Olli Palola oli positiivisella mielellä

LIIGA / Haastattelu
Olli Palola oli hyvässä vireessä Porin perjantai-illassa.
Kuva © Joonas Hautamäki
Olli Palola iski kauden toisen maalinsa, kun Tappara nappasi täyden pistepotin vieraista Ässien kustannuksella. Maaliahneen hyökkääjän pelihuumori alkaa olla jo parempaan päin.

Tapparan hyökkääjä Olli Palola oli hyvällä tuulella vierasvoittoon päättyneen ottelun jälkeen. Palola oli tyytyväinen illan antiin, mutta näki vielä paljon parantamisen varaa.

− Voitto maistuu todella hyvältä. Eihän se salaisuus ole, ettei meillä ole kausi kauhean hyvin lähtenyt käyntiin. En koe, että olisimme huonosti pelanneet, mutta vielä ei kaikki ole ihan loksahtanut kohdilleen, Palola analysoi.

Tapparan pelillisestä kehittymisestä Palolalla oli positiivista sanottavaa.

− Nyt pelasimme jo paljon paremmin kuin edellisessä ottelussa. Kaikki jätkät pelasivat enemmän joukkueelle ja pakettimme pysyi kasassa aiempaa paremmin. Mielestäni ansaitsimme tänään voiton.

Tappara on hionut ketjujaan alkukauden aikana ja yksi muutoksista on koskettanut myös Palolan ketjua. Alkukaudesta Palolan ja Jan-Mikael Järvisen kanssa pelannut Pekka Jormakka on pelannut kaksi viimeisintä ottelua ykkösketjussa ja hänen kanssaan paikkoja on vaihtanut Antti Erkinjuntti.

Palolan mielestä ketjun yhteispeli on lähtenyt pyörimään hyvin ja roolitkin ovat selvillä.

− Mikäs tuossa pelatessa, hyvähän siinä on vetää. Antti Erkinjuntti ja Jan-Mikael Järvinen tykkäävät aika paljon tuosta syöttelystä, niin minulle jää sitten enemmän tämä laukominen. Tosin, se sopii minulle mainiosti, sillä kyllähän tuo laukominen on minulle ominaisinta hommaa.

Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen sekä GM Jere Lehtinen olivat katsomassa Ässien ja Tapparan välistä ottelua. Kaksikko kiertää liigapaikkakuntia ja tekee kartoitusta potentiaalisten pelaajien suhteen. Palolan kuultua asiasta, hänen kasvoilleen levisi pieni hymy, mutta mies vakuutti, että tuleva Karjala-turnaus ei ole vielä pyörinyt mielessä.

− Ei sellaisia ole tullut kauheasti mietittyä vielä. Omassa ja joukkueen pelaamisessa on tällä hetkellä vielä niin paljon mietittävää, etten ole uhrannut ajatuksia maajoukkueen suhteen.

Leijonissa pelaaminen Palolaa kyllä kiinnostaa, vaikkei se tällä hetkellä olekaan päällimmäisenä mielessä.

− Maajoukkuepelit ovat niin hienoja otteluja, että kyllä niihin vielä tulevaisuudessa mukaan haluaa. Aina on kiinnostusta ja mikäli vain tilaisuus tulee, niin olen kyllä käytettävissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle