Ohtamaa ei lähde heittelemään kärkikyniä: ”En koe, että minun pitäisi muuttaa omaa pelitapaani”

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Atte Ohtamaalla on takanaan neljät peräkkäiset MM-kisat.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Puolustajien pelaaminen on murroksessa, ainakin Leijonissa. Olympiaturnauksessa Leijonat näyttää rohkeaa puolustajien tukemaa hyökkäyspelaamista. Mitä asiasta tuumii peruspakki Atte Ohtamaa?

Syksyn EHT-ottelut näyttivät, mitä Leijonat on uudistanut pelaamisessaan. Näkyvin päivitys on puolustajien hyökkäyspelaaminen, josta saatiin esimerkkejä jo Leijonien kauden ensimmäisessä ottelussa Helsingin EHT-turnauksessa, kun vastassa oli Venäjä.

Siinä ottelussa maali iski myös puolustaja Atte Ohtamaa, jonka mukaan pelitavalliset asiat saatiin varsin nopeasti toimimaan syksyn EHT-turnauksissa Helsingissä ja Moskovassa. Leijonista paistoi läpi rohkeus ja ennakkoluulottomuus. Virheiden tekemistä ei pelätty.

– Tuntui, että saimme niitä hyvin käyntiin noissa kahdessa turnauksessa. Ajatuksena oli se, että saadaan tiettyjä asioita näkymään ja mennään ennemmin vaikka vähän yli siitä kuin jätettäisi vajaaksi. Opimme niistä virheistä sitten. Uskon, että se on auttanut meitä tähän turnaukseen valmistautumisessa, Ohtamaa tuumii.

"En koe, että minun pitäisi muuttaa omaa pelitapaani tai alkaa kärkikyniä siellä heittelemään."

Ohtamaan mukaan Leijonien pelitavassa korostuu aktiivisuus molempiin suuntiin.

– Pystymme olemaan aktiivisia ja rohkeita niin hyökkäys- kuin puolustussuuntaan. Uskallamme antaa painetta ja tukea hyökkäyksiä enemmän. Näkisin, että puolustajien pelaaminen on muuttunut. Puolustajat ovat aktiivisemmin ja aggressiivisemmin mukana pelin virtauksessa.

Puolustajat tukevat aiempaa voimakkaammin niin hyökkäysalueella kuin suorissa hyökkäyksissäkin. Hyökkäysalueen pyörityksissä puolustaja saattaa hyvin olla syvällä tai maskissa maalin edessä. Suorissa hyökkäyksissä puolustajat pinkovat salamannopeasti pystyyn hyökkääjien kanssa.

Vaatimukset ovat kovat niin yksilölle kuin viisikolle. On oltava tarkkaa pelinlukua pelaajilla ja yhteistyötä viisikolla.

– Ei tietenkään voi olla koko ajan hönkimässä, muuten pelaa itsensä ulos. Ennen kaikkea se vaatii viisikolta hyvää yhteistyötä ja puhetta kentällä, jotta tiedetään, että puolustajakin voi mennä sinne. Silloin hyökkääjät tietävät, että jonkun täytyy ottaa se pakin paikka. Sellaista aktiivisuutta ja yhteistyötä molempiin suuntiin. Puolustajat pystyvät olemaan aktiivisempia, kun hyökkääjät ovat auttamassa ja toisinpäin, Ohtamaa pohtii.

Ennemmin puolustavana peruspakkina kuin kiekollisen pelin moottorina tunnettu Ohtamaa uskoo sopeutuvansa puolustajien uusiin vaatimuksiin hyvin.

– En koe, että minun pitäisi muuttaa omaa pelitapaani tai alkaa kärkikyniä siellä heittelemään. Ei se tietenkään sitä tarkoita.

Vakaa rooli Kazanissa

30-vuotiaalla Ohtamaalla on menossa toinen kausi KHL-seura Ak Bars Kazanissa. Sitä ennen hän pelasi Liigaa Kärpissä ja KHL:ää Jokereissa.

– Tosi hyvin on mennyt. Aikaisemmin urallani olin ollut vain suomalaisissa joukkueissa. Sarja oli tuttu Jokereiden kautta. Hyvin olen viihtynyt. Kazan on kiva kaupunki, ja siellä on hyvä organisaatio, varmasti yksi parhaita venäläisiä paikkoja, Ohtamaa kehuu.

Ak Bars on yksi sarjan laadukkaimmista joukkueista ja keikkuu KHL:n itäisen konferenssin kärjessä. Kazanilaisjoukkueella on Ohtamaan mukaan hyvät saumat menestyä keväällä pudotuspeleissä.

Ohtamaa on vakiinnuttanut vastuullisen roolin seurajoukkueessaan Kazanissa. Peliaikaa tulee keskimäärin 20 minuuttia ottelussa.

– Rooli on aika tuttu eli paljon viidellä viittä vastaan ja alivoimaa. Niillä omilla vahvuuksillani olen päässyt pelaaman. He ovat tiesivät, mitä saivat, kun minut sinne hommasivat.

Ohtamaa oli mukana syksyn molemmissa EHT-turnauksissa ja esiintyi niissä totutun varmasti. Sen lisäksi pelit seurajoukkueessa ovat sujuneet mainiosti, joten Ohtamaan kohdalla valintaa olympiajoukkueeseen ei voida pitää yllätyksenä.

– Tiesin, että kisoihin oli hyvät saumat, jos vain pystyy pelaamaan hyvällä tasolla erityisesti maajoukkueessa ja sen jälkeen omassa seurajoukkueessa, Ohtamaa sanoo.

Olympialaiset ovat luonnollisesti Ohtamaalle ensimmäiset, kuten monelle muullekin joukkueessa. Nivalasta lähtöisin oleva, Kärpissä muutama vuosi sitten maajoukkuetasolle läpilyönyt Ohtamaa on pelannut neljät peräkkäiset MM-kisat.

Hän uskookin, että kokemukset MM-kisoissa auttavat myös olympiajäillä.

– Koen, että se auttaa, kun olen nähnyt erilaisia kisoja. Välillä ollaan pärjätty paremmin, välillä huonommin. Olen oppinut sen, että osaa nauttia näistä hetkistä ja uskaltaa olla oma itsensä heti alussa. Ne ovat juttuja, jotka auttavat tuolla kentälläkin.

» Lähetä palautetta toimitukselle