Omark: "Toivottavasti kohtaamme Pietarin SKA:n"

KHL / Haastattelu
Ruotsalaistähti Linus Omark yritti torstaina ilmaveiviä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jokerit selätti väsyneen Dinamo Minskin otteluvoitoin 4−1. Ottelusarjan ratkaisija oli ruotsalaistaiteilija Linus Omark, jonka mielestä pudotuspelien avaussarja oli Jokereille avausottelun jälkeen helppo. Samalla Erkka Westerlund muistuttaa pelien kovenevan seuraavalla kierroksella.

 

"NYT VASTUS KOVENEE. JA KOVENEE MUUTEN PALJON! PELIN LUONNE MUUTTUU AIVAN TOISENLAISEKSI."

Jokerit eteni KHL:n läntisen konferenssin välieriin vakuuttavin ottein. Kauden tärkeimpien pelien aikaan helsinkiläisryhmä on parantanut viisikkopelaamistaan, joka oli jo runkosarjan aikanakin KHL:n eliittiä.

− Meidän pelaaminen on tiivistynyt varsinkin henkisesti pudotuspelien aikana. Erityisesti Riku Hahlin kenttä on noussut vahvaksi tekijäksi. Itse asiassa kaikki meidän neljä kentällistämme ovat pelanneet hyvin, ja maalivahdit ovat pelanneet hyvin. Se kertoo sen, että me olemme joukkue, Erkka Westerlund muistutti torstain ottelun jälkeen.

Lopulta Jokerit kukisti Dinamo Minskin yllättävän helposti. Narripaidat hallitsivat jokaista ottelua, ja helsinkiläisryhmä pelasi ottelusarjan aikana vain yhden huonon erän, minkä myötä avausvoitto lipsahti valkovenäläisille.

− Ei tämä täysin helppo sarja ollut, mutta olimme selvästi parempi joukkue. Ensimmäisessä pelissä lopetimme pelaamisen kolmannessa erässä ja hävisimme sen takia. Sen jälkeen tiesimme, mitä meidän täytyy tehdä: paljon töitä, ruotsalaistähti Linus Omark kommentoi viidennen ottelun jälkeen.

Hetkeä myöhemmin Omarkin näkemys oli aiempaa vahvempi.

− No, lopulta tämä oli meille helppo sarja. Uskoimme koko ajan jatkopaikkaan ja tiesimme meidän olevan vahvempi joukkue. Koko sarjan kannalta oli tärkeintä pelata hyvät vieraspelit Minskissä. Tämä oli erittäin hyvä aloitus pudotuspeleille!

Omark oli ottelusarjassa Jokereiden tärkein pelaaja. Ruotsalaishyökkääjä ratkaisi henkilökohtaisella panoksellaan kolmannen ja viidennen ottelun. Omark johtaa kahdeksalla tehopisteellään KHL:n pudotuspelien pistepörssiä.

− Oma olotilani oli todella hyvä koko Minsk-sarjan ajan, ja on tuntunut siltä, että jaksan pelata. Nautin tällä hetkellä pelaamisesta todella paljon, pidän kaukalossa hauskaa, ja se näkyy myös tuloksessa, Omark myhäili.

Minsk kuormitti kahta ensimmäistä ketjuaan todella paljon. Tämä näkyi myös peliotteissa, sillä mitä pidemmälle sarja eteni, sen väsyneemmältä Dinamon pelaajat vaikuttivat.

Minsk oli vaarallisimmillaan kahdessa ensimmäisessä ottelussa, joissa vierailijat loivat paljon maalipaikkoja Matt Ellisonin johdolla.

− Tärkeintä oli, että me pelasimme ottelut neljällä kentällisellä koko sarjan ajan, Minsk ei pelannut, ja se on suurin syy miksi voitimme. Me jaksoimme henkisesti ja fyysisesti, Omark muistutti.

Westerlund puolestaan odotti, että Minsk kuormittaisi ykkösketjujaan jopa enemmän.

− Itse asiassa odotin, että heidän ulkomaalaisketjunsa pelaisivat vielä reilummat minuutit. Kahden ensimmäisen ottelun jälkeen heillä alkoivat peliajat tasaantua. Kokonaisuutena heillä vain Nick Bailen pelasi hirvittävät minuutit.

Niko Kapasen tilanne sai Erkka Westerlundin miettelijääksi.
Niko Kapasen tilanne sai Erkka Westerlundin miettelijääksi.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Vastus kovenee – Kapanen sivussa?

