Oula Palve: "En ole tullut tänne vain katselemaan"

LIIGA / Haastattelu
Oula Palve tottui viime kaudella tuulettamaan - ja usein.
Kuva © Antti Varonen
Viime kaudella Mestiksen pistepörssin huipputehoin voittanut hyökkääjä Oula Palve siirtyi täksi kaudeksi Liigaan HPK:n riveihin. Palve haluaa jatkaa hyvää kehityskäyräänsä myös ylemmällä sarjatasolla.

Ässien ja HPK:n välinen ottelu ei tiistai-illassa ihmeitä tarjonnut. Ässät nappasi lopulta niukan 3−2-voiton jatkoajan jälkeen. Hämeenlinnalaisten riveissä kauden avauspisteitään metsästänyt Oula Palve oli tappiosta luonnollisesti ärtynyt.

− Tappio harmittaa totta kai ja paljon. Mielestäni vastustaja sai aika helposti ylivoimia ja meiltä puolestaan jäi muutama ihan selvä tilanne viheltämättä. Ottelu oli niistä huolimatta kuitenkin ihan laadukas ja oli meilläkin omat paikkamme, hän tuumaili.

Viime kaudella Mestiksessä Jukureiden riveissä pelannut Palve teki viime kaudella mielettömät tehot 32+39=71, joilla irtosi runkosarjan pistepörssin voitto. Nyt hän hakee myös Liiga-jäiltä tulosta. Oma pelaaminen on toistaiseksi sujunut positiivisissa merkeissä.

− Todella, todella hyvältä tuntuu. Ei ole tuntunut lainkaan siltä, että askel Mestiksestä Liigaan olisi ollut jotenkin turhan iso. Pientä viilausta se vain vielä tarvitsee, niin alkaa tulla tulostakin. Paikkoja olen pystynyt kuitenkin luomaan, Palve analysoi.

− En sen suurempia odotuksia itselleni ennen kautta kasannut. Se on kuitenkin selvä, että en ole tullut tänne katselemaan, tai jotenkin "ajamaan itseäni sisään", vaan haluan käyttää omia vahvuuksiani hyödyttääkseni joukkuettani. 

Yleensä Mestiksestä Liigaan siirtyneet pelaajat nostavat isoimmiksi eroiksi nopeuden ja taidon lisääntyvän määrän. Palve ei näitä fraaseja nostanut ensimmäisenä jalustalle.

− Isoimpana erona nousee ehkä esiin tietynlainen tilannekovuus ja paine on pelitilanneissa ajoittain kovempaa. Vauhtia tai taitoa ei mitenkään älyttömästi enempää ole, sillä Mestiksestäkin löytyy paljon taitavia pelaajia.

Palven yksi tämän kauden vaihtoehdoista oli pysyminen viime kauden seurassaan Jukureissa, joka täksi kaudeksi Liigaan nousi. Tie vei kuitenkin Hämeenlinnaan, jossa tavoitteena on kehittyminen taas astetta paremmaksi pelaajaksi.

− Tykkäsin aikalailla kaikesta, mitä HPK:sta etukäteen kuulin. Hommaa lähdetään rakentamaan urheilullisuuden kautta, mikä kuulosti hyvältä. Mikkelin vuosilta tuttu valmentaja Antti Pennanen oli myös osa tätä hyvää kokonaisuutta.

− Olen kehittynyt parin viime kauden aikana hyvin eteenpäin ja sitä kehitystä haluan totta kai jatkaa myös täällä. Liigaan pääseminen ei tarkoita sitä, että nyt olisi maha täynnä, vaan hommia tehdään kokoajan kovaa, Palve totesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle