Mustonen nousi haudan partaalta maalintekijäksi: ”Pelkäsin kuolemaa”

LIIGA / Haastattelu
Joel Mustosen tarina kuuluu liigakauden hienoimpiin.
Kuva © Jarno Hietanen
Mykoplasma vei Joel Mustoselta puolitoista kautta, mutta mikä pahinta, vakava sairaus oli viedä myös nuorukaisen hengen. Mustonen nousi ällistyttävästi manalan majoilta liigadebyyttiinsä ja maalintekoon.

Joel Mustonen on päälle päin vain normaali nuori kiekkoilija. 21-vuotias hyökkääjä on syntynyt Oulussa ja pelannut Suomen nuorten maajoukkueissa useaan otteeseen.

Mustonen pelasi juniorivuotensa Ruotsissa. Nuorukainen nousi kaudella 2011-2012 Skellefteån Elitserien-joukkueeseen asti, mutta sitten Mustosen elämä muuttui.

– Ekat pari vuotta – vuodesta 2010 - oireet olivat vain väsymystä. Sitten tuli sydänvaivoja pulssin noustua, ja bakteeri aiheutti ylikunnon, kertoo Mustonen.

"Pelkäsin kuolemaa"

Mustonen kärsi hoitovirheistä, jotka aiheuttivat nuorukaiselle vakavia sydänvaivoja ja johtoratahäiriöitä. Lääkärien diagnoosi oli pitkään vakava sydänsairaus.

– Lääkärit eivät suoraan sanoneet, että hengenlähtö on lähellä. Kuolema oli enemmän omissa ajatuksissani. Sydämeni tykytti epänormaalisti. Pelkäsin kuolemaa, paljasti Mustonen.

Joelille ja hänen läheisilleen paljastui vasta viime heinäkuussa, että todellinen oireiden aiheuttaja olikin mykoplasma hoitovirheiden lisäksi.

Mustosen johtoratahäiriöt eivät ole vieläkään kokonaan poistuneet, mutta ovat vaarattomia. Mykoplasma kiusasi myös nykyistä TPS-hyökkääjää Niclas Luceniusta, mutta Mustonen on Luceniuksen tapaan parantunut sitkeästä sairaudesta.

– Viime vuonna oli ylikunnosta lähtien niin monta oiretta, että vuosi oli todella vaikea. Olin nuori mies, joka halusi pelata.

– Aika kauan kesti ennen kuin tämä uusin diagnoosi tuli tietoon, joten prosessi on ollut pitkä, kertoi Mustonen.

Kohti pelikuntoa

Diagnoosin paljastuttua koko perheelle Mustonen on kuntouttanut itseään määrätietoisesti kohti pelikuntoa.

– Tämä kausi on ollut aivan erilainen. On tiennyt mitä tehdä, kun ohjeet ovat olleet selkeät. Kuntoutus on sujunut erinomaisesti, kehuu hän.

Mustosen liigadebyytti oli jo lähtökohdiltaan erilainen kuin vaikka Ilveksen puolella debytoineen Eero Savilahden.

– Olen nähnyt pelejä katsomosta, mutten tiennyt joukkueen tunnoista aiempien tappioiden osalta.

– [Hannu] Aravirta totesi vain, että ketjumme pelaa maalitonta 0-0:a. Välttelimme virheitä ja pelasimme yksinkertaisesti.

Liigadebyytti – heti osuma!

Maaliton pelaaminen ei kuitenkaan onnistunut Pelicansin nelosketjulta. Mustonen tuikkasi Pelicansin tasoihin ajassa 42.49. Tuuletus ei kuitenkaan mennyt liigauran avausmaalin kunniaksi aivan nappiin.

– Sain erinomaisen syötön "Jakelta" [Jarkko Immonen]. Tosin veto oli kyllä hyvä.

– Tuuletus meni pilalle, kaaduin kahdesti, naurahti nuorukainen.

Mustonen sai nelosvitjassa rinnalleen rutkasti kokemusta.

– Ehdin reenata Immosen ja [TomiPekkalan kanssa vain kerran ketjuna. "Jakke" on todella rauhallinen kaveri ja osaa neuvoa hyvin nuorempaansa.

Mitä seuraavaksi?

Mustosen peluutus jatkossa on kiinni monesta detaljista. Esimerkiksi Timo Pärssisen ja Tuomas Santavuoren vammat vaikuttavat.

– Menen kliseisesti päivä kerrallaan. Suunnitelmaa emme ole tarkemmin tehneet. Lekuri kuitenkin hyväksyi vasta lauantaina, että saan reenata ja pelata tosissani.

– Lähtökohtaisesti yksi peli viikossa. Jos torstaina on äijiä yhä poissa, saatan pelata. Valmentajan päätös, painottaa Mustonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle