Patonkimaasta kajahtaa - kultakypärä Bertrand jälleen pisteille

LIIGA / Haastattelu
Bertrand oli tyytyväinen joukkueensa peli-ilmeeseen.
Kuva © Kristian Salminen - kristian.salminen@jatkoaika.com
Sportin ranskalaiset olivat vauhdissa, kun espoolaisvieraat kaatuivat lukemin 6-2. Kultakypärää kantava Charles Bertrand viimeistelin Sportin kuudesta maalista yhden ja oli mukana alustamassa Sportin voittomaaliksi jäänyttä 3-1-osumaa.

Liiganousija Sport onnistui kaatamaan kotiluolassaan Espoon Bluesin tylysti lukemin 6-2. Ottelun ensimmäinen erä meni vierailijoille 1-0, kun Kai Kantola iski joukkueensa johtoon ylivoimalla vajaat kolme minuuttia ennen ensimmäistä erätaukoa.

Toiseen erään tuli kuitenkin paljon energisempi kotijoukkue ja peli kääntyikin kotkapaidoille. Sportin neljännen maalin ylivoimalla viimeistellyt, ainoastaan HIFK-ottelussa pisteittä jäänyt, Charles Bertrand oli tyytyväinen joukkueensa suorittamiseen jäällä.

– Me teimme tänään paljon töitä ja olimme energisiä. Se oli lopulta se, jonka ansiosta voitimme, analysoi ranskalainen taiston tauottua.

Sportin uuden liigataipaleen avausmaalista vastanneen Bertrandin mukaan myös tähän on joukkueena tähdätty.

– Me olemme kaikki tällä hetkellä hyvässä kunnossa ja se on yksi vahvuuksistamme. Jaksamme tehdä töitä illasta toiseen.

Kultaista kypärää kantava Bertrand on tyytyväinen uuden kotikaukalonsa tunnelmaan.
Kultaista kypärää kantava Bertrand on tyytyväinen uuden kotikaukalonsa tunnelmaan.
Kuva © Kristian Salminen - kristian.salminen@jatkoaika.com

"Pysytään pelisuunnitelmassa"

Sport koki kaksi melko suurinumeroista tappiota, kun ensin vaasalaiset hävisivät Helsingissä HIFK:lle lukemin 7-1 ja kotijäällään SaiPalle luvuin 5-2. Blues-voiton myötä itseluottamus ja joukkuehenki kasvavat jälleen.

– Todella hyvä fiilis ja tämä oli todella tärkeä voitto meille. Joukkueen sisällä on hyvä henki ja menemme joukkueena eteenpäin, Bertrand kertoo.

Vaasalaisten vahvuutena toiminevat kauden aikana nimenomaan kotipelit, joissa fanaattinen kotiyleisö on punanuttujen tukena. Myös ranskalaiselta heruu kiitosta illasta toiseen ääntä pitävälle Kuparisaaren yleisölle.

– On aina hieno pelata täällä meidän kotijäällä. Kannattajamme pitävät meteliä ja laulavat koko ajan ja tunnelma on hyvä. Se antaa meille energiaa, Bertrand kiittelee.

Sportin seuraava haaste on perjantaina, kun vaasalaiset matkustavat Poriin hyvin kauden aloittaneen Ässien vieraaksi. Ranskalaisen eväät patapakan kaatamiseen ovat yksinkertaiset.

– Ässät-ottelu on varmasti vaikea peli meille. Meidän täytyy pysyä pelisuunnitelmassamme ja puolustaa hyvin, laituri päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle