Osala: "Mozjakinilla on ratkaisu joka tilanteeseen"

KHL / Haastattelu
Oskar Osala sai tiistaina pelata ylivoimaa Metallurgin kirkkaimpien tähtien rinnalla.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Oskar Osala on kuulunut KHL:n kärkiseuroihin luettavan Metallurg Magnitogorskin ydinpelaajiin jo neljän kauden ajan ja pystynyt kehittymään koko ajan monipuolisemmaksi kiekkoilijaksi. Samalla Osala on saanut seurata vierestä KHL:n pistepörssiä vuosi toisensa jälkeen dominoivan Sergei Mozjakinin menoa.

Magnitogorsk lähti tiistain otteluun ilman perhesyistä sivussaollutta ykkössentteriään Jan Kovaria. Oskar Osala olikin merkitty avauskokoonpanoon yhdessä joukkueen tähtien Danis Zaripovin ja pistepörssin kärjen Sergei Mozijakin kanssa. Normaalisti laiturina viihtyvä Osala pelasi kuitenkin lähinnä kakkosketjun keskellä, kun taas ykkösen keskellä tahkosi Tomas Filippi. Ykkösylivoimassa Osala oli kuitenkin kirkkaimpien tähtien rinnalla.

- En juurikaan ole pelannut Mozijakin rinnalla. Nyt oli tällainen kanadalainen tapa, että kotikaupunkilainen pistetään avaukseen. Neljä vuotta olemme samassa joukkueessa olleet, ja valtavasti olen häneltä oppinut. Iso johtaja, jolle ei kaukalossa ole pysäyttäjää löytynyt, Osala suitsutti joukkueen ykköstähteä.

Vierasjoukkue johti kamppailua pitkään, mutta päätöserässä Jokerit kampesi ohi. Lopulta kamppailu päättyi isännille 3-2.

- Hävisimme pieniin yksityiskohtiin, jotka yleensä teemme hyvin ja joiden ansiosta voitamme. Teimme huonoja kääntöjä omiin, ja Jokerit sai niistä kiekkoja. He ampuivat paljon vaarattomia vetoja, ja Jokereilla on aina menossa vauhdilla pelaajia perään. Joku niistä sitten kostautuu aina. Tyhmiä päätöksiä kiekolla meiltä.

Elo Magnitogorskissa maistuu Osalalle

Osala on viihtynyt Magnitogorskissa jo useamman kauden ajan. Suomalainen on ollut kohtalaisen isossa roolissa, mutta hän on myös yrittänyt kehittyä koko ajan. Viime kaudella vaasalaislähtöinen laituri pelasi puolet peleistä keskellä. Tälle vuodella tiistai-illan komennus keskelle oli ensimmäinen, vaikka aloituksia hän on ottanut reippaasti.

- Tykkään pelata keskellä. Viime kaudella tein sitä enemmän kuin nyt, vaikka aloituksia olen paljon ottanutkin. Keskellä pelaaminen on antanut minulle kivasti uutta haastetta, mitä tarvitsenkin. Valmentajatkin ovat varmaan huomanneet, että tarvitsen sellaista kipinää.

- Olen ollut Venäjällä kuusi vuotta, ja mielestäni olen kehittynyt koko ajan. AHL:ssä poljin pelaajana hieman paikallani, mutta ihmisenä kehityin silloin paljon.

Meno Metallurgissa on muuttunut paljon sen jälkeen, kun päävalmentaja Mike Keenan sai lähteä ja hänen tilalleen astui Ilja Vorobiev.

- Nämä valmentajat ovat kuin yö ja päivä. Pelaamme taktisesti paljon kypsemmin nyt. Kuten Keenanin historiasta näkee, niin se homma toimii hetken aina, mutta ei pitkään. Kikat loppuvat jossain vaiheessa, ja eivät ne enää toimi, kun samat jutut tulevat uudestaan vastaan.

Osala on saanut seurata vierestä KHL-tähti Sergei Mozjakinin lentoa, joka jatkuu vuodesta toiseen.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Magnitogorsk ei komeile yleensä turistioppaissa. Elo terästeollisuuden ympärillä pyörivässä kaupungissa on kuitenkin maistunut Osalalle, eikä jatko keväällä päättyvään sopimukseen ole poissuljettu ajatus.

- Loistava organisaatio, kohtelee pelaajia hyvin. Oikeastaan elämäni parhaita vuosia ovat olleet. Ensi kaudeksi kaikki on avoinna, mutta jos NHL:stä ei reilua tarjousta tule, niin ehkä jatkoi voisi olla mieluinen vaihtoehto.

- Rauhassa ei saa Magnitogorskissa kyllä liikkua, ihmiset tunnistavat ja kuviin pyydetään. Noin 60 000 työntekijän terästehdas omistaa joukkueen, ja kaupungin noin puolelle miljoonalle asukkaalle kiekko on iso juttu. Kyllä siellä myös vaaditaan paljon — menestystä on tultava.

Mozjakinin kikkapankki

Magnitogorskin kapteeni Mozjakin on dominoinut KHL:ää jo vuosia. Hänestä puhuttaessa moni harmittelee sitä, kun mies ei koskaan lähtenyt tekemään uraa NHL:ssä. 35-vuotias laituri on kuitenkin yhä loistokunnossa ja johtaa joukkuettaan omalla tyylillään.

- Olisihan se ollut hieno nähdä hänet NHL:ssä. Siihen kun olisi pistetty sopiva rooli ja hyvät ketjukaverit, niin ties mitä olisi saanut aikaa. Kovaa tuhoa, siitä olen ihan saletti!

- Hän johtaa omalla tavallaan pääasiassa jäällä, ei huuda eikä meuhkaa. Yleensä sellainen huutaminen onkin vähän turhaa, meillä on kopissa ihan hiljaista ennen pelejä.

Mutta mikä tekee Mozjakinista niin loistavan ja poikkeuksellisen pelaajan?

- Hänellä on ratkaisu joka ongelmaan. Monesti ne ovat älykkäitä, mutta yksinkertaisia temppuja. Hän on vahva ja yllättävän nopeakin, vaikka ei monesti käytäkään kaikkea nopeuttaan, koska ei tarvitse. Eikä hän ole tämän neljän vuoden aikana heikentynyt fyysisesti yhtään, kyllä on pakarassa jytyä!

- Hänen erikoisominaisuudekseen nostaisin myös laukauksen kaarroksesta liikkeen suunnasta pois päin. Moni ei pysty niin ampumaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle