Paakkolanvaara uransa jatkokuvioista: "Suomi oli viimeinen vaihtoehto"

Muut Sarjat / Haastattelu
Paakkolanvaara ehti pelata Liigassa yli 10 vuotta.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Liiga-kaukaloita vuosia kolunnut Tommi Paakkolanvaara siirtyy ensi kaudeksi Allsvenskaniin. Suomeen palaaminen ei ollut hänelle vaihtoehto.

Vuonna 1983 syntyi oulunsalolaiseen Paakkolanvaaran perheeseen poikalapsi. Tommi-nimisestä Kempeleen Kiekko-Kettujen kasvatista muodostui myöhemmällä iällä varsinainen suomalaisten jääkiekkokaukaloiden konkari. Paakkolanvaaran liigadebyytti näki päivänvalon jo kaudella 2002-2003.

Hänen liigauransa alkoi Kärppien keltamustissa paidoissa. Paakkolanvaara jämähti Suomen korkeimmalle sarjatasolle todellisuudessa kaudella 2005-2006. Hän ehti pelata oululaisseurassa neljä täyttä kautta.

Seuraava uran pitkäaikaissijoitus tapahtui kaudella 2009-2010, kun Pelicans värväsi kokeneen sentterin riveihinsä. Lähemmäs kuusi kautta vierähti lahtelaisseurassa, ja Paakkolanvaarasta tuli yksi kotiyleisön eniten ihannoimista pelaajista. Hän ei koskaan sen erityisemmin joukkueessa loistanut, mutta pystyi pelaamaan tasaisesti ja joukkueelleen uhrautuvaisesti. Tästä syystä Paakkolanvaara kantoi joukkueensa kapteenin merkkiä kahden kauden verran.

Suomen kaukalot kävivät kuitenkin liian kolutuiksi kokeneelle liigahyökkääjälle. Kesken viime kauden Sveitsistä tarjoutui ainutlaatuinen mahdollisuus päästä pelaamaan Luganossa maan korkeimmalla sarjatasolla.

− Pelicansissa lopettaminen oli eräänlainen yhden aikakauden päättyminen. Pelasin siellä melkein kuusi vuotta ja viihdyin todella organisaatiossa, mutta minun oli jo aika mennä katsomaan uusia tuulia.

Seikkailu veivät Paakkolanvaaran parin muun Pelicans-pelaajan tavoin alppimaahan. Sveitsiin pääseminen oli hänelle eräänlainen uran merkkipaalu.

− Kyllähän Sveitsissä on sellainen sarja, johon harvat pääsevät. Se oli ehkä sellainen niin kutsuttu "kerran elämässä"-tilaisuus. Sveitsi erityisesti on joskus minulla ollut sellainen eräänlainen haave.

Yli 10 vuotta vierähti Liigassa kahden eri seuran paidassa. Suomalaiseen pelityyliin löytyi Sveitsistä eroavaisuuksia.

− Sveitsissä lähdetään paljon nopeammin hyökkäyksiin omasta päästä. Suomalaisia, totuttuja viivelähtöjä ei oikeastaan ollut. Oma joukkue kun sai kiekon, niin silloin oli painettava hyökkäyspäätyyn.

Kahteen suuntaan hyvin pelaava Paakkolanvaara oli Pelicansin puolustuspäälle merkittävä vahvistus. Varsinkin viime kauden oman pään ongelmia hän oli useaan otteeseen ratkomassa. Paakkolanvaara joutui kuitenkin joustamaan uhrautuvaisuudestaan Sveitsissä.

− Välillähän siellä tuli pelattua puolustuksen kustannuksella, kun lähdimme nopeasti hyökkäyksiin. Siellä jääkiekko on maalintekopeli!

Ulkomailla jatkaminen suurena toiveena

Loppukausi Sveitsissä ei poikinut jatkoa Alppien juurella, mutta Suomeenkaan ei enää ollut tarvetta palata. Paakkolanvaara jatkaa uraansa ensi kaudella Ruotsissa Allsvenskanissa.

− Suomalainen jääkiekko on kyllä niin nähty. Nyt kun Sveitsissä pääsi pelaamaan, niin huomasi, että ulkomailla pelaaminen on jotenkin rennompaa. Sen takia haluan tuon Ruotsin pelityylinkin käydä vielä katsomassa.

Paakkolanvaaran ensi kauden joukkue Leksands IF on voittanut Ruotsin mestaruuden neljästi. Viimeisin kultamitali on kuitenkin vuodelta 1975, joten vettä on virrannut siitä, kun viimeksi keskiruotsalaisessa kaupungissa vietettiin kansanjuhlaa paikallisjääkiekon takia.

Leksands IF nousi Elitserieniin kaudelle 2013-2014, mutta tipahti viime sesongin jälkeen toiseksi korkeimmalle sarjatasolle Allsvenskaniin. Paakkolanvaara ei ole tyypillisiä kärkiketjujen pelaajia, mutta hänelle on kaavailtu joukkueesta paljon peliaikaa.

− Kyllä siellä pitäisi saada alkuun paljon pelata. Loppuhan on tietysti itsestä kiinni, että miten pelit henkilökohtaisella tasolla menevät. Ainakin puheiden perusteella siellä olisi minulle isoa roolia tarjolla.

Suomi ei ollut sentterille enää mieluinen vaihtoehto.

− Minä en Suomesta katsellut mitään. Sanoin saman tien agenteille, että katsokaa ulkomailta vain. Suomi olisi ollut viimeinen vaihtoehto.

 

» Lähetä palautetta toimitukselle