Mestis-tähdet tutuksi: Nicolas Wuolle: "Tahdon auttaa joukkuettani"

MESTIS / Haastattelu
Wuolle on nopea rakettimainen hyökkääjä, joka on onnistunut myös pisteiden teossa.
Kuva © Petteri Äikäs
Nicolas Wuolle on tammikuussa 24 vuotta täyttävä nopea hyökkääjä, joka edustaa tällä kaudella Espoo Unitedia. Hyökkääjä on nuoresta iästään huolimatta jo kokenut aika paljon kiekkourallaan. Tämä haastattelu aloittaa uuden Mestis-aiheisen artikkelisarjan nimeltä Mestis-tähdet tutuksi.

Nicolas Wuolle on pienestä pitäen harrastanut eri urheilulajeja. Hän on aina pelannut hyökkääjänä.

– Nuorempana tuli pelattua vähän kaikkia lajeja, oli jääkiekkoa, jalkapalloa ja salibandyä. Jalkapallo ja jääkiekko olivat ne, jotka pysyivät pisimpään mukana. En tarkalleen muista, mutta jossain vaiheessa piti päättää, että kumpaan lajiin alkaa keskittyä. Jääkiekko tuntui silloin oikealta valinnalta.

– Noin neljä vuotiaana olen aloittanut jääkiekon pelaamisen HIFK:n Calle Branderin kiekkokoulussa. Sieltä sitten lähdin EJK:n junioreihin ja pelasin vuotta vanhempien kanssa. Aikanaan Helsingin IFK:n junioreissakin kävin pelailemassa, lähinnä D- ja E-junioreissa, jatkaa Wuolle.

Wuolle on tiennyt alusta asti, mikä hänen pelipaikkansa on. Hän on kokeillut pelata puolustajan paikalla, mutta ei näe itseään siinä roolissa.

– Mielestäni olen aina ollut enemmän hyökkäävä pelaaja, joten hyökkääjäksi päätyminen oli loogista. Muutama peli on joskus tullut pakkina pelattua, mutta en oikein näkisi minua puolustajana. Heti alusta alkaen olen tykännyt hyökätä paljon sekä tehdä maaleja.

Wuolle on aina asunut pääkaupunkiseudulla ja varsinkin juniori-ikäisenä miesten pelejä tuli seurattua suhteellisen usein.

– Varsinkin nuorempana tuli paljon käytyä katsomassa Bluesin pelejä. Olen käynyt pienestä pitäen katsomassa myös HIFK:n pelejä, sillä vanhemmilla on ollut myös HIFK:n kausikortit jo pitkään. Lähes aina kun oli vapaa-aikaa, niin tuli oltua joko Bluesin tai HIFK:n pelissä.

Nicolas Wuolle on pelannu mm. Bluesin lisäksi HIFK:n ja Sportin juniorijoukkueissa.
Nicolas Wuolle on pelannu mm. Bluesin lisäksi HIFK:n ja Sportin juniorijoukkueissa.
Kuva © Petteri Äikäs

Hyökkääjällä on paljon hyviä muistoja juniorivuosista. Wuolle on vuosien aikana saanut paljon hyviä ystäviä.

– Hyviä muistoja on niin paljon. Jos mennään ihan yksittäisiin niin B-junioreiden Suomenmestaruus Bluesissa, se oli hieno kausi muutenkin joukkueelta, toteaa hyökkääjä.

– Hauskoja tapahtumia on ollut paljon ja olen saanut tosi paljon hyviä kavereita. Osasta kavereista on tullut ihan parhaimpia ystäviä, joiden kanssa ollaan paljon tekemisissä myös kiekon ulkopuolella. Paljon myös sellaisia kavereita tullut kenen kanssa moikataan ja jutellaan joka kerta kun nähdään. Kaikin puolin voi sanoa, että todella paljon rikkaita muistoja on juniorivuosilta saanut, Wuolle jatkaa.

Kaudella 2011-2012 hyökkääjä siirtyi yhdeksi kaudeksi Vaasan Sportin A-junioreihin.

