Karjalainen oli kuin muuri illan ottelussa.

Aleksi Manninen aleksi.manninen@jatkoaika.com

Nollapelin torjunut HPK:n Karjalainen: "Mielellään täällä viihtyisi pidempäänkin"

Antti Karjalainen torjui toisen nollapelinsä ja samalla kaatoi Lukon jo toistamiseen tällä kaudella. Juuri Lukosta HPK:n riveihin siirtynyt maalivahti avasi ajatuksiaan voittoisan ottelun jälkeen.

Lukossa kauden aloittanut Antti Karjalainen sai torjuntavastuun, kun raumalaiset saapuivat taistelemaan pisteistä Hämeenlinnaan.

Karjalainen siirtyi kauden mittaisella vuokrasopimuksella HPK:n väreihin lokakuun lopussa. Emil Larmin kanssa vastuuta jakava Karjalainen on saanut paljon peliaikaa ja pelannut onnistuneesti pelaamissaan otteluissa. Tapa jolla lähtö tuli Raumalta ei nuorta maalivahtia ole jäänyt kaivertelemaan.

− Lukko hankki kolmannen maalivahdin, ja minulle sanottiin, että minun roolini olisi mahdollisesti lähteä hakemaan Keuruulta peliaikaa. Nopealla aikataululla tuli mahdollisuus siirtyä HPK:n riveihin ja päätin tarttua tilaisuuteen. Liigassa oli kuitenkin ollut tavoite kokoajan pelata. Olen viihtynyt Hämeenlinnassa, ja ratkaisu on osoittautunut oikeaksi, Karjalainen totesi tyytyväisenä.

Karjalainen on pelannut nyt kaksi kertaa Lukkoa vastaan ja HPK on ottanut voiton molemmilla kerroilla. Lukko taistelee tällä hetkellä Liigan jumbosijoilla, mutta joukkueen kyvyt ovat tiedossa.

− Ensimmäisessä ottelussa Lukkoa vastaan Raumalla jännitti, mutta kotiyleisön edessä ei ylimääräistä jännitettä enää ollut. Voitto tuntuu tietysti aina hyvältä, ja niin tänäänkin. Lukolla on hyvä joukkue, jolla on todella hyvä materiaali. Nyt he ovat saaneet jo jonkin verran voittoja, mutta eivät vielä tarvittavaa määrää.

Maalivahdin tilastot ovat parantuneet joukkueen menestyksen myötä

Karjalainen on parannellut omia tilastojaan samalla kun HPK on kivunnut sarjataulukossa ylöspäin.

− Maalilla ollaan aika yksin, mutta joukkueen tekeminen vaikuttaa tietysti todella paljon omaan peliin. Silloin kun peli on joukkueella selkeää, niin maalivahdinkin tekeminen on helpompaa. Tuntuu tyhmältä sanoa, mutta alkukaudella kyllä tuntuivat tuuritkin olevan hieman vastaan. Pomput vaan tasoittuvat sitten pidemmällä aika-välillä.

− Tänne tullessa oli hieno nähdä miten sitoutuneesti HPK:ssa tehdään töitä. Arjessa hyvin tehdyt asiat näkyvät sitten onnistumisina otteluissa.

Karjalainen tuli selkeäksi kakkosmaalivahdiksi Larmin rinnalle mutta on saanut runsaasti peliaikaa kauden aikana.

− Larmi on ykkösmaalivahtina pelannut huippukauden, ja minun tehtäväni on ollut sitten hoitaa oma osuuteni, kun käsky on tullut tolppien väliin. Todella paljon olen nauttinut aina, kun olen päässyt pelaamaan ja saanut vastuuta valmennukselta.

Karjalaisella loppuu sopimus näillä näkymin tämän kauden päätteeksi, mutta jatkopesti kelpaisi hyvin nykyisessä seurassa.

− Olen viihtynyt Hämeenlinnassa todella hyvin ja asiat ovat menneet kivuttomasti asuntoa myöten. HPK:n toimintatapa on myös todella paljon minun mieleen, joten mielellään täällä viihtyisi pidempäänkin, Karjalainen lopetti.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

Kerhon tulevan kauden joukkueessa kokoa ja paluumuuttajia

LIIGA | 28.4.2017 20:30
HPK julkaisi nipun uusia pelaajasopimuksia. Paluumuuttajina Hämeenlinnaan siirtyvät muiden muassa Robert Leino ja Kristian Vesalainen. lue lisää

Maanantaijää, viikko 50: Liigan uusiutuneet maalivahtiduot arvosteltavana

LIIGA | MESTIS | 12.12.2016 9:05
Liigakausi on saavuttamassa puolivälinsä. Maanantaijäällä luodaan katsausta loppukauteen ja joukkueiden muuttuneisiin maalivahtiasetelmiin. Entä mitä Kärppien pitäisi tehdä Kai Suikkasen kanssa? lue lisää

Karjalainen siirtyy loppukaudeksi Raumalta Hämeenlinnaan

LIIGA | 23.10.2016 17:06
HPK on tehnyt loppukauden kattavan vuokrasopimuksen maalivahti Antti Karjalaisen kanssa. lue lisää

HPK:lle toinen peräkkäinen voitollinen tulos

LIIGA | 20.6.2017 20:31
HPK Liiga Oy kasvatti liikevaihtoaan toisena toimintavuotenaan. Tulos oli ensimmäisen tilikauden tapaan positiivinen. lue lisää

Niko Kapanen päättää pelaajauransa − "Perhettä ja omaa kroppaa kuunnellen"

LIIGA | 10.6.2017 11:40
Kokenut suomalaishyökkääjä Niko Kapanen päättää pelaajauransa. Päätös syntyi alkukesän aikana ja siihen sisältyi monia eri asioita. lue lisää

Kommentit

Antti Karjalainen

HPK #34 L mv
s. 1995 Oulu
185CM / 78KG
SOPIMUS: 2020