Pörssivoittaja Haapala hyytynyt Ilveksen hampaisiin – "Pelaisin itsekin lujaa, jos olisin isompi!"

LIIGA / Haastattelu
Vain 173-senttinen Haapala saa tehdä täyden työn päästäkseen eroon Ilves-puolustajista.
Kuva © Jarno Hietanen
Tappara ei ole saanut Ilveksestä helppoa vastusta. Kirvesrintojen vaikeuksien ruumiillistuma on ollut Henrik Haapala, jonka rattaisiin Ilves on onnistunut tunkemaan kapulan jos toisenkin. Pistepörssivoittaja osoitti kuitenkin peli-innon löytämisen merkkejä ja vaikutti uhkuvan itseluottamusta kuudennen ottelun jälkeisessä haastattelussa.

− Tällaisista tilanteista ne tarinat syntyvät! Se oli meiltä helvetin hyvä peli, varsinkin ne jatkoerät, iloitsi silminnähden hyväntuulinen Henrik Haapala joukkueensa selviydyttyä voittajaksi kuudennesta puolivälierästä.

Tapparan pelin hyvyydestä voi olla montaa mieltä. Hallitseva mestari ei vaikuta vieläkään syttyneen pudotuspelikiekkoon täydellä tarmollaan. Myös Haapalan puheista on aistittavissa, ettei Tappara ole viime viikkoina merkityksellisiä pelejä juurikaan pelannut.

− Ehkä olemme tarvinneetkin tällaista. Nousimme jatkoerissä pelillisesti ihan eri asteelle, ja sillä tasolla meidän on pysyttävä pärjätäksemme, hän tuumi ja jatkoi:

− Maalin tullessa oli hymy herkässä!

Tappara oli lähellä ratkaista kamppailun jo toisessa jatkoerässä, mutta lopulta Veli-Matti Savinaisen yksilösuoritus ei kantanut maaliviivaa pidemmälle. Tilannetta seurasi kuitenkin pitkä videotarkastelu.

− Mietin, rupeavatko tuomarit jo syömään, kun he siellä joivatkin, Haapala naureskeli.

Reilusti yli sataminuuttiseksi venähtänyt kamppailu päättyi vasta kello 23 jälkeen perjantai-iltana. Ratkaiseva seitsemäs ottelu pelataan jo tänään iltapäivällä, joten palautumisaikaa pelaajille ei liiaksi jää.

− Ylimääräisillä erätauoilla kopissa syötiin suolakurkkua, ja tästä suuntaan ruualle ja lenkille, Haapala valaisi palautumiskeinojaan.

Pistepörssin voittajasta tavalliseksi puurtajaksi

Runkosarjassa Haapala iski uransa ennätyspisteet, jotka oikeuttivat myös koko Liigan pistekuninkaan titteliin. Pudotuspeleissä Ilves on kuitenkin onnistunut pimentämään kirvesrintojen kultakypärän lähes täysin. Kuudesta ensimmäisestä ottelusta Haapalalla on kasassa vain kaksi syöttöpistettä.

− Nämä kuusi peliä ovat olleet aikamoista puurtamista, vaikka olen yrittänyt kovasti, Haapala totesi.

− Pitäisi koettaa löytää seinästä ovi, eikä koettaa puskea siitä läpi, hän kuvaili.

Useimpia pelaajia kymmenisen senttiä matalammalla keikkuva väkkärä on joutunut vastaanottamaan kovia taklauksia sekä vääntämään täysillä jokaisessa kulma- ja maalinedusnujakassa. Fyysinen Ilves-puolustus on pelannut Haapalaa vastaan kovin ottein.

− Totta kai, ja miksei pelaisi, kun olen kuitenkin niin pieni. Kyllä minäkin pelaisin lujaa, jos olisin isompi! Haapala uhosi.

Osasyy Haapalan piristyneeseen peli-ilmeeseen saattoi olla Jussi Tapolan ketjuruletissa. Tappara-luotsi muokkasi koostumuksia jatkoeriä varten, ja Haapala pelasi ottelun lopun yhdessä Jukka Peltolan sekä Jan-Mikael Järvisen kanssa.

Suurempaa draamaa muutoksien taustalla ei Haapalan mukaan ollut.

− Meillä on vaihdeltu ketjuja pitkin kautta. Tässä tilanteessa saimme raikkautta, joka näkyi mielestäni jäällä siten, että aloimme saada enemmän maalintekotilanteita, Haapala pohti.

− Saimme Peltolan ja Järvisen kanssa pelin toimimaan hyvin, ja kivaa oli.

Ilveksen otteet eivät ole yllättäneet

Ilveksen keväistä tasonnostoa on ihailtu, ja sen kykyä haastaa Tappara on hämmästellyt liki jokainen jääkiekkoa seuraava.

Paitsi Haapala.

− Ilves ei ole yllättänyt missään. Jo runkosarjassa he pelasivat meitä vastaan hyvin, ja heillä on hyvä joukkue. Heidän runkosarjasijoituksensa vähän hämää.

Haapalan oma peli parani mitä pidemmälle kuudes ottelu eteni. Seitsemättä ja ratkaisevaa kohtaamista hän odottaa innostuneena.

− Minun pitää vain pystyä pelaamaan omilla vahvuuksillani, mutta hyvillä mielin lähdetään. Nyt alkoivat meidän pudotuspelimme, hän totesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle