Noora Räty: "Valmennus tuntui kutsumusammatilta"

Muut Sarjat / Haastattelu
Jatkoaika jutusteli Noora Rädyn valmennuspestistä Kamloopsissa naisten MM-kisojen yhteydessä.
Kuva © Julia Heino, julia.heino@jatkoaika.com
Noora Rädyn kausi loppui maaliskuun alussa, kun KJT tippui Suomi-sarjan puolivälierissä PYRYlle. Jääkiekosta hän ei kuitenkaan pidä kesätaukoa. Siitä pitää huolen palkkatyö valmentajana Minnesotassa.

Noora Räty on monelle kiekkoihmiselle tuttu hahmo niin naisten maajoukkueesta kuin Mestiksessä ja Suomi-sarjassa pelaamistaan otteluistakin.

Mutta mitä Räty tekee, kun kausi on loppu ja keväinen aurinko paistaa?

Nyt jo neljättä kevättä peräkkäin hän on pakannut laukkunsa ja lentänyt Yhdysvaltoihin Minnesotan osavaltioon valmentamaan nuoria naismaalivahdin alkuja.

− Valmistuin Minnesotan yliopistosta kesällä 2013 ja heti tuolloin tarjoutui mahdollisuus nuorten tyttömaalivahtien valmentamiseen. Minnesotan yliopistojoukkueeni maalivahtivalmentaja Justin Johnson omistaa MEGA Goaltending -nimisen firman ja hän kysyi minulta suoraan, että kiinnostaisiko valmentaminen, Räty muistelee muutaman vuoden takaisia tapahtumia.

− En ollut koskaan ajatellut itseäni valmentamassa, mutta päätin kokeilla ja huomasin, että se tuntui ihan kuin kutsumusammatilta. Homma toimi ja minut palkattiin lopulta kokopäiväiseksi maalivahtivalmentajaksi.

"Tällä hetkellä olen viikon aikana parhaimmillaan tekemisissä jopa 45 tyttömaalivahdin kanssa"

Vaikka pelivuosia Rädyllä on alla jo useita, oli valmentaminen aivan uusi maailma. Hän on kehittänyt itseään askel askeleelta.

− Minulla on yliopistoikäisiä ja sitä nuorempia tyttöjä valmennettavanani. Aluksi toki tukeuduin enemmän Justiniin ja toiseen valmentajaan Andrew Kentiin, mutta nyt, kun olen ollut siellä hommissa jo neljättä vuotta, niin olen siinä pisteessä, että pyöritän jo itsenäisesti tyttöjen valmennuspuolta, Räty kertoo.

− Ohessa opastan myös hieman muita, nuorempia valmentajia.

Valmentajan työ maistuu Rädylle, mutta toistaiseksi oma peliura ei anna mahdollisuuksia ympärivuotiseen toimimiseen.

− Pyrin aina heti maaliskuussa kauden päätyttyä matkaamaan Suomesta Minnesotaan. Silloin alkaa sesonkiaika, joka jatkuu aina lokakuun loppuun asti. Pari viimeistä kuukautta joudun tosin aina jättämään välistä, kun oma kausi puskee päälle, hän sanoo.

− Olemme usein ystäväni Mira Jalosuon vuokranneet sieltä kesäksi asunnon ja henganneet kahdestaan. Tällä hetkellä tosin asustelen vanhan joukkuekaverini kanssa. Hän osti alueelta asunnon ja kysyi minut myös sinne, että hän saisi asuntolainaa maksettua paremmin, Räty naurahtaa.

Blaine - positiivinen asenne ja lätkää

Rädyn työpaikan keskipiste sijaitsee Blainen kaupungissa Minnesotan osavaltiossa. Noin 60 000 asukkaan Blaine on aluetta, jossa jääkiekko on asukkaille tärkeää.

− Ympäristö on aikalailla samankaltaista kuin Suomessa, mutta yksi suurimmista syistä tai eroista siihen, miksi siellä viihdyn niin hyvin ovat paikalliset ihmiset. Kaikki ovat niin mukavia, ja asioita lähestytään aina positiivisuuden kautta, Räty kuvailee.

− Kaikkien mielestä lätkä on todella siistiä, eikä sillä ole väliä, onko pelaamassa poikia vai tyttöjä.

Rädyn valmennuksessa on useita lahjakkaita tyttöjä.
Kuva © Noora Räty

Rädyn työnantaja MEGA Goaltending on ottanut isoja harppauksia eteenpäin sinä aikana, kun Räty on mukana ollut.

− He aloittivat aikanaan ihan nollista ja nyt firma tuottaa jo todella hyvin voittoa. Maalivahtien lisäksi on myös FHIT Hockey -niminen pelaajapuoli. Kokopäiväisten työntekijöiden perusteella olemme tällä hetkellä maailman isoin jääkiekkokoulu, Räty kertoo.

"Maalille laitetaan se huonokuntoisin ja heikoimmin luisteleva pelaaja"

Maalivahtipuoli kukoistaa muiden osa-alueiden kanssa, ja tyttömaalivahtien lisäksi myös poikien puolella on nähty huikeita edistysaskelia.

