Elomosta tuli uran jälkeen jääkiekkovalmentaja.

Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi

Miika Elomo: "Pelasin parhaat pelini pienessä kaukalossa"

Kiistelty jääkiekkopersoona Miika Elomo oli kultaisen 1977-ikäluokan yksi kovimpia lupauksia, joka sopi peliltyyliltään täydellisesti kapeaan kaukaloon. Elomon värikäs ura päättyi lopulta miehen palattua takaisin SM-Liigaan.

Miika Elomon perustat Washington Capitalsiin luotiin 1989-1990 päätteeksi, kun Washington Capitalsin puolustajalegenda Scott Stevens päätti kokeilla rahkeitaan rajoitettuna vapaana agenttina ja sai sopimustarjouksen St. Louis Bluesista. Capitals päätti olla vastaamatta tarjoukseen ja päästi Stevensin menemään. Capitals sai kompensaationa viisi ensimmäisen kierroksen varausoikeutta, joista yksi oli vuoden 1995 varaustilaisuuteen. Capitals käytti sen Elomoon.

Miika Elomo oli nuorena lahjakkuus, jonka jääkiekkoilu alkoi Turun Kisa-Veikoissa muutaman vuoden vanhemmassa ikäluokassa. Siirryttyään TPS:ään kahdeksanvuotiaana Elomo oli jo lahjakas luistelija. Koko perhe tunnettiin Turussa intohimosta jääkiekkoon ja se näkyi Elomosta itsestään. Ollessaan Juuso Wahlstenin kiekkokoulussa radiotoimittajat olivat kysyneet kuusivuotiaalta Miikalta, että mitä hänestä tulee isona.

− NHL-pelaaja.

Artukka

Miika oli 77-syntyneiden ryhmästä eniten kulkuri. Hän vaihteli hyvän ystävänsä Marko Mäkisen kanssa usein joukkueesta toiseen TPS:n sisällä, koska järjestelmä mahdollisti sen. Tuntuu siltä, että Miika oli aina siellä missä vastus oli kaikkein kovin.

Teini-iässä Elomo pääsi maajoukkuerinkiin ja lopulta alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen viiden muun TPS-pelaajan kanssa. Silloin unelmat ammattilaisurasta alkoivat muuttumaan todelliseksi, kun kykyjenetsijät kävivät haastattelemassa nuoria pelaajia.

− Kisojen jälkeen se pikkupojan naiivi haaveilu alkoi realisoitumaan. Sitten rupesin tajuamaan, että nyt aletaan olemaan Euroopan kärkeä.

Elomo tajusi tulevansa varatuksi NHL:ään oltuaan alle 18-vuotiaiden kisojen lisäksi vielä alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskisoissa todella kovien pelimiesten mukana. Vielä oli kuitenkin mysteeri, että millä sijoilla varaus tulee.

− Kauden jälkeen aloin ymmärtämään. Euroopan mestaruus auttoi asiaa ja se auttoi koko ryhmää. Ennen varaustilaisuutta oli selvää, että varaustilaisuuteen mukaan.

Voitettuaan Euroopan mestaruuden, NHL-joukkueet kutsuivat lupaavia suomalaispelaajia Pohjois-Amerikkaan seurojen omiin testeihin. Elomo kävi muun muassa Anaheim Mighty Ducksin testeissä joukkuekaverinsa Aki Bergin kanssa.

Varaustilaisuus

Elomon mukaan varaustilaisuuteen lähti hänen isänsä Olli, joka oli kulkenut tiiviisti poikansa vierellä koko hänen jääkiekkoilijan uransa. Tietyllä tapaa koko isän työ myös huipentui juuri tuohon varaustilaisuuteen.

− Tilaisuus oli isälle unelmien täyttymys ja iso kokemus hänen värikkäässä elämässä, Elomo muisteli.

Varaustilaisuus oli iso tapahtuma Edmontonissa ja silloin tuleva ykköskierroksen varaus näki ensimmäistä kertaa elävänä NHL-tähtiä ja ison sarjan loistoa. Elomon varasi Washington Capitals ja sen toimitusjohtaja David Poile.

− Minulla ei ollut Capitalsin kanssa mitään juttua ennen varausta. Odotin ehkä jotain muuta joukkuetta.

"Olen luonteeltani sellainen, että jos pystyn katsomaan sen kortin, niin katson sen kortin. Uskon edelleen, että se oli oikea ratkaisu."

Elomo lähti Pohjois-Amerikkaan heti varaustilaisuuden jälkeen. Siihen aikaan oli epätavallista lähteä nuorena rapakon taakse, kun ottaa huomioon että Saku Koivu lähti parin vuoden odottelun jälkeen ja Teemu Selännekin vasta 22-vuotiaana. Syyt olivat melko selvät.