Jokerit kohtaa konferenssin välierissä joko Moskovan TsSKA:n tai Pietarin SKA:n. Läntisessä konferenssissa vain Dinamo Moskovan ja Lokomotiv Jaroslavlin välinen ottelusarja on kesken. Dinamo johtaa sarjaa otteluvoitoin 3−2. Dinamon mennessä jatkoon Jokerit kohtaa välierävaiheessa toisen moskovalaisjoukkueen TsSKA:n.

Joka tapauksessa Jokerit kohtaa seuraavaksi joukkueen, joka päätti helsinkiläisten tavoin konferenssin puolivälierät torstaina. Levon ja rasituksen suhteen eroa ei tule.

− On erittäin tärkeää meille, että saamme nyt lepoa. Molemmat mahdolliset vastustajat ovat lepäämässä. Nyt on tärkeää ladata energiat uudestaan. Vastustajat eivät saa etua, sen merkitystä ei voi liikaa korostaa, Westerlund arvioi.

Minsk-sarjan ottelutahti oli vähintäänkin haastava. Tiiviin ohjelman myötä Jokerit huilaa tulevan viikonlopun ajan.

− Pelasimme neljä pudotuspeliä viiteen päivään ja viisi seitsemään päivään, se on todella kova rypistys. Se on fyysisesti kova haaste, mutta se on vaikeaa myös henkisesti. Harjoittelemme perjantaina, sitten huilaamme koko viikonlopun ja aloitamme maanantaina valmistautumisen uuteen sarjaan, Westerlund valotti Jokereiden suunnitelmia.

Varmaa on, että Jokereiden haaste kasvaa seuraavalla kierroksella merkittävästi. Minsk oli kaksijakoinen joukkue, jonka alaketjut tyytyivät lähinnä puolustamaan, mutta sekä TsSKA että SKA pystyvät hyökkäämään tasapainoisesti neljällä ketjulla.

Nimilistaa tutkiessa Jokerit on altavastaaja, oli vastus kumpi tahansa.

− Nyt vastus kovenee. Ja kovenee muuten paljon! Pelin luonne muuttuu aivan toisenlaiseksi, riippuu tietenkin vähän vastustajasta, mutta koko tahti tulee muuttumaan. Sieltä tulee joka tapauksessa vastaan aivan huipputason täydet neljä kentällistä, Westerlund muistutti.

Todennäköisin vastus Jokereille seuraavalla kierroksella on Moskovan TsSKA. Omark toivoo ottelutunnelman takia, että vastaan tulisi Pietarin SKA.

− Meille vastustajalla ei ole väliä. Joka tapauksessa vastaan tulee todellinen huipputason joukkue. Meidän fanimme varmasti haluaisivat kohdata SKA:n. Niissä peleissä on erinomainen tunnelma. Niitä pelejä on myös kiva pelata. Toivottavasti kohtaamme siis SKA:n, Omark heitti pilke silmäkulmassa.

Jokereille merkittävän lisähaasteen tuo kapteeni Niko Kapasen tilanne. Jokereille tärkeän ykkösentterin pelikunto välierävaiheessa on vähintäänkin epävarmaa. Kapanen sai tällin jalkaansa tiistaina Minskissä. Jokerileirin kommenteista päätellen Kapasen varaan ei lasketa yhtään mitään.

− Tiesimme jo tiistaina, että Kapanen ei pelaa tänään. KHL:ssä on sääntö, että joukkue pitää ilmoittaa tuntia ennen ottelua, ja sen jälkeen sitä ei saa vaihtaa. Halusimme pimittää vastustajalta loppuun saakka, että kapteenimme ei pelaa ja joudumme tekemään muutoksia, Westerlund kertoi torstain ottelun jälkeen.

− Emme vielä tiedä Nikon tilannetta. Saamme ensi viikolla lisää tietoa, tässä vaiheessa en voi sanoa pelaamisesta yhtään mitään.

Myös Jere Sallinen viittasi Jatkoajan haastattelussa, että rooli keskushyökkääjänä tuskin jää yhden ottelun mittaiseksi.

− Kaksi [aloitusta] taisin saada. Uskon, että se paranee ajan myötä, Sallinen kertoi.

Kapasen poissaolo olisi Jokereille valtaisa takaisku. Jokereiden hyökkäysosasto on KHL:n suurjoukkueita heikompi. Kapasen loukkaantuminen kasvattaisi välimatkaa entisestään.

Toisaalta Jokerit tietää, miten sen tulee välierävaiheessa pelata - ainoa menestysmahdollisuus on tiivis ja aktiivinen puolustuspeli.

» Lähetä palautetta toimitukselle