"Mistä tulee nimi Monsterimonni?" - Jonne Virtanen tiukassa tentissä

LIIGA / Haastattelu
Virtanen väitti kantavansa joukkueensa parhaan pelaajan kypärää.
Kuva © Jarno Hietanen
Jonne Virtanen on TPS:n voimahyökkääjä, some-pelaaja sekä perherakas isä. Jatkoaika haastatteli Twitterin suurkuluttajaa voitokkaan Ilves-ottelun jälkeen. Monsterimonni kertoi parhaat somepelaajat ja suolasi joukkuetovereitansa.

Jonne Virtanen palasi täksi kaudeksi takaisin Turkuun ja paikalliseen Palloseuraan. Raamikas voimahyökkääjä siirtyi A-juniori-ikäisenä TPS:stä SaiPaan vuonna 2006. Sen jälkeen Virtasen tie on kulkenut Lappeenrannasta Jyväskylän kautta Raumalle ja takaisin lähtöpisteeseen. 

− Halusin takaisin TPS:ään. Kuulin, että tänne oli tulossa hyvä juttu. Tottakai sekin vaikutti, kun kyseessä on kasvattajaseurani, Virtanen taustoittaa.

Turkulainen siirtyi aikanaan SaiPaan peliajan ja sen tuoman vastuun perässä.

− Tasoni ei silloin millään riittänyt TPS:ään. En tiedä miksi, mutta SaiPa tarjosi mahdollisuutta. Valinnanvaraakaan ei paljoa ollut, joten lähdin sinne, mistä sain sopimuksen. Ari-Pekka Selin ja Heikki Mälkiä olivat siirron takana.

Virtanen pelasi SaiPan A-junioreissa yhdessä Elmeri Kaksosen ja Anssi Löfmanin kanssa. Rooli löytyi joukkueen ykköskentästä ja 35 ottelun aikana turkulainen naputti tehot 10+9 sekä debytoi myös Lappeenrannan ylpeyden liigaringissä. Kiinnostus rooliin SM-liigassa oli suuri, ja varsinainen hyppäys edustusjoukkueen mukaan tapahtui jo seuraavalla kaudella.

− Myöhemmin ajateltuna olisi pitänyt pelata vielä toinen vuosi junioreissa tai Mestiksessä. Liigajoukkueen mukana peliminuuttini jäivät vähäisiksi ja jouduin pelaamaan paljon yksinkertaisempaa peliä kuin olisin halunnut. Totta kai se näkyy otteissani näinä päivinä. Olisin voinut kehittyä pelaavaksi pelaajaksi, nyt roolini on enemmän rikkova, Virtanen analysoi.

SaiPasta Virtasen pelaajaura vei JYPiin, jossa hän nousi viiden seurassa viettämänsä vuoden aikana roolipelaajaksi.

− JYPissä olen pelannut melkein koko urani. Aika SaiPassa oli mitä oli, ja Raumalla vietin vuoden. Lukollakin on huippuorganisaatio ja vuosi oli hieno, mutta sitä on hankala verrata Jyväskylään lyhyen ajanjakson vuoksi, Virtanen pohtii ja paljastaa siirron taustat.

− Ennen Lukko-siirtoa olisin halunnut jatkaa Jyväskylässä ja Liigassa. En halunnut Mestikseen, joten pelaaminen Raumalla oli ainoa vaihtoehto.

"En sensuroi sanomisiani sosiaalisessa mediassa."

Virtasesta puhuttaessa esille tulee hänen sosiaalisen median käyttönsä. Monsterimonni-nimellä tunnettu kiekkoilija kommentoi ja jakaa mielipiteitään Twitterissä kansanomaisella, rehellisellä tyylillään. Some-keisari kiistää nimimerkin olevan hänen alter egonsa ja löytää myös syyn, miksi on Twitterissä niin suosittu.

− Olen somessa ihan oma itseni. En ole sensuroinut sanomisiani, enkä jaksa jauhaa mitään perusjargonia tyylillä "oli hyvä peli, kaikki tsemppasi, jeejee!".

Turkulainen otti kantaa muun muassa esillä olleeseen keskusteluun pudotuspelisarjojen pituuksista. Somessa tuolloin levinnyt ehdotus seitsemän ottelun korvaamisesta viidellä sai Virtasen avaamaan oman sanaisen arkkunsa.

"Olen somessa ihan oma itseni. En ole sensuroinut sanomisiani, enkä jaksa jauhaa mitään perusjargonia."

− En tiedä, onko pelaajien ja kannattajien kommentoinnilla vaikutusta Liigan päätöksiin. Ei ehkä pidä ollakaan, mutta kyllä asioista saa keskustella. Kaikkien mielipide ehdotuksesta tuli hyvin selväksi, enkä kuullut yhtään poikkinaista sanaa. En ymmärrä, miksi nykysäännön muuttamista pitää edes miettiä, se on tyhmä idea, Virtanen kertoo.