− Olen paljon yhteyksissä yliopistovalmentajiin ja sitä kautta "markkinoin" maalivahtejamme heille. Myös poikien maalivahtipuolella on hienoa kehitystä, sillä nytkin kaksi maalivahtiamme teki NHL-sopimuksen. Montreal teki sopimuksen Charlie Lindgrenin kanssa ja San Jose nappasi jo hieman aiemmin Aaron Dellin, Räty kehuu.

Rädyllä on nyt syvempi otanta niin suomalaiseen kuin pohjoisamerikkalaiseenkin maalivahtivalmennukseen. Usein sanotaan, että suomalaiset maalivahdit ovat maailman parhaita - pitkälti juuri tuon kuuluisan valmennuksen ansiosta.

Räty huomaa kulttuurikohtaisia eroja, joista osa rasittaa pääkoppaa.

− Yksi asia, mikä minua amerikkalaisessa kulttuurissa suuresti ärsyttää, on se, että usein, kun aletaan valita maalivahteja, niin maalille laitetaan se huonokuntoisin ja heikoimmin luisteleva pelaaja. Tämä ei tietenkään ole maalivahtivalmentajan kannalta kovin otollinen asia. Suomessa tämä asia menee onneksi eri tavalla.

− Olemme itse MEGA Goaltendingin puolella koittaneet panostaa enemmänkin niihin nuoriin, jotka ovat omasta halustaan halunneet juuri maalivahdiksi, eikä taustalla ole esimerkiksi vanhempien painostusta tai jotain muita edellä mainittuja lähtökohtia, Räty toteaa.

Tosissaan maalivahdin uraan panostavia nuoria löytyy kuitenkin myös rutkasti. Valmennukseen valikoitunut ydinporukka on se, jolle Räty haluaa antaa kaikkensa.

− Minulla on urallani ollut aina hyvä maalivahtivalmennus, niin sen tärkeyden ja merkityksen on oppinut ymmärtämään. Haluan antaa nuorille parhaan mahdollisen apuni.

Suomi-sarja, SPHL vai NWHL?

Räty ei ole vielä lukinnut tulevaisuuden valintojaan liian tarkkaan. Taskussa on kuitenkin Yhdysvalloissa työskentelemiseen oikeuttava viisumi vielä vähintään kahden vuoden ajan.

− Minulla on nyt viisumi vuoden 2018 loppuun asti, joten siihen asti olen ainakin tässä työssä. Tämän tai ensi kesän aikana aloitan Green Card -hakemuksen työstämisen, jota kautta saisin pysyvämmän oleskelu- ja työluvan Yhdysvalloissa, hän kertoo.

− Tämä olisi mahdollisesti ns. loppuelämän työ, mikäli siihen vain haluan panostaa. Media-alalta minulta löytyy yliopistokoulutus, ja sekin puoli kyllä kiinnostaa. Tosin, nyt kun itse pelaan vielä, niin tämän hetkinen yhtälö on todella toimiva.

Peliura, siinä alue, jossa Rädyllä on paljon valittavaa. Syksyllä häntä kutsuu jälleen Kerava ja Suomi-sarja. Rapakon takana olisi tosin tulevaisuudessa valmentamisen lisäksi myös pelimahdollisuuksia.

Räty on pelannut kahtena edelliskautena pääasiassa Suomi-Sarjassa.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

− Tällä hetkellä näyttää siltä, että palaan syksyllä taas KJT:n riveihin, sillä minulla on ensi kaudesta sopimus. Kesän aikana saatan tosin käydä SPHL-liigan (Southern Professional Hockey League) vapaiden agenttien leirillä antamassa näyttöjä, Räty raottaa tulevaa kautta.

− Olimme siellä pelaavan Kanadan maajoukkuevahti Shannon Szabadosin kanssa jo viime syksynä yhteyksissä, kun harkitsin sitä vaihtoehtona. Kuluja pelaamisesta ei sinänsä tule, sillä asuminen ja ruoat on hoidettu seuran puolelta. Viikkotasolla saa myös jonkin verran palkkaa. Lisäksi Pohjois-Amerikan kaakkoisrannikolla voisi olla mukava pelata.

Viime syksynä alkanut naisten ammattisarja NWHL kiehtoo Rätyä, mutta toistaiseksi sarjan urheilullisuus ei tunnu riittävältä.

− Olisi siistiä olla osa sitä sarjaa, ja mukana luomassa tulevaisuutta naisten kiekolle sitä kautta. Toistaiseksi olen kuitenkin valinnut miesten sarjan pelien ja treenimäärien perusteella, vaikka NWHL:stä palkkaa saisikin.

− Mikäli NWHL ja Kanadan korkein naisten sarja CWHL lopettavat keskinäisen kilpailemisensa, ja yhdistävät voimansa yhdeksi liigaksi, niin sitten olisin erittäinkin halukas lähtemään mukaan. Silloin siellä olisivat oikeastaan kaikki USA:n ja Kanadan maajoukkuepelaajat, jolloin taso nousisi entisestään, Räty pohtii.

» Lähetä palautetta toimitukselle