Nättinen hehkutti seiskapeliä: "Aivan mahtava kokemus tulossa!"

LIIGA / Haastattelu
Nättinen kuului ottelun avainpelaajiin.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto
Joonas Nättisen 2−2-osuma antoi JYPille ison energiapiikin, joka lopulta myös siivitti JYPin tasoittamaan ottelusarjan 3−3-tilanteeseen. Hyökkääjä olikin ymmärrettävästi varsin hyvällä tuulella.

Keskiviikkona Kuopiossa jyväskyläläisten esitys oli pääosin vaisu, joten oli odotettavissa, että joukkue tulee kovaa ottelun alkuun. JYP sai otteluun unelma-alun, kun kahden minuutin jälkeen JYP johti ottelua.

− Siinä oli tunnepuolen asioita, kun meillä oli hyvä latinki alussa. Edellisen ottelun tappio antoi oikeanlaista kiukkua, Joonas Nättinen kertasi.

− Meillä jäi peli vähän piippuun, kuten liian usein oli käynyt.

Torstaina kaiku askelten oli kuitenkin erilainen. JYP pelasi melko ehjän esityksen, vaikka maalinteon tehokkuus meinasikin vaivata. Pitkälti tämän johdosta KalPa karkasi ottelussa 1−2-johtoon, mutta JYP nousi vielä toisessa erässä rinnalle ja ohi.

− Sarjan paras ja ehyin 60-minuuttinen meiltä. Kaikki olivat sitoutuneita, eikä häkellytty vastustajan maaleista. Peli oli meidän hallussa, joten tiesimme maalien tulevan, Nättinen tuumi.

Hyökkääjä itse iski ottelun tasoittaneen 2−2-osuman, ja hän myönsi osuman tärkeyden.

− Tässäkin pelissä oli paikkoja, mutta ruuti on ollut märkää. [Roobert] Rooba antoi sellaisen syötön, että jos tuosta ei tee, ei tee mistään.

Rooba tuli tähän otteluun Nättisen ketjuun pelaten välieräsarjan ensimmäisen ottelunsa. Mies kuuluikin ehdottomasti joukkueensa parhaimmistoon.

Millainen voimavara reservipelaajat ovat?

− Aivan huikea käyttövara meille. Kun he tulevat tuollaisella voimalla mukaan, muutkin saavat siitä voimaa, Nättinen hymähti.

Kuopio ja kiekkoilijan taivas

JYPin 4−2-voitolla sarja venähti seitsemänteen otteluun, joka pelataan lauantaina. JYP on onnistunut hakemaan tässä sarjassa yhden voiton Kuopiosta, mutta peli on ollut huomattavasti jyväskyläläisille vaikeampaa isossa kaukalossa kuin KalPalle pienemmässä.

Tästä huolimatta Nättinen on hyvissä tunnelmissa haasteen alla.

− Muistan jo puolivälieristä, millanen tunne oli jo aamulla. Uskomaton kokemus tulossa!

Yksi JYPin suurimpia parannuksen kohteita tuohon otteluun on koko sarjan vaivannut osa-alue, ylivoimapeli. JYP on pelannut sarjassa 20 kertaa ylivoimalla, mutta yhtäkään osumaa ei ole syntynyt.

− Sillä saralla näkyy sarjan tyyli, kun pääsee toisen peliin käsiksi. Mutta on meidänkin pelaaminen ollut heikkoa, Nättinen myönsi.

− Ollaan luotu paikkoja, ja parilla pompulla fiilis olisi erilainen. Mutta ei meillä suurta ahdistusta kopissa ole, kun voittoja tullut muuta kautta.

» Lähetä palautetta toimitukselle