− Koin sen niin, että jos jotain sattuu, se tilaisuus menee ohi. Loukkaannun tai muuta vastaavaa. Sitten ei jää mieltä kaivertamaan, että miksi en mennyt.

− Olen luonteeltani sellainen, että jos pystyn katsomaan sen kortin, niin katson sen kortin. Uskon edelleen, että se oli oikea ratkaisu.

Elomo palasi yhden kauden jälkeen Suomeen ja HIFK:hon. Silloin Helsinkiläisten urheilutoimenjohtajana oli Jarmo Kekäläinen, joka kosiskeli Elomoa pelaamaan HIFK:hon. Kekäläinen oli koonnut Helsinkiin kenties kaikkien aikojen parhaan liigajoukkueen, jonka riveissä pelasi muun muassa Brian Rafalski, Christian Ruuttu, Kimmo Timonen, Jere Karalahti, Jarkko Ruutu, Olli Jokinen sekä maalissa Tim Thomas. Tuloksena oli Suomen mestaruus.

Seuraavaksi kaudeksi Elomo palasi Turkuun ja TPS-paitaan Hannu Jortikan kosiskelemana. TPS:llä oli kotikaupungin joukkue koossa, jossa ei ollut mukana yhtään ulkomaalaisvahvistusta ja iso pino omia kasvatteja. Vanhoista joukkuekavereista mukana oli Tomi Kallio, Miika Elomo ja Suomeen yhdeksi kaudeksi palannut Berg. Lisäksi joukkueen mukana pyöri pikkuveli Teemu Elomo. Sen jälkeen Petteri Lehdon suosiollisella avustuksella oli aika palata Pohjois-Amerikkaan.

Toisella kierroksella uran parasta kiekkoa

Suomalaisia tähtiä oli siihen aikaan alkanut rantautumaan Pohjois-Amerikkaan ja menestystä oli kaukaloissa tullut, joten uusilta ykköskierroksen varauksilta odotettiin samanlaisia otteita. AHL:ää pidettiin epäonnistumisena.

− Siihen aikaan Suomessa ei oikein arvostettu AHL:ää. Nykyisin on toisin, kun pelaajat järjestäen menevät NHL:ään farmin kautta.

Elomo sopi pelityyliltään täydellisesti pieneen kaukaloon. Hänen parhaita ominaisuuksiaan olivat hyvä luistelu, NHL-tason laukaus ja pieni ilkeys pelityylissä.

− Pienessä kaukalossa pitää olla koko ajan hereillä. Mennään vaistoilla ja ei ole samanlailla aikaa kuin isossa kaukalossa, missä voi heittää volttia voltin perään.

− Olen parhaat pelini pelannut pienessä kaukalossa.

Elomo pelasi toisella Pohjois-Amerikan kierroksellaan todella hyvän kauden, jolloin turkulainen nakutti AHL:ssä 59 ottelussa 21 maalia ja oli joukkueensa neljänneksi paras maalintekijä. Muilla pelaajilla tosin oli toistakymmentä peliä enemmän pelattuna. Uuteen kukoistukseen auttoi Suomen keikka ja voitetut kaksi mestaruutta.

− Ensin mestaruus HIFK:ssa ja seuraavalla kaudella Jortikka halusi mut TPS:ään. Se kaikki nosti mun pelin ja itseluottamuksen uudelle tasolle.

Capitalsissa ahdasta

Elomo sai pitkän odottelun jälkeen näyttöpaikan Washington Capitalsin riveissä kahden ottelun ajaksi, kunnes suomalainen passitettiin takaisin farmiin. NHL oli verrattuna AHL:ään ja SM-Liigaan täysin eri maailma.

"Ne pari peliä mitä sain, niin olin joutunut todistamaan sen paikan normaali pulliaisena organisaatiollE ja olen ylpeä siitä."

− NHL on maailman kovin ja paras liiga ja se koskee kaikkia osa-alueita: Managementi, huoltoa ja halleja. Se on raakaa työtä, mutta sulla ei ole mitään tekosyitä. Kaikki ylimääräinen on otettu pois pelaajilta ja voi keskittyä vain työhön.

Pahat kielet kertoivat Elomolta puuttuneen nöyryyttä päästäkseen pelaamaan NHL:n puolelle. Totuus oli kuitenkin se, että Capitalsin miehistö oli siihen aikaan todella tiivis ja kokenut. Siihen aikaan ei myöskään liikuteltu kesken kauden farmiin samalla tavalla kuin nykyisin, ja silloinen joukkue eteni parhaimmillaan Stanley Cupin finaaleihin asti. Joukkueen muutkaan Elomon kanssa samoihin aikoihin varatut pelaajat eivät saaneet liialti mahdollisuuksia.

