Miro Heiskanen lähtee hakemaan pelipaikkaa Dallasista: "Haluan pelata kärkipareissa"

LIIGA, NHL / Haastattelu
Heiskanen oli Tampere Cupissa perjantain seuratuimpia pelaajia.
Kuva © Jarno Hietanen
Vajaat pari kuukautta sitten Miro Heiskasen unelma toteutui, kun nuorukaisen nimi kuulutettiin NHL:n varaustilaisuudessa. Dallas Stars poimi Heiskasen varaustilaisuuden kolmantena pelaajana. Siitä hetkestä alkoi työ kohti ensimmäistä harjoitusleiriä.

Heinäkuussa 18 vuotta täyttäneen Miro Heiskasen kesäharjoittelu sai uutta potkua NHL-varauksen myötä. Eräiden lähteiden mukaan Heiskasen uutisoitiin napanneen jopa 14 kiloa lisämassaa treenikauden aikana. Heiskasta uutisointi on naurattanut.

− No ei nyt ihan noin paljon ole tullut, mitä on väitetty. Vuoden sisällä paino on noussut ehkä viisi kiloa, hän tarkentaa.

Heiskasen kesä on ollut jääkiekkoilijalle tyypillinen. Harjoittelu on pitänyt nuoren miehen kiireisenä, ja lisäksi mukaan on mahtunut pari lentoa Atlantin yli.

− Alkukesästä vedin HIFK:n ohjelmalla ja sen jälkeen olin pienemmän treeniryhmän mukana. Kesällä on ollut myös paljon matkustamista, kun ensin kävin varaustilaisuudessa Chicagossa ja sitten vielä Dallasissa treenaamassa.

− Paljon on ollut tekemistä kesän aikana, Heiskanen summaa.

Dallasissa Heiskanen osallistui seuran järjestämälle nuorten pelaajien kehitysleirille, jossa Starsin varaamat lupaukset harjoittelivat yhdessä. Heiskasen lisäksi suomalaisista leirillä olivat Stars-varaukset Roope Hintz ja Markus Ruusu.

"Katsotaan, aloitanko NHL:ssä vaiko HIFK:ssa"

Starsin organisaatiosta löytyy myös muita suomalaisia nuoria pelaajia, mikä vaikuttaa olevan Heiskasen mieleen. Hintzin kanssa Heiskanen kiekkoili jo viime kaudella HIFK:ssa.

− "Hinen" kanssa olemme pitäneet yhteyttä ja vietimme aikaa yhdessä nuorten pelaajien leirilläkin. Myös Julius Honka laittoi onnitteluviestiä varaustilaisuuden jälkeen.

Stars on ollut kiinnostunut organisaationsa tuoreimman ykkösvarauksen kuulumisista jo kesän aikana. Yhteydenpito on ollut molemminpuoleista.

− Lähinnä Starsista on kyselty, että miten on mennyt.

− Suomen päästä Dallasiin yhteyttä ovat pitäneet fysiikkavalmentaja Hero Mali, jonka kanssa olemme käyneet joitain harjoitteluliikkeitä läpi sekä Kari Takko, joka toimii Starsin kykyjenetsijänä. Heille pystyn kertomaan, miten on mennyt, ja he sitten päivittävät tilannetta sinne päin, Heiskanen valottaa yhteistyökuviota.

Iso rooli Liigassa vai NHL?

Tampere Cupissa Heiskanen pelasi vain HIFK:n ensimmäisessä ottelussa Pelicansia vastaan, mutta vakuutti peliesityksillään. Kiekollinen varmuus on tulokaskautta korkeammalla tasolla, ja myös kaksinkamppailuvoima on lisääntynyt. Heiskanen luuti HIFK-puolustuksen isäntänä antaen varmoja, peliä edistäviä syöttöjä ja rytmitti helsinkiläisten peliä hyökkäysalueella.

Heiskanen osallistuu Starsin harjoitusleirille syksyn alussa. Nuori puolustaja tietää, ettei pelkkä korkea varausnumero vielä takaa mitään.

− Teen totta kai parhaani, ja lähden syyskuussa hakemaan pelipaikkaa Starsin riveistä. Siellä sitten katsotaan aloitanko NHL:ssä vaiko HIFK:ssa.

Heiskanen on kieli keskellä suuta tiedustellessani, missä roolissa hänen kannattaisi jäädä Dallasiin, ja missä tapauksessa suuntana on Suomi.

− Paha mennä sanomaan, en tiedä yhtään. Lopulta valmentaja Ken Hitchcock ja GM Jim Nill päättävät, missä pelaan, hän muotoilee.

− Tietenkin haluaisin pelata kärkipareissa, Heiskanen jatkaa.

HIFK:ssa tarjolla olisi ykköspuolustajan rooli ja takuuvarmasti runsas peliaika. Starsissa pakkihierarkiassa edellä on vielä useita kokeneita pelureita.

Helsinkiläisille ja Liigalle Heiskanen olisi kullanarvoinen pelaaja. Hän ei kuitenkaan aio lähteä NHL-leirille himmailemaan.

− Sinänsä minulla ei ole mitään paineita, joten koetan vain ottaa rennosti.

Paineettomuus ja rentous. Ne voivat olla nuoren suomalaisen aseita Starsin tähtipakkien himmentämiseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle