Mika Partanen: "HIFK on Suomen hienoin paikka pelata"

LIIGA / Haastattelu
Mika Partanen pokkasi Mestiksen palkintogaalassa Vuoden tulokkaan -pystin.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen
Petri Varis -palkinnolla Mestiksen Vuoden tulokkaana palkittu Mika Partanen matkaa HIFK:n petopaitaan hyvällä itseluottamuksella. Samalla Pohjois-Amerikassa pelannut nuorukainen on huolissaan taklattavan vastuun vähyydestä Suomi-kiekossa.

Mika Partasen preesens on samaa tasoa sekä kaukalossa että sen ulkopuolella. Isokokoinen hyökkääjä ei pelkää ketään kaukalossa ja tyyli on uskottava myös palkintogaalan isoissa valoissa.

Jukureissa lainalla pelanneen Partasen viime kausi oli menestys. Henkilökohtaiset onnistumiset avittivat mikkeliläiset aina liigakarsintoihin asti ja tämä poiki Partaselle lopulta paikan HIFK:hon ensi kaudeksi.

- HIFK on Suomen hienoin paikka pelata. En ota siitä kuitenkaan mitään paineita.

- Harjoittelen ensi kesänä todella kovaa ja pyrin pääsemään huippukuntoon fyysisesti. Pelillisesti asioiden tulisi olla jo hyvin hanskassa, vaikka siellä on toki hiottavaa, kertoo Partanen ensitunnelmistaan tulevasta.

Suoraviivainen voimahyökkääjä taitaa maalinteon

Uudelle petopaidalle itsensä esitteleminen ei tuota suuria vaikeuksia.

- Yritän aina kaikkeni ja taklaan aina paikan tullen, vaikken miellä itseäni fyysiseksi pelaajaksi. Olen lähinnä suoraviivainen voimahyökkääjä, joka osaa tehdä maaleja, kuvailee Partanen ominaisuuksiaan.

Samalla laitahyökkääjä haluaa lähettää kiitoksensa Mikkelin Jukureiden suuntaan, missä Partanen kasvoi pelaajana nykyisiin mittoihinsa tällä kaudella.

- Kiitokset kaikille Mikkeliin! Mieli olisi tehnyt pelata HIFK:ssa ja saada mahdollisuus siellä, mutta joukkueessa oli todella hienoa pelata ja kausi oli erinomainen. Mestaruuteen oli mukava päättää vielä, mikäs sen parempaa, hersyttelee Partanen.

"Pystyisit tappamaan sellaisen pelaajan"

Ennen Suomeen paluutaan Partanen kehittyi OHL:ssa Mississaugassa ja sai peliinsä rutkasti vaikutteita sikäläisestä kulttuurista.

- Minut otettiin siellä hyvin vastaan ja kaikki olivat mukavia. Koutsi oli tiukka, mutta niin moni koutsi on Suomessakin, toteaa Partanen

Nuori laitahyökkääjä komppaa esimerkiksi Tapparan Ville Niemistä siinä, että vastuu taklaustilanteissa ei ole yksin verenhimoisen taklaajan.

- Pohjois-Amerikassa peli oli huomattavasti fyysisempää ja sait pitää päätä ylhäällä koko ajan ettei sinua vedetty kylmäksi. Täällä moni pelaa katse jäässä ihan läpeensä esimerkiksi syöttöjen jälkeen. Jos oikeasti haluaisit, pystyisit tappamaan sellaisen pelaajan. Pohjois-Amerikassa peliasento toki opitaan jo nuorempana.

- Taklattavan vastuun tulisi kasvaa, ei pelaaja voi ajatella vaikka syötön jälkeen ettei sinua taklata. Aina pitää olla valmis. Toki kyynärpäät ja mailan pitää pysyä alhaalla, mutta ei tuolla kukaan tahallaan taklaa päähän, täräyttää Partanen.

Partasen siirtäessä sanansa ja tekonsa Mestis-kehistä liigakaukaloihin, HIFK ja sen fanit pääsevät ensi kaudella nauttimaan fyysisestä jääkiekosta ainakin Mestiksen vuoden tulokkaan taholta.

» Lähetä palautetta toimitukselle