O'Reilly nautiskeli Kanadan lohkovoittoon

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Maailman parhaimpien kahden suunnan senttereiden joukkoon viimeistään kuluneella kaudella noussut Ryan O'Reilly oli joukkueensa sankari lohkovaiheen päätöspelissä. Valko-Venäjä oli lopulta vain vastaantulija, kun nuori sentteri iski kaksi maalia ja varmisti Kanadalle lohkovoiton.

Kanada nautiskeli itsensä tiistain päiväpelissä lohkovaiheen voittoon, kun Valko-Venäjä oli pelkkä vastaantulija tasapaksun kamppailun päätteeksi. Illan suurin sankari löytyi alempien ketjujen osastolta, kun elämänsä kauden Colorado Avalanchessa pelannut Ryan O'Reilly nousi turnauksen avausmaaleillaan joukkueen sankariksi.

Kaksi komeaa maalia ottelussa iskenyt O'Reilly oli pelin jälkeen tyytyväisellä päällä. Ennen kamppailua valittu teema toimi ottelussa, eikä Valko-Venäjä pystynyt juuri haastamaan kanadalaisia.

– Iskuja ja mustelmia oli tänään sloganina. Otimme pisteet, jotka olivat tarjolla, ja nyt keskitymme jo tuleviin peleihin, tällä kaudella 55 pistettä nakuttanut kahdensuunnan sentteri kertasi.

Myös omat onnistumiset tulivat hyvään paikkaan ennen ratkaisevia kamppailuja.

– Kieltämättä onnistumiset tulivat tärkeään paikkaan ennen ratkaisupelien alkua. Tuntuu, että olemme ketjumme kanssa pelanneet jo pitempään hyvin puolustuksellisesti, joten oli hienoa saada onnistumisia myös hyökkäyksessä.

– Oma peli tuntui muutenkin todella hyvältä tänään. Maalit antavat kuitenkin huomattavasti motivaatiota myös oman pään kamppailuun ja alivoimalla taisteluun, hyökkääjä fiilisteli.


Ryan O Reilly oli Kanadan sankareita lohkovaiheen päätöspeleissä.

Aloitusvoittoja ja alivoimaa

Alimmassa ketjussa hiljalleen peliään parantanut nuori hyökkääjä oli kuluneella kaudella Denverin porukan yksi tärkeimpiä palasia, ja miehen ympärille onkin helppo rakentaa hyvää tulevaisuutta.

Ensimmäiset pelit Helsingissä nuori sentteri oli selkeästi vielä hukassa isossa kaukalossa. Hiljalleen alivoiman ekspertti ja ja myös hyökkäyssuuntaan taitava nuorukainen on päässyt sinuiksi eurooppalaiseen kaukaloon ja sen haasteisiin.

– Oma pelini on tuntunut tässä turnauksessa hyvältä. Alussa hain vielä paikkaani joukkueesta, mutta nyt oma rooli tuntuu jo selkeältä. Yritän auttaa joukkuetta nelosen keskellä ja toivottavasti pystyn sitä kautta viemään Kanadaa kohti kultaa.

Rooli Kanadan maajoukkueessa on O'Reillylle selkeä. Paljon alivoimaa ja tärkeiden aloitusten kaapimista. Nuorukainen on kaapinut NHL:ssä sekä maajoukkueen puolella aloituksia varsin hyvällä prosentilla.

– Aloitukset ovat todella tärkeässä roolissa, mitä suuremmiksi pelin panokset kasvavat. Ne ovat varsinkin omassa pelissäni todella tärkeitä. Yritän alemmissa ketjuissa ja alivoimalla voittaa kiekkoa ja samalla energioita omalle joukkueelleni.

Tämä ilta lepoa. Keskiviikkona katse kohti puolivälieräpeliä. Mikä on Kanadan suurin ase ratkaisupeleihin?

– Meillä on nyt hyvä kombinaatio ketjujen välillä. Jokainen tuntuu olevan samalla sivulle, mikä lupaa hyvää kultamitalijahtia varten, hyökkääjä päätti luottavaisena.

» Lähetä palautetta toimitukselle