− Minut varannut David Poile sai kenkää ja tilalle tuli George McPhee. Hän kertoi suoraan, että olen hänelle vain yksi pelaaja, joten en saanut sitä ekan rundin vapaalippua.

− Ne pari peliä mitä sain, niin olin joutunut todistamaan sen paikan normaali pulliaisena organisaatiolle, ja olen ylpeä siitä.

Elomon varannut Poile on nykyisin Predatorsin GM.

Getty Images

Lisäksi peliä vaikeutti se, että normaalisti laidassa pelannutta Elomoa yritettiin sinnikkäästi sentterin rooliin, vaikka nykypäivänä tehdään juuri päinvastoin.

Hänet kaupattiin lopulta Calgary Flamesiin, jossa hän sai jälleen tutustua kokoonpanon ahtauteen. Elomo pelasi koko kauden Saint John Flamesissa, josta tarttui mukaan AHL:n Calder Cup, mikä oli hänen kolmas mestaruuspokaalinsa neljään vuoteen. Hän palasi SM-liigaan, mutta joutui ennenaikaisesti lopettamaan uransa rannevammaan kaudella 2004-2005.

Varaustilaisuudet edelleen tarkassa seurannassa

Elomo seuraa edelleen varaustilaisuuksia ja tuleva onkin hänelle erityinen, sillä ensimmäisellä kierroksella varattavaksi tuleva Mikko Rantanen on kuulunut Elomon valmennettaviin.

− Olin TPS:n valmentajana eri rooleissa ja Rantasen Mikon kanssa päässyt tekemään töitä viimeiset kolme vuotta. Siinä on lahjakkain kaveri minkä minä olen urallani nähnyt, mukaan lukien vanhat pelikaverit. Mielenkiinnolla odotan, että minkälaisen uran Mikko tekee.

− Aikalailla samanlaisia päätöksiä joutuu tekemään kuin meidän porukka aikoinaan, että lähteekö vai jääkö. Kyllä hän sitten itse tietää ja tuntee mitä tekee. Siihen on ihan turha kenenkään ulkopuolisen tulla antamaan mitään määräyksiä. Tukee sitten niitä ratkaisuja mitä nuori oikeaksi näkee.

Elomo on tehnyt Rantasen kanssa töitä viime vuodet.

Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/

Suomalaiset joutuvat odottamaan jännityksen kera lauantain vastaiseen yöhön, mutta Rantasen on arveltu menevän kivenkovan varaustilaisuuden kymmenen ensimmäisen joukossa. Elomo antoi suojatistaan veikkauksen.

− Oliko Kekäläinen kahdeksantena? En usko että menee sen pidemmälle. Jos kukaan ei aikaisemmin ota, niin en usko että menee kasia pidemmälle.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös

NHL:n laajennusvaraukset 1970-1974: Islandersille maalivahti, Capitalsilla NHL-historian huonoin kausi

NHL | 14.6.2017 14:00
NHL pyöri 12 joukkueella kolmen kauden ajan, ja 1970-luvulla joukkuemäärä nousi 18:aan. Uusien joukkueiden lähtötilanteet eivät olleet herkullisia, mutta New York Islanders onnistui kaapimaan tulevaa dynastiaa ajatellen tärkeän pelaajan. lue lisää

Tapparan tehottomuus jatkuu, Turussa taotaan täysosumia

LIIGA | 17.10.2017 9:00
Tiistain Liiga-kierroksella maistuvia kertoimia tarjotaan muun muassa Tapparan nihkeän maalitehtailun jatkumiselle. Turussa puolestaan TPS:n ja Ässien odotetaan takovan osumia enemmänkin. lue lisää

Pelicansilta odotetaan maaleja, Kärppien lataus purkautuu positiivisesti

LIIGA | 13.10.2017 8:15
Perjantain kierrokselta löytyy mielenkiintoisia kohteita pelattavaksi. Katseet kohdistuvat erityisesti Tampereelle, jossa Kärpät havittelee vierasvoittoa Tapparasta. lue lisää

TPS:n tie tyssäsi CHL:ssä − JYP ei yltänyt lohkonsa voittoon

CHL | 10.10.2017 23:06
Kolmesta tiistai-iltana pelanneesta suomalaisjoukkueesta JYP koki ainoana tappion, mutta eteni silti jatkoon. TPS:n ja HIFK:n pelit CHL:ssä päättyivät. lue lisää

TPS:n CHL-jatkohaaveet pysyivät elossa − ratkaisu tulee myöhään illalla

CHL | 10.10.2017 21:37
Sveitsiläisen Bernin tulisi ottaa tšekkiläisestä Hradec Kralovesta kahden pisteen voitto, jotta TPS etenisi jatkoon. lue lisää

Kommentit

Miika Elomo

s. 1977 Turku
183CM / 82KG
VARAUS: 1995 Washington Capitals 1. kierros #23