Asiasta kysyttäessä "Monsterimonni" kertoi myös omat lempipelaajansa somen puolelta.

− "Ramu" (Teemu Ramstedt) on hyvä ja samoin myös "Arska" (Ari Vallin). En tiedä ovatko hänen juttunsa väsyneitä, mutta minuun ne ainakin purevat, Virtanen naureskelee.

"Tavoitteena on voittaa mestaruus Turussa"

27-vuotiaan Virtasen uraa on iän perusteella jäljellä vielä useita vuosia. Turkulainen ei kuitenkaan elättele toiveita ulkomailla pelaamisesta.

− Kotona odottavat 2- ja  1-vuotiaat lapset ja olen perheläheinen ihminen. Ei kannata tässä vaiheessa enää lähteä maailmalle. Ruotsi ei ole ikinä kiinnostanut, siellä taitaa olla minulle liian kova taso, enkä halua alempiin sarjoihin. Esimerkiksi Ranskassa olisin nuorempana voinutkin pelata.

Virtanen haaveilee jokaisen pelaajan tavoin ylivoima-ajasta, mutta realiteetit ovat sentterin tiedossa.

− Aika huonosti saavat ykkösketjun jätkät vetää, että minut ylivoimalle nostetaan. Parempi hoitaa oma roolini alivoimapelissä. Se on kulkenut tällä kaudella hyvin. Siksi sain tänäänkin joukkueemme parhaan pelaajan kypärän, Virtanen pohtii ja osoittaa päätään koristavaa kapistusta.

− Ylivoimamme on ollut hyvää ja haluankin lähettää terveisiä Ilveksen Veli-Matti Vittasmäelle. Jotain hän huuteli meidän "vanhoista, hitaista äijistä", jotka tänäänkin tekivät kaksi ylivoimamaalia. Hänelle tiedoksi, ettei halvin ole aina paras, Virtanen täräyttää sanavalmiisti.

Turkulaisella on mielessään yksi tavoite: voittaa mestaruus kotikaupungissaan.

− Haluan myös olla mukana rakentamassa seurasta taas uskottavaa. Olemme hommanneet meille sopivia pelaajia kuten "Tompan" (Tomi Kallio) ja "Ekin" (Eric Perrin). Tämä on tottakai useamman vuoden projekti ja on pelattava tasaisesti hyvin, Virtanen latelee menestyksen reseptin.

Yleisön kysymykset

Tieto Virtasen tulevasta haastattelusta herätti lukijoidemme mielenkiinnon. Toimitus keräsi Snapchatiin (käyttäjänimellä jatkoaika65) tulleet parhaat kysymykset kasaan ja esitti ne Virtaselle itselleen.

Oletko mukana Liigapörssissä? (Kysyjä: nikobjo)

− Meinasin liittyä, jotta edes joku olisi valinnut minut joukkueeseensa. Myöhästyin sitten kuitenkin, enkä alkanut mukaan. 

Mistä tulee nimi "monsterimonni"? (arttulausniemi)

− Petri Koskinen sen aikanaan lanseerasi. "Pete" oli silloin try-outilla, ja minulla oli jo sopimus. Majoituimme jossain hallituksen mökillä. En tehnyt mökissä ikinä mitään, joten "Pete" alkoi kutsua minua Kummeli-sarjasta tutuksi suklaamonniksi, joka vain makaa akvaariossaan! Se on sitten aikojen saatossa vääntynyt monsterimonni-muotoon.

Kuka on TPS:n paras laulaja? (johnnykalistrof)

Kyllä "Petu" (Petteri Nummelin) taitaa olla paras. Huonoin on Julius Vähätalo. Hän on aivan hirveä ja laulaa koko ajan pyytämättä.

Paljonko nostat penkistä? (karrilehtoranta)

− En ole pitkään aikaan nostanut kunnolla leikatun olkapääni vuoksi. Ei varmaan menisi kovin paljoa. Sanotaan perus sata kiloa.

Kumpi on parempi maalivahti: Teemu Lassila vai 2-vuotias poikasi, Jerry Virtanen? (nikkelehto)

− Lassila ehdottomasti. Pakko sanoa hänet, koska en halua Jerrysta tulevan maalivahtia. En halua lapsestani samanlaista outoa kuin nämä heleniukset ja setäset. Sen takia lauon hänelle aina täysillä, jottei maaliin olisi mukava mennä.

Miten näytät noin hyvältä päivästä toiseen? (monsterimonni)

− En osaa sanoa, olen aina ollut hyvännäköinen!

» Lähetä palautetta toimitukselle