Naiskiekkokonkari Saija Tarkki näkee parannettavaa sekä joukkueen että urheilumedian otteissa

Muut Sarjat / Haastattelu
Kuva © Sirpa Pöyhönen sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Naisten SM-sarjan finaalit alkoivat Kärppien vakuuttavalla voitolla. Jatkoaika selvitti pitkän linjan kärppäpelaaja Saija Tarkin mietteet kehityskohteista seuraavaan otteluun sekä mielipiteen siitä, miten kotimaisesta naiskiekkoilusta saataisiin nykyistä suositumpaa.

Kärppien ja Unitedin välinen ensimmäinen finaaliottelu pelattiin lauantaina Raksilassa. Ottelu eteni lähes loppun asti Kärppien hallinnassa, eikä United onnistunut saamaan painetta kotijoukkueen päätyyn kuin muutamaan otteeseen.

Finaalisarja on kuitenkin vasta alussa, ja mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa. Jatkoaika haastatteli lauantain ottelun jälkeen Suomen kokeneimpaan kaartiin kuuluvaa naiskiekkoilija Saija Tarkkia käynnissä olevan finaalisarjan tiimoilta.

Finaalisarjan ensimmäinen ottelu sujui pitkälti Kärppien hallinnassa, mutta myös Unitedilla oli omat paikkansa iskeä. Minkä seikkojen kanssa Kärppien tulee olla tarkkana seuraavassa ottelussa Unitedia vastaan?

− Espoossa pelattava ottelu tulee olemaan täysin erilainen kuin tänään pelattu ottelu, sillä kaukalo Espoossa on huomattavasti Raksilan kaukaloa pienempi. Mielestäni meidän pitäisi parantaa keskialueen pelaamistamme, sillä keskialueella meille tuli melko paljon kiekonmenetyksiä. Hyvä liikkuminen on meidän vahvuutemme.

Lauantaina pelatun ottelun ja seuraavan ottelun välillä on vain hieman yli vuorokausi. Mitä tämän välissä olevan vuorokauden aikana tapahtuu?

− Ottelun jälkeen teemme loppuverryttelyt ja syömme hallilla. Sitten hyppäämme bussiin ja matkaamme Lahteen jossa myös yövymme. Pysähdymme toki matkan aikana vähän käveleskelemään, jotta jalat eivät mene aivan tukkoon bussissa istumisesta.

Millainen organisaatio Kärpillä on pitkän linjan naiskiekkoilijan ja kärppäpelaajan näkökulmasta?

− Kyllä tämä on aika loistava. Voisin sanoa, että Suomen parhaimpia. Meillä on uskomattoman hyvä johtoryhmä taustalla, joka tekee ihan mielettömästi töitä sen eteen, että saamme pelata. Olemme erittäin kiitollisia heille, ilman heitä emme edes voisi pelata tällä tasolla. Johtoryhmän lisäksi saamme hyvin tukea myös itse seuralta.

Jos voisit korjata yhden epäkohdan kotimaisessa naiskiekkoilussa, mikä se olisi?

− Toivoisin, että Urheiluruudussa kerrottaisiin Naisten SM-sarjan tulokset. Muiden palloilulajien tulokset kerrotaan, mutta naisten SM-sarjan tuloksia ei mainita lainkaan. Toivottavasti edes tämän finaalisarjan tulokset kerrotaan siellä.

− Toivoisin myös, että media huomioisi naiskiekkoilun muulloinkin kuin olympiavuosina. Sitä kautta saisimme näkyvyyttä ja näkyvyyden myötä lisää naiskiekon harrastajia.

Muokattu 13.3. 11:37: Korjattu SM-Liiga SM-sarjaksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle