Mikael Ruohomaa: "Varmaan kymmenisen työpaikkaa ollut tässä matkan varrella"

LIIGA / Haastattelu
Ruohomaa on tällä hetkellä KalPan neljänneksi paras pistemies.
Kuva © Atte Rissanen - atterissanenphotography.com
Mikael Ruohomaa on käynyt pitkän reitin kohti Liigaa. Suomi-sarjassa ja Mestiksessä vietettyjen vuosien jälkeen 26-vuotias keskushyökkääjä on tehnyt tällä kaudella läpimurtonsa KalPan riveissä. Kuka on tämä mystinen Ruohomaa?

Mikael Ruohomaa pelaa vahvaa kautta sarjakolmosena majailevan KalPan riveissä. 26-vuotiaan keskushyökkääjän matka Liiga-tason pelaajaksi ei ole kuitenkaan tavallisimmasta päästä. Hyviä pistemääriä Ässien juniorijoukkueissa aikanaan takonut Ruohomaa on nähnyt eri sarjatasojen lisäksi monen eri alan työpaikkoja.

Ajoista Ässien junioreissa on jo lähes kymmenen vuotta, mutta tuo aika oli selvästi Ruohomaalle mieluista.

− Onhan niistä Porin ajoista lämpimiä ja railakkaita muistoja, hän naurahtaa.

Ässien juniorijoukkueet olivat tuolloin erittäin kovatasoisia. Ruohomaalle jäi tehtyjen pisteiden ja hyvien ystävien lisäksi myös täytettä palkintokaappiin. Ässien C-nuoret voittivat SM-pronssia vuonna 2004 ja vuotta myöhemmin pronssi kirkastui kultaiseksi. Kevät 2006 toi vielä B-nuorten hopeaa.

− Kyllä siellä joku mestaruus ja ainakin hopeakin tuli. Meillä oli tuolloin todella hyviä jätkiä joukkueissa. Mika Niemen lisäksi ainakin Sakari Salminen on yksi todella hyvistä ystävistäni niiltä ajoilta. Rahkolan Miro totta kai vielä. Kyllähän noita nimiä riittää, Ruohomaa luettelee.

Ruohomaa iski torstaina komean maalin Ässien verkkoon.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/

Suomi-sarjan ja Mestiksen kautta Kuopioon

Kauden 2006−2007 Ruohomaa aloitti Ässien alle 20-vuotiaiden joukkueessa, mutta siirtyi kesken kauden tuolloin kakkosdivisioonassa pelanneen Lauttakylän Lujan riveihin.

− A-juniori-iässä jättäydyin Ässistä. Muutenkin elämäni oli niin sanotusti vähän hakusessa. Se oli yksi syistä miksi siirryin Lauttakylän Lujaan, Ruohomaa kertoo.

Suomi-sarjan pelaajien arkeen kuuluvat yleisesti jääkiekon ohella joko opiskelut tai työmaailma. Ruohomaa hankki noina vuosina monenlaista työkokemusta eri aloilta.

− Töitähän siinä piti samalla tehdä koko ajan. Kaikkea erilaista tuli tehtyä. Minulla on varmaan kymmenisen eri työpaikkaa ollut tässä matkan varrella.

− Olin muun muassa raksalla hommissa ja armeijan leivissä vietin vuoden päivät. Lisäksi kävin Saksassa töissä Finnish Chemicalsilla ja olen ollut joskus Salossakin Nokian tehtaalla. Värikästä, erittäin värikästä, hän kuvailee hymyssä suin.

"Onhan niistä Porin ajoista lämpimiä ja railakkaita muistoja"

Lauttakylän Lujan paita vaihtui myöhemmin vielä KOOVEE:n väreihin. Suomi-sarjasta matka jatkui Mestiksessä pelaavaan LeKiin.

Ennen siirtymistään täksi kaudeksi KalPaan Ruohomaa ehti lopulta pelata Mestistä yhteensä 152 ottelun verran. Otteluita kertyi LeKin, JYP-Akatemian ja Jokipoikien riveissä. Kaudella 2012−2013 Ruohomaa pääsi kokeilemaan JYPin riveissä Liigaa 18 ottelua, mutta tulos jäi tuolloin laihaksi.

Ruohomaan mielestä viime kausi Jokipojissa oli erittäin tärkeä tulevaisuuden kannalta. 65 tehopistettä 56 otteluun sisältänyt kausi oli hyökkääjältä erinomainen.

Ruohomaa oli kaudella 2013-2014 Jokipoikien tehokkain pelaaja.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net

− Viisiitti Joensuussa oli urani kannalta todella tärkeä, sillä pääsin siellä pelaamaan todella paljon. Onhan Mestiksen ja Liigan välillä eroa, mutta Jokipojissa saamani peliminuutit ovat toimineet hyvänä pohjana. On ollut helpompi tottua KalPassakin pelaamaan isoja minuutteja, kun siitä on aiempaa kokemusta.

KalPasta ja Kuopiosta ei Ruohomaalla ole pahaa sanottavaa. Päävalmentajakin saa kehuja.

− KalPa on ollut paikkana ihan huikea. Joukkue on hyvä ja Kuopio on kaupunkina mukava. Pekka Virta on hyvä valmentaja ja KalPan pelityyli sopii minulle oikein hyvin ja se tuntuu minulle luontevalta. Olen kyllä todella tyytyväinen, Ruohomaa kehuu olosuhteita.

− Minulle oli todella tärkeää saada kaksivuotinen sopimus KalPaan. Olen täällä ollessani kehittynyt hyvin ja koko ajan pyritään totta kai kehittymään lisää.

» Lähetä palautetta toimitukselle