Palola paljasti syyn maalivireelle – ”Päätin ottaa kovaa punttia kesken kauden”

LIIGA / Haastattelu
Olli Palola iski tehot 1+1.
Kuva © Jarno Hietanen
Tapparan Olli Palola ratkaisi kärkikamppailun Kärppiä vastaan suorituksillaan. Timo Suden tunnetuksi tekemää kääntölämäriäkin käyttänyt Palola on saanut itsensä huimaan maalivireeseen kauden aikana tehdyn harjoittelun kautta.

Olli Palola oli Tappara-Kärpät-ottelun tähti tähtien joukossa. Palola iski ottelun voittomaalin ylivoimalla ja rakensi upealla tavalla Tapparan 2-0-osuman.

Palola luisteli keskelle, laittoi kiekon jalkojensa välistä ja ampui Tappara-legenda Timo Suden tunnetuksi tekemällä kääntölämärillä kiekon maalille. Jarkko Malinen kiitti ja suti irtokiekon reppuun.

Palolan kääntölämäri syntyi vieläpä Suden jäädytetyn pelipaidan alla.

− Pelejä en ole nähnyt, mutta siviilissä olen Timon tavannut. Paljon olen kuullut hänen tavaramerkistään, pelaajat puhuvat siitä vieläkin, Palola kehaisi.

− Ulkojäiltä se on tullut. Olen kokeillut siellä pari kertaa. Hyvä, että toimi.

"Päätin, että otan kovaa punttia kesken kauden"

Palola on iskenyt viimeiseen yhdeksään peliin peräti 11 täysosumaa. Maalikuningas onkin tehnyt jo 28 maalia – yhden enemmän kuin viime vuonna.

Vuoden 2015 puolella on syntynyt hurjat 15 maalia. Kevään vire selittyy harjoittelulla.

− Suurin syy on, että kun viime vuonna oli MM-kisat, kesäharjoittelu jäi lyhyeksi.

− Päätin, että otan kovaa punttia kesken kauden, että saan voimatasot ylös. Tiesin, että kevättä kohti mennään.

Riski on kannattanut.

− Syksylläkin tuli kuitenkin maaleja, olin aikataulussa. Oli pelejä, että tein yhden, vaikka oli paikat neljään. Tiesin, että kun on tähdet kohdillaan, alkaa tapahtua.

− Keväällä pitää olla timanttisessa kunnossa. Nyt tuntuu hyvältä luistelu, terävyys ja kamppailuvoima. Se helpottaa peliä.

Tapparalle kolmas peräkkäinen voitto Kärpistä

Tapparan 4-2-voitto oli kirvesrintojen kolmas peräkkäinen hallitsevaa mestaria Kärppiä vastaan.

− Kovaa luistelua, taistelua ja nahinaakin silloin tällöin. Hieno kiekkoilta.

− Tämä oli tavallaan yksi ilta muiden joukossa, mutta kyllä me tästä saamme uskoa. Tärkeät pisteet.

Palola kertoi, ettei viime kevään finaalitappio enää kaivele. Vai kaiveleeko sittenkin?

− Viime kevät ei kaivele, se käsiteltiin nopeasti. MM-kisamuistot tulivat kesälle, en edes muistanut enää seiskapelin maalipaikkaa, Palola sanoi ja hymyili heti pienimuotoisen lipsahduksen tajuttuaan.

Kaiveli tuhrittu maalipaikka viime kevään ratkaisuhetkinä tai ei, se on varmaa, että Kärpät ja Tappara kuuluvat kevään kovimpiin mestaruustaistelijoihin. Tuli uusintafinaali tai ei.

» Lähetä palautetta toimitukselle