Norjalaisten huumaa: "Unelmamme jatkopeleistä elää"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Bonsaksen oli ottelun jälkeen enemmän kuin iloinen.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

Norja otti MM-turnauksen avausvoittonsa, kun se kaatoi Slovakian niukasti maalein 3-2. Voitto oli tärkeä, sillä Mathis Olimbin mukaan joukkue on pelannut hyvin.

"Tavoitteenamme on puolivälieräpaikka" - Aleksander Bonsaksen

− Mutta nyt pystymme myös voittamaan, sen lisäksi että pelaamme hyvin, Olimb kertoi leveä hymy kasvoillaan.

Norjalaiset olivat toisessa erässä jo kahden maalin taka-ajoasemassa, mutta tehokas ylivoima ratkaisi ottelun norjalaisten eduksi. Maalintekijänä hääri kahdesti vasta 19-vuotias puolustaja Mattias Nørstebø.

− Mahtava tunne tehdä ensimmäiset maalit tällaiseen paikkaan, Nørstebø kertoi.

Tapparapuolustaja Aleksander Bonsaksen kertoi norjalaisten uskoneen voittoonsa hankalista asemista huolimatta.

− Uskoimme omaan pelisuunnitelmaamme, ja laitoimme jalkoja liikkeelle tappioasemasta huolimatta.

Norjalla oli mahdollisuus ratkaista ottelu kolmannessa erässä, kun Slovakian NHL-pakki Andrei Meszairos keihästi itsensä suihkuun. Ylivoiman opit olivat tarttuneet osittain Suomelta, kun joukkue heitteli kiekkoja maalille tuloksekkaasti.

− Siinä olisimme voineet olla parempia, mutta ei sillä ole väliä, koska voitimme.

− Puhuimme ylivoiman suoraviivaistamisesta. Se onnistui. Tavoitteenamme on puolivälieräpaikka, Bonsaksen kertoi iloisena.

Norjan valmentaja Roy Johansen piti ottelun runsasta jäähymäärää olennaisena osana ottelun kulkua.

− Ylivoimamme on tökkinyt. Oli tärkeää, että saimme sen vihdoin toimimaan ja alivoimammekin onnistui. Areenan tunnelma oli loistava. Hieno ympäristö jääkiekolle, Johansen iloitsi.

» Lähetä palautetta toimitukselle