Neljän pisteen Palve: "Ei ollut ihan sellainen peruspeli"

MESTIS / Haastattelu
Palve oli lauantain kamppailussa mukana kaikissa jukurimaaleissa.
Kuva © Timo Savela
Oula Palve oli Jukureiden suurimpia onnistujia ottelussa KeuPaa vastaan iskemällä puhtaan hattutempun, joka oli harvinaista herkkua niin hänelle itselleen kuin joukkueelle.

Lauantai-illan suureksi jukurisankariksi nousi hyökkääjä Oula Palve, joka viimeisteli joukkueensa neljästä osumasta kolme ja sai vielä syötön neljänteen osumaan.

Hattutemppu oli miehelle itselleen, kuten myös koko joukkueelle, kauden ensimmäinen, mikä vetikin Palveen suun hymyyn.

− Hieno fiilis tottakai jäi. Ei näitä nyt kuitenkaan itsellekään hirveästi ole tullut ja kyllähän minä ainakin tykkään maaleja tehdä, Palve iloitsi.

Hyökkääjä kuitenkin muistutti, ettei peli ollut missään tapauksessa helppo, vaikka kotijoukkue pitkälti ottelussa niskan päällä olikin. Joukkuetta vaivasivat Palveen mukaan tutut ongelmat.

− Pitkään oli sitä nolla-nollaa, vaikka kuitenkin hallittiin, mutta ei vaan saatu niitä maaleja.

− Tuntuu, että joka pelissä ollaan kuitenkin kuskin paikalla, hirveästi pidetään kiekkoa ja myllytetään. Paikkoja on aina tehdä se neljä-viisi maalia, mutta ei vain ole uponnut ja monella pelaajalla on ollut vaikeuksia maalinteon kanssa, Palve pohdiskeli.

22-vuotias keskushyökkääjä piti omaa suoritustaan KeuPaa vastaan onnistuneena alusta alkaen.

− Tuntui alusta asti hyvältä. Pari kertaa pääsin heti alussa haastamaan niiden pakkeja ja ne jäi vähän jalkoihin. Siinäkin oli vielä paikkoja, mistä yritin syöttää, mutta toisessa ja kolmannessa erässä aloin laukomaan enemmän, hyökkääjä kertasi suoritustaan.

− Huomasi, että tänään ei ollut ihan sellainen peruspeli. Pystyin vähän yrittämään muutakin ja sitten toisessa erässä rupesi uppoamaan.

Myös päävalmentaja Antti Pennanen oli tyytyväinen perjantain TUTO-pelin huilanneen hyökkääjän esityksiin.

− Tuloksen tekeminen kuuluu Palveen toimenkuvaan ja hän teki sitä hienosti. Kantoi myös joukkuetta ja oli johtava pelaaja, jukurikäskijä kiitteli.

− Tottakai uskon, että huili auttoi Oulaa ja hänellä on tässä ollut kova jakso niin pelien kuin muidenkin asioiden muodossa. Oli kiva nähdä, että hän pystyi hyvin johtamaan joukkuetta.

Hyvillä mielin tauon viettoon

Palveen tekemään hattutemppuun liittyi myös haaste, jossa Jukureiden faniryhmän jäsen oli luvannut leikkauttaa hiuksensa kauden ensimmäisen jukuripelaajan tekemän hattutempun jälkeen. Hyökkääjä ei kuitenkaan myöntänyt tämän seikan tuottaneen lisäpaineita maalintekoon.

− Ei se ehkä ollut se suurin kiihoke, mutta toisen maalin jälkeen rupesi tuntumaan siltä, että voisi upota se kolmaskin, kun hallittiin peliä ja saatiin niitä ylivoimiakin.

Jukurit ja KeuPa ovat kohdanneet lauantai-illan jälkeen viidesti ja kaikki kohtaamiset ovat päättyneet kotivoittoon. Palveelle on muodostunut pelien perusteella selkeä kuva keuruulaisryhmästä.

− Ero on kuin yöllä ja päivällä, että pelaavatko he kotona vai vieraissa.

− Siellä he pystyvät myllyttämään hyvin, kun on erilaiset olosuhteet, kuten kylmempi halli ja erilainen kaukalo. Tänään taas näki taulultakin, että onhan siinä pojilla vielä tekemistä, keuruulaislähtöinen hyökkääjä summasi.

Jukurit pääsee KeuPa-ottelun jälkeen ansaitulle tauolle rankan, 11 peliä sisältäneen tammikuun jälkeen. Palve myönsikin, että tieto tauosta toi tietynlaista lisävirtaa pelaamiseen.

− Voittoa pelistä tietysti lähdettiin hakemaan. Varsinkin, kun tiedettiin, että tauko on tulossa, niin painotettiin, että jaksetaan tämä yksi peli painaa.

− Oli tosi kiva, kun pystyttiin voittamaan näin hyvällä pelillä vielä, hyökkääjä arvioi joukkueen suoritusta.

Palve on koonnut tällä kaudella yhteensä tehot 14+24 ja on koko sarjan pistepörssin seitsemäs. Hyvät otteet eivät ole kuitenkaan avanneet ovia suurempiin ympyröihin, vaan hyökkääjä saa ottaa maajoukkuetauon levon kannalta.

− Ei ainakaan itselle mihinkään maajoukkueeseen ole kutsua tullut, niin eiköhän tässä ehdi levätä, hän veisteli lopuksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle