Nättinen pikahälytyksellä Helsingin matkalle

LIIGA / Haastattelu
JYP esitteli tiistain kärkikamppailussa kokoonpanossaan todellisen yllätysnimen. Hyökkääjä Topi Nättinen hälytettiin mukaan Helsingin vierailulle nopealla aikataululla ja heti sarjajohtajan kakkosketjuun. Tulokas selviytyi debyytistään varsin mallikkaasti, vaikka pientä jännitystä ennen peliä oli aistittavissa.

Moni tiistain Jokerit-JYP-ottelun kokoonpanoja tarkastellut oli varmasti yllättynyt nähdessään sarjajohtajan kakkosketjussa oudon nimen Eric Perrinin ja Petr Hubacekin ketjukaverina. Hyökkääjätulokas Topi Nättinen oli itsekin aluksi hieman hämillään tilanteesta ja päivän aikataulusta.

– Aamulla sain soiton, että mahdollisesti pelaan illalla. Lopullisesti selvisi sitten siinä puolenpäivän jälkeen, että lähden mukaan reissuun. Kyllä siinä fiilikset aika hienot olivat, kun kuuli, että pääsee Areenalle pelaamaan, ja vieläpä yli 10 000 katsojaa oli tulossa peliin.

Pientä jännitystä oli ilmassa, kun pelaaminen ja pelipaikka varmistuivat.

– Ei tänään ainakaan mitään päiväunia tarvinnut nukkua, kyllä siinä sen verran aluksi käsi tärisi.

Tulokas ei lähtenyt kumartelemaan vastaan luistelleita nimimiehiä, vaikka myönsikin, että NHL-tähtien toimintaa tuli seurattua aika tarkasti. Heti ensimmäisessä vaihdossa vastassa olivat Valtteri Filppula ja tähtipakki Erik Karlsson.

– Olihan se aika hienoa päästä tekemään debyytti, kun miettii, että vastustajalla pelaa tuollaisia kavereita kuin Filppula ja Karlsson. Ei siinä alussa edes ehtinyt oikein tajuamaan, että tässä sitä nyt yrittää ottaa Filppulalta kiekkoa pois. Toisaalta oli myös helpottavaa huomata, että ei se tasoero nyt kuitenkaan niin iso ollut mitä aluksi ajatteli.

Omaan panokseensa Nättinen oli ihan tyytyväinen.

– Ainakaan ketjukavereista ei homma jäänyt kiinni. Ihan hyvin tuo meni, vaikka ei ihan älyttömästi peliaikaa tullutkaan. Lähtökohtaisesti jokainen vaihto oli tavallaan plussaa. Hienoa oli päästä kaiken kaikkiaan homma kokemaan.

Nättinen on alkukauden pelannut Mestiksessä JYP-Akatemian riveissä, mutta ei kokenut suurta kulttuurishokkia hypätessään liigakaukaloon.

– Pelivauhdissa ei itse asiassa ollut edes isoa eroa. Tämä legendaarinen toteamus, että SM-liigassa peli on selkeämpää, pitää kyllä paikkansa, koska tuolla on noin taitavia pelaajia. Lisäksi pelaajat ovat nopeampia, joten sitä kautta se tuntuu myös hieman pelinopeudessa.

Jyväskylässä sävelet ovat hyvin yhtenäiset aina junioreista lähtien, joten sopeutuminen pelisysteemiin on helppoa.

– Meillä pelataan käytännössä samaa JYP-kiekkoa niin A-junioreissa, Akatemiassa kuin liigassakin. Se tekee siirtymisen joukkueiden välillä helpoksi, eikä tarvitse olla kyselemässä fläppitaululla, että miten jokin asia pitäisi tehdä.

Vaikka Nättinen pääsikin maistamaan liigavauhtia, on hän asettanut itselleen maltilliset tavoitteet.

– Huomenna varmasti jatketaan taas Akatemian treeneissä. Jyväskylässä tämä toki on aina vähän päivä kerrallaan hommaa, kun pelaajarinki on niin laaja. Pitkällä tähtäimellä on kuitenkin tavoitteena päästä pelaamaan SM-liigassa mahdollisimman paljon ja vakiinnuttamaan paikka ammattilaisena.

» Lähetä palautetta toimitukselle