Onko Palve liian hyvä Mestikseen? − "Jos olisin, en pelaisi täällä nyt"

MESTIS / Haastattelu
Palvella on ollut aihetta hymyyn.
Jukureiden Oula Palve on rikkonut seuransa piste-ennätyksen ja iskenyt kolme hattutemppua, vaikka mennään vasta helmikuussa. Hyökkääjä tekee kentällä mitä haluaa, mutta uskoo Mestiksen olevan oikea sarja - ainakin tällä kaudella.

34 ottelua ja 57 tehopistettä, kolme hattutemppua ja uusi seuran piste-ennätys. Ei ihme, että 23-vuotiasta Oula Palvetta on kehuttu läpi kauden.

Mikä on vireen salaisuus?

− Olen pystynyt pelaamaan tasaisesti. Aikaisemmilla kausilla olen pystynyt pelaamaan hyvin esimerkiksi kaksi kuukautta, mutta sen jälkeen en ole päässyt omalle tasolleni.

− Nyt olen saanut aggressiivisuutta ja aktiivisuutta omaan peliini. Olen pystynyt riistämään enemmän kiekkoja, hän tuumii.

Viekas hyökkääjä iski myös perjantaisessa ottelussa Hokkia vastaan hattutempun.

− Tiukka peli. Ensimmäisessä erässä peli oli hieman nihkeää, sillä emme päässeet ihan paikoille. Toisessa erässä saimme maalipaikkoja ylivoimalla.

Sentterinä pelaava Palve kertoo vahvuuksikseen kiekollisen pelin, mutta hän on kehittynyt myös pelin muilla osa-alueilla.

− Olen hyvä hyökkäyssuuntaan ja kiekon kanssa. Ennen sanoin, että puolustuspeli on heikkouteni, mutta enää asia ei ole niin.

− Olen tasavahva pelaaja. Pelaan paljon alivoimaa ja olen hyvä aloituksissa.

Hyökkääjän on sanottu olevan jopa liian hyvä Mestikseen. Mitä mieltä Palve itse on?

− Jos olisin liian hyvä Mestikseen, en pelaisi täällä tällä hetkellä.

Kiitosta Pennaselle

Keuruulaislähtöinen pelaaja on Palokan Kiekon kasvatti. Palve pelasi nuoruusvuosinaan JYPin juniorijoukkueissa ja JYP-Akatemiassa. 84 Mestis-ottelussa hyökkääjä keräsi yhteensä 55 pistettä, ja kaudella 2013-14 paikka liigajoukkueessa aukeni.

Visiitti jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä Palve pelasi JYPissä ainoastaan kolme ottelua. Seuraavalla kaudella tarjoutui mahdollisuus vielä yhteen kamppailuun, mutta hyökkääjä ei päässyt vielä murtautumaan Liigaan.

− En ollut silloin täysin valmis Liigan vauhtiin. Mikkelissä heräsin siihen, millainen pelaaja minun täytyy olla, jotta löisin Liigassa läpi.

− Omasta mielestäni en saanut JYPissä oikeasti hyvää mahdollisuutta: siellä oltiin koko ajan veitsenterällä kärkkymässä mahdollisuutta, 23-vuotias harmittelee.

Palve pelasi liigapolun kariutumisen jälkeen vielä 43 ottelua Akatemiassa, mutta sen jälkeen keuruulainen päätti nostaa kytkintä.

− Halusin pois Jyväskylästä. Tuntui siltä, että en pystynyt kehittymään, koska en pystynyt nousemaan siellä Liigaan.

Mahdollisuus kehittyä ja pelata isoja pelejä houkutti, joten hyökkääjä päätyi keväällä 2014 Jukureihin.

− Katselimme mahdollisuuksia pelata Liigassa, mutta mitään varteenotettavaa ei löytynyt. Jukurit oli kuitenkin kiinnostunut. Minä kiinnostuin myös heistä, sillä Mikkelissä pääsin pelaamaan pudotuspelejä pitkästä aikaa.

Ensimmäinen kokonainen jukurikausi on Palvelle tuottoisa, sillä hän pelasi 49 ottelua ja teki niissä yhteensä 52 tehopistettä (20+32). Keuruulainen kartoitti mahdollisuuksia pelata pääsarjatasolla, mutta joutui pettymään.

− Olisin omasta mielestäni saattanut ansaita mahdollisuuden näyttää Liigassa. Toisaalta, on tehnyt todella hyvää olla tämä kausi vielä Mestiksessä. Olen pystynyt pelaamaan todella isoja minuutteja ja olen kehittänyt sekä hyökkäyspeliä että tasaisuutta.

Nyt varakapteenin A:ta ja kultaista kypärää kantava Palve ei kadu lähes kahden vuoden takaista päätöstään.

− Jukurit on ollut loistava valinta. Pitää antaa kiitosta Pennasen Antille, sillä olen kehittynyt hänen alaisuudessaan todella paljon. Hän on puristanut minusta paljon irti, hän kehuu.

Palven dominanssi on saanut myös liigaseurat kiinnostumaan sähäkästä hyökkääjästä. 23-vuotias ei kuitenkaan kommentoi hallin käytävillä leviäviä huhuja ensi kauden seurasta.

− En kommentoi, en ole tehnyt sen suhteen ratkaisuja, hän hymähtää.

» Lähetä palautetta toimitukselle