Muiston kunnioittamista ja Pihlmanin merkkipaalu − "Ei mietitty liikaa"

LIIGA / Haastattelu
Pihlman pelasi nelosketjussa.
Kuva © Aleksi Manninen aleksi.manninen@jatkoaika.com

JYPin 2−0-voittoon päättynyt neljäs välieräottelu noudatti tuttua kaavaa. Peli oli vauhdikasta ja ainakin näennäisesti tiukkaa. JYP oli kuitenkin pidemmän ajan niskan päällä ja nappasi ansaitun voiton.

− Hienoa, että saatiin sarja tasoihin. Tänään tehtiin maalit ja Jussi [Olkinuora] pelasi maalissa hyvän pelin, kertasi Tuomas Pihlman.

Samalla voimahyökkääjän tilille napsahti 100. liigan pudotuspeli.

− Tällä hetkellä tämä oli elämäni tärkein peli. Nyt mennään kuitenkin eteenpäin ja lataudutaan seuraavaan peliin, Pihlman tuumasi.

KalPa johti ottelusarjaa jo 20, mutta sarja ei edennyt läpijuoksuksi. Pihlman ei kuitenkaan näe, että kaksi perättäistä voittoa olisivat tuoneet jyväskyläläisille suurta henkistä etulyöntiasemaa.

− Parin ekan pelin jälkeen palaveerattiin ja nyt sarja on tasoissa. Pieniä asioita on vielä petrattava.

Yksi petrattava asia on JYPin ylivoimapelaaminen. 13 ylivoimamahdollisuuden aikana hurrikaaniryhmä ei ole onnistunut tekemään yhtään maalia. Pihlman myönsi, että asioiden on parannuttava, mutta keinoja konkari ei suostunut avaamaan.

Muistoa kunnioittaen

JYP pelasi ottelun surunauhat kädessään, sillä pitkäaikainen kannattaja Mikko Jaatinen oli kuollut.

− Haluttiin kunnioittaa todella pitkäaikaisen fanin poismenoa. Ei jääty miettimään liikaa, sillä peli ei saa mennä ohi, Pihlman avasi.

Pihlman myönsi, että kunnioitus sujui hienoissa merkeissä.

− Hyvää latausta ja taistelua läpi pelin. Pelasimme hänen kunniakseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle