Nuutinen loistaa SaPKon kultakypäränä

MESTIS / Haastattelu
Mikko Nuutinen onnistui taas maalinteossa lauantai-illan kotiottelussa.
Kuva © Antti Varonen
Hyökkääjä Mikko Nuutinen tykittää pisteitä SaPKon ykkösketjussa. Neljättä kauttaan pässipaidoissa pelaava kultakypärä ei saanut pelipaikkaa KalPasta, mutta on SaPKolle käänteentekevä pelaaja.

Ilman sopimusta KalPassa jäänyt Mikko Nuutinen loistaa nyt kultakypärä päässään SaPKon parhaana pisteiden tekijänä.

− Tuli kokeiltua irtoisiko KalPasta pelipaikka, mutta ei irronnut. Olen täällä ollut aikaisemmilla kausilla ja kun SaPKo osoitti kiinnostusta, oli helppo tulla tänne pelaamaan.

Nuutinen on SaPKolle käänteentekevä pelaaja muun muassa maalinteossa, ja hän pelaa jo neljättä vahvaa kauttaan pässipaitojen joukossa. Kysyttäessä syitä jatkuvien onnistumisen takana piilevään salaisuuteen oli Nuutinen vaatimaton, eikä osannut antaa mitään yksittäistä selitystä.

− Joka vuosi on saanut pelata hienojen ketjukavereiden kanssa. Ei tuolla kukaan niitä maaleja pysty itse tekemään. Ketjukaverit ovat antaneet hyviä syöttöjä, mistä on ollut kiva laittaa kiekkoa maalin.

Lauantaina LeKiä vastaan Nuutinen oli vaisua ajanjaksoa läpikäyvästä savonlinnalaisjoukkueesta ainoa, jonka laukaus ohitti maalivahti Mika Norosen.

− Tänään hävittiin enemmän omaa huonouttamme kuin kaverin hyvyyteen. Ei se koko peli ollut huonoa, mutta sitten tehtiin muutama kardinaalivirhe, joista kaveri pääsi rokottamaan. Nyt kävi näin.

Tulevista pudotuspeleistä ja mahdollisesta tulevasta vastustajasta keskusteltaessa Nuutinen totesi, että on ihan sama kuka sieltä tulee vastaan. Kaikki ne pitää kuitenkin hoitaa jos meinataan mestaruus voittaa.

Kysyttäessä onko jo varmistunut pudotuspelipaikka ollut osasyy savonlinnalaisjoukkueen vaisuuteen lähiaikoina, kommentoi numerolla 44 pelaava kultakypärä näin:

− Kyllä se valitettavasti varmaan vähän on ollut sitä, että kun ollaan parin vuoden tauon jälkeen päästy pudotuspeleihin, niin ollaan oltu varmaan vähän tyytyväisiä. Vaikka ei saisi olla, liikaa ainakaan.

− Varmaan vähän ollaan tingitty siitä työnteosta ja sitten me ei kyllä pärjätä kenellekään, jos me ei tehdä täysillä hommia. Turha tässä on kuitenkaan mitään paniikkia luoda, meillä on ensi viikko vielä aikaa parsia peli siihen kuntoon, mitä se parhaimmillaan on ollut.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös