Patrikin lainehtiva itseanalyysi - "Kai tässä ollaan ihan hyviä pelaamaan"

LIIGA / Haastattelu
Laine on omien sanojensa mukaan "ihan hyvä".
Kuva © Jarno Hietanen
Tulevan kesän NHL:n varaustilaisuuden kuumimpiin nimiin lukeutuva Patrik Laine on kokenut valtavan muutoksen jääkiekkoilijana viimeisen muutaman kauden aikana.

Tappara hävisi Hakametsän perjantai-illassa tiukan kamppailun jälkeen TPS:lle voittolaukauksilla maalein 2-1. Yksi tamperelaisjoukkueen hyökkääjä erottui jälleen joukosta. Pitkänhuiskea laukauskone, jonka paidanselkämystä koristaa sukunimi Laine. 

Patrik Laine oli pettynyt mies TPS:lle kärsityn tappion jälkeen. Laine myöntää, että tarvittavat paikat voittoonkin saatiin luotua.

− Emme pystyneet pitämään johtoasemaamme. Kyllähän tässä paskat fiilikset on, turha sitä on kierrellä. Oli meillä kaikennäköisiä paikkoja ratkaista ottelu.

Puheen kääntyessä Tapparan alkukauteen muuttuu Laineenkin ilme kirkkaammaksi.

− Ihan hyvä kausi ollut tähän mennessä. Tällä hetkellä vain on käynnissä hieman hankalampi jakso, taidamme olla nyt kolme ottelua hävinnyt putkeen, harmittelee Laine. 

Huonon ajanjakson takaa löytyy kuitenkin valoisa totuus.

− Taidamme olla kuitenkin neljänsinä sarjataulukossa. Ei se ihan huonosti ole. Täytyy vain löytää joku lääke tämän kurssin kääntämiseen, Laine tietää.

Laine luottaa samaan teoriaan kuin mihin Tapparan maalivahti Dominik Hrachovina sanoi tukeutuvansa tappiollisen JYP-ottelun jälkeen viime keskiviikkona.

¬ Voittoja ja tappiota tulee ja joskus harmittaa paljonkin, mutta eteenpäin pyritään joka päivä, totesi "Domi" tuolloin.

− Juuri näin. Aina ei voita, eikä aina myöskään häviä. Eteenpäin, linjaa myös Laine.

LeKistä NHL-sensaation kynnykselle

Vielä viime kaudella Laine kiekkoili useita otteluita Mestiksen LeKissä, jossa rooli vaihteli suuresti. Tuolloin varsin hontelo poika oli erittäin verkkainen luistelija, eikä hän päässyt käyttämään jo silloin hurjaksi tiedettyä laukausta.

− Luistelu on mennyt sen verran eteenpäin, että pystyy pelaamaan näissä karkeloissa. Olen kehittynyt kaikessa. Kokonaisvaltainen pelaaminen on parantunut. Se on elinehto tähän sarjaan, että pystyy pelaamaan kaikin tavoin hyvin.

Tapparan ylivoimapelissä Laineella on suuri rooli. Hän toimii suurimman osan hyökkäyksistä päättäjänä. Mitään sovittua taktiikkaa Laine ei myönnä tuohon sisältyvän. 

− Kyllä siellä kaikilla on lupa osallistua niihin vetohommiin. Toki itselleni on tullut viime aikoina paljon paikkoja. Ei vain ole mennyt sisään.

Varaustilaisuus häämöttää ensi kesänä. Laine on tuoreimmissa arvioissa kirkkaasti kolmen kärkivarauksen joukossa.

− Tässä on vielä paljon pelejä ennen niitä hommia, joten ei vielä parane kauheasti miettiä NHL:ää. Kauden jälkeen sitten, puntaroi Laine.

Laine on kuitenkin perillä siitä, että häntä tullaan Pohjois-Amerikasta seuraamaan ja hänestä ollaan kiinnostuneita.

−  Kai tässä ollaan ihan hyviä pelaamaan jääkiekkoa, Tapparan numero 29 virnistää.

Laineella on mahdollisuus olla seuraava suomalainen todellinen maaliruisku NHL:ssä. Siihen on syy, jonka Laine myös kysyttäessä toteaa tiedostavansa.

− Kyllä minä yritän aina paikkani itse ratkaista. Siitä voi joku joskus ruveta itkemään, mutta kyllä minä ammun, jos tulee paikka, Laine paaluttaa.

Vuoden päästä Laine näkee itsensä, toivottavasti, ison veden takana.

− Hengissä ainakin olisi tarkotus olla, naurahtaa Laine ja poistuu pukusuojaan.

Tapparan ja Laineen Liiga-taival jatkuu ensi viikon keskiviikkona vierasottelulla Bluesia vastaan. 

» Lähetä palautetta toimitukselle