Nuutinen ainoa suomalainen Yhdysvaltain yliopistosarjassa - viime kauden valmentaja pääsi rokottamaan

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Emma Nuutinen kokee kehittyneensä huimasti Yhdysvaltain naisten yliopistosarjassa.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Emma Nuutinen teki pari vuotta sitten rohkean ratkaisun ja vaihtoi Suomen kaukalot Yhdysvaltain naisten yliopistosarjaan. Ratkaisu on ollut oikea ja Nuutinen sekä nauttinut ajastaan että kehittynyt omasta mielestään valtavasti.

Jo reilusti yli viikon olympialaisten kisapaikoilla Etelä-Koreassa viihtynyt Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue sai vihdoin polkaista urakkansa käyntiin, kun joukkue kohtasi kivenkovan Yhdysvallat.

Pitkään on naiskiekossa menty likipitäen itseään toistavilla urilla, kun Kanada ja Yhdysvallat ovat hallinneet tapahtumia eurooppalaisten ollessa lukuisia askeleita perässä.

Turnauksen aattona Naisleijonat kuitenkin vakuuttelivat kuin yhdestä suusta, että nyt eroa pohjoisamerikkalaisiin on kurottu umpeen.

Vaikka avauspeli päättyikin 1−3-tappioon, oli joukkueen hyökkääjä Emma Nuutinen edelleen samaa mieltä.

− Yhdysvallat on luisteleva joukkue. Me taistelimme hyvin siinä mukana ja sen puolesta oli kivaa pelata. Vaikka tämä peli päättyikin Yhdysvaltojen voittoon, niin uskon, että meidän on mahdollista voittaa heidät vielä tässä turnauksessa.

Nuutinen totisesti tietää mistä puhuu. Hän on nimittäin ainoa naisleijonien pelaaja, joka pelaa Yhdysvaltain naisten yliopistoliigassa.

Arvio ei siis perustunut vain yhteen yksittäiseen otteluun, vaan amerikkalaisten taso on Nuutisella suomalaisista ehkä parhaiten tiedossa.

Löytyipä vastustajan joukkueesta kaksi viime kaudella tutuksi tullutta kasvoakin.

− Itse asiassa viime kauden yliopistoni fysiikka- ja maalivahtivalmentajat pelaavat tuossa jenkkien joukkueessa, Nuutinen kertoi viitaten Lamoureuxin sisaruksiin Jocelyne ja Monique.

Vaikka amerikkalaiset naisleijonia parempia olivatkin, ei Nuutisen mukaan pelin aikana tai sen jälkeen tullut minkäänlaista kuittailua.

Ei edes, vaikka siskoksista Monique pääsi iskemään Yhdysvaltain 1-1-tasoitusmaalin toisessa erässä Nuutisen ollessa Suomelta jäällä.

Enemmän jäällä, mutta rennommalla ilmapiirillä

21-vuotias Nuutinen pelaa nyt toista kauttaan Yhdysvaltain naisten yliopistosarjassa. Naisten sarjalla ei ole erityisesti omaa nimeä, vaan se kulkee samalla nimellä kuin miesten vastaava sarja eli NCAA.

Lupaavasti alkanut Nuutisen ura Pohjois-Amerikassa oli kuitenkin katketa viime kauden päätteeksi, kun naisen yliopisto North Dakota lopetti naiskiekkoilun yllättäen kokonaan.

− Viime kauden yliopistossani ajettiin koko naiskiekko-ohjelma kokonaan alas. Raha ratkaisi siinä asiassa, vaikka olimme todella menestynyt joukkue.

Nuutinen iloitsee kuitenkin siitä, ettei päätöksen myötä häntä odottanut paluu Eurooppaan. Paikka aukesi Mercychurstin yliopistosta Pennsylvanian Eriestä.

− Olen tykännyt todella paljon myös tästä uudesta koulustani, vaikka jouduinkin vaihtamaan kokonaan toiseen konferenssiin yliopistosarjan sisällä, nainen kertoili

Kahden kauden aikana Nuutinen on paitsi päässyt nauttimaan amerikkalaisen naiskiekkoilun huimasta suosiosta Suomeen verrattuna, myös huomannut eroja Suomen ja Yhdysvaltojen päivittäisen tekemisen välillä.

Ehkä hieman yllättäen nuoren naisen puheessa nousee esiin myös ilmapiiri.

Suomessa tekeminen on usein sellaista, että ollaan hampaat irvessä

− Amerikassa ollaan jäällä huomattavasti enemmän Suomeen verrattuna. Siellä keskitytään enemmän jääharjoitteluun ja vauhti harjoituksissa on huomattavasti kovempaa, kuin mihin on tottunut suomalaisissa seuraharjoituksissa, hän kertoo ja jatkaa:

− Jenkeissä on toisaalta jollain tapaa rennompi se ilmapiiri jääkiekon ympärillä. Suomessa tekeminen on usein sellaista, että ollaan hampaat irvessä, mikä puuttuu Amerikasta.

Kun Nuutinen kertoo haastattelussaan koulunkäynnistään, paistaa hänestä aito innostus ja tyytyväisyys tehtyjä valintoja kohtaan.

Ei liene ihme, että hän toivoisi Naisleijonista myös lisää edustusta Pohjois-Amerikkaan. Tällä hetkellä Nuutisen lisäksi ainoastaan Venla Hovi pelaa joko Yhdysvalloissa tai Kanadassa.

− Suosittelen sitä kyllä kaikille, joilla vain on mahdollisuus. Koen, että olen saanut jenkeissä huimasti lisää vauhtia pelaamiseeni ja koulukin on ollut erinomainen. Kaikin puolin todella mahtava kokemus, Nuutinen hymyili lopuksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle