Micke-Max Åsten: ”Välillä saatan pelata huonosti ja tehdä silti maalin”

LIIGA / Haastattelu
Kotivoittojen sarja on saanut hymyn Micke-Max Åstenin kasvoille.
Lauantai-iltana Nordenskiöldinkadulla riitti meteliä. Tappara-fanit olivat saapuneet isolla joukolla Tampereelta kannustamaan omiaan ja huutamaan kilpaa punaisiin pukeutuneen kotiyleisön kanssa. Ottelun jälkeen Jatkoajalle huomioitaan menneestä syksystä ja takana olevasta ottelusta tarjoili Micke-Max Åsten.

Ottelu oli tiukka, kun HIFK meni toisen erän alussa Erik Thorellin kiekonriistosta maalilla johtoon, mutta vastustaja tuli rinnalle pelin lopussa. Jatkoajan ensimmäisessä vaihdossa voiton kotiin lämäsi Miro Heiskanen.

– Peli oli sellainen kuin odotinkin. Siinä oli vauhtia ja olimme hyvällä jalalla liikenteessä. Tulimme hyvin peliin sisään. Pääsimme antamaan kovaa painetta. Heidän puolustajansa pelasivat aika paljon kiekkoa ränniin ja sitä on helppo lukea pelin jatkon kannalta. Pääsimme hyvin katkomaan heidän syöttönsä. Hyökkäyshän on aina paras puolustus, kertasi Åsten.

Ottelun lopussa Åsten sai noottia entiseltä seurakaveriltaan Tomas Zaborskylta ja Aleksi Saloselta. Suurempia turpakäräjiä ei kuitenkaan nähty.

– Ajoin kovaa maalille ja siinäkös kolasin lumet heidän maalivahtinsa naamalle. Siitä kaverit tulistuivat. Ei siinä sen kummempaa ollut, kertoi hyökkääjä.

HIFK painaa nyt jo yhdeksän kotivoiton putkessa ja vieraissa tappiokierre katkesi torstaina Hämeenlinnassa. Micke-Max Åstenin mielestä tarinat kotikaukalon taiasta ovat hölynpölyä.

– Olemme parantaneet peliämme ottelu ottelulta. En voi sanoa, että ensimmäiset kymmenen peliä menivät täysin ohi, mutta niihin nähden pelaamme tällä hetkellä paljon laadukkaampaa jääkiekkoa. Meillä on mahdollisuus voittaa joka ilta. Sen varmasti osoittaa jo se, että viime aikoina emme ole jääneet pisteittä. Se ei kuitenkaan riitä vaan hommat jatkuvat. Kaksi pistettä tänään oli arvokas saavutus. Tappara-matsi ja pian pelattava ulkoilmaottelu Kärppiä vastaan antavat maistiaiset siitä missä sarjakärki kulkee. Mitä tulee mainitsemaasi kotikaukalon taikaan niin en tiedä siitä mitään. Sama asiahan se on ollut negatiivisessa mielessä vieraissa. Kotona kaikki on luonnollisesti tuttua ja kaukalo on täällä paljon pienempi kuin monella muulla paikkakunnalla, totesi Åsten.

Åsten teki voittomaalin torstaina Hämeenlinnassa.

– Olen mennyt kokonaisvaltaisessa ja keikollisessa pelaamisessa huimasti eteenpäin. Tehoja voisi tietysti olla enemmänkin, mutta eiväthän ne lopulta kerro millä lailla olen illan pelannut. Välillä saatan pelata huonosti ja tehdä silti maalin. Seuraavalla kerralla tulos voi puolestaan olla päinvastainen. Pyrin siihen, että peruspelaamisen taso säilyy korkeana ja huonon sekä hyvän päivän ero on mahdollisimman pieni. Joku fiksu sanoi joskus, että seitsemän kertaa vuodessa olisi lentokeli jolloin kaikki onnistuu. Sitä tässä odotellaan, Åsten puntaroi.

Jäniskevennyksenä Åsten kuulee, että eräillä faneilla kävi mielessä energiapatukka sloganilla potkii kuin muuli.

– Riippuu vähän energiapatukan koostumuksesta, saako sitä lähteä maistelemaan. Meidän fysiikkavalmentajamme Harri Yrttiahon kanssa käymme läpi päivän ateriat, niiden rytmityksen ja sisällöt. Kyllä sen eron huomaa kesän jälkeen, kun palaa pukukoppiin. Lihasmassaa on nyt tippunut kaksi ja puoli kiloa. Hyvä, että olemme saaneet viimeisen päälle ammattimiehen vierelle. Häntä täytyy käydä nykäisemässä hihasta, että saako niitä patukoita popsia, naurahtaa Åsten.

» Lähetä palautetta toimitukselle