– Voitettiin mestaruus edellisenä kautena B-junioreissa. Omaa kauttani silloin häiritsi melkein koko kauden mittainen loukkaantuminen, joten pelit jäivät silloin aika vähiin. Ajatteli lähteä hakemaan uusia tuulia kiekkouralle ja sitten avautui mahdollisuus lähteä pelaamaan Sportin A-junioreihin.

– Tiesin saavani hyvän roolin Sportin A-junioreista, joten totta kai tykästyin. En ollut ennen Vaasaan muuttoa koskaan siellä käynyt, joten se oli muutenkin vähä "hyppy tuntemattomaan". Muutin ensimmäistä kertaa omilleni ja lähdin pelaamaan jääkiekkoa muulle paikkakunnalle.

Vaasassa vietetyn kauden jälkeen hyökkääjä palasi takaisin Espooseen Bluesin A-junioreihin ja vietti siellä yhden kauden ajan. Seuraavana kautena Wuolle suuntasi Helsingin IFK:n A-junioreihin, jossa hän toimi varakapteenina.

– Tulin Vaasasta takaisin Espooseen yhdeksi kaudeksi ja meillä oli Bluesin A-junioreissa hyvä kausi. Oltiin finaaleissa HPK:ta vastaan. Armeija tuli suoritettua sen kauden aikana, joka haittasi vähän pelaamista. Rooli jäi sillä kaudella vähän pieneksi. Halusin viimeisellä A-juniori vuotenani isomman roolin ja sain mahdollisuuden siihen HIFK:ssa.

Hyökkääjä muistelee ikimuistoisempia sekä erikoisempia kiekkomuistoja omalta uraltaan.

– Hienoja hetkiä on totta kai ollut paljon, se B-junioreiden Suomenmestaruus ja sarjan viimeinen peli Turun Impivaarassa. Siellä oli täysi tupa ja paljon meidän faneja sekä vanhempia, ja kun vielä voitettiin vieraskentällä, on se tietenkin hieno juttu.

– Toki myös A-junioreiden finaalisarja HPK:ta vastaan, kun oltiin Hämeenlinnassa. Sarja oli HPK:lle katkolla ja ottelu oli loppuunmyyty, mutta käytiin hakemassa voitto ja saatiin venytettyä vielä yhden pelin verran. Ehkä siinä muutama ikimuistoisempi ja erikoisempi kiekkomuisto omalta uraltani, kaikki eivät välttämättä koskaan pääse tuollaisia pelejä kokemaan.

"Pyrin joka päivä tekemään asiat huolella ja antamaan kaikkeni, näin varmasti myös kehitystä tapahtuu."
"Pyrin joka päivä tekemään asiat huolella ja antamaan kaikkeni, näin varmasti myös kehitystä tapahtuu."
Kuva © Mikko Rajala/www.liekeissa.com

"Henkinen kasvu oli suurempaa yhden kauden aikana, kuin viimeisen parin kauden aikana"

Juniorivuodet päättyivät hyökkääjän osalta, kun hän sai koulupaikan Vaasasta. Lopulta Wuolle siirtyi Red Ducksin joukkueeseen. Jääkiekon ohella Wuolle suoritti myös yliopisto-opintojaan.

– Sain koulupaikan Vaasan Yliopistosta, jossa opiskelen kauppatieteitä. Valmistuin viime keväänä kauppatieteiden kandidaatiksi. A-juniorivuodet loppuivat silloin ja piti hieman miettiä, että mitä kiekon kanssa tekee. Osittain se, että mulla oli koulupaikka Vaasassa, vaikutti siihen, että lähdin pelaamaan Suomi-sarjaa sinne. Näin sain hyvän tilaisuuden suorittaa kauppatieteiden opintoja siinä samalla.

Hyökkääjä kokee kasvaneensa eniten henkisellä puolella Vaasassa vietetyn kauden aikana. Wuolle meni myös pelillisesti eteenpäin.

– Sanotaanko näin, että se oli aika opettavainen kokemus, pääsin paljon pelaamaan ja sain paljon kiekollista vastuuta. Menin paljon pelillisesti eteenpäin sen kauden aikana, mutta kyllä suurin kehitys tapahtui henkisellä puolella. Se kausi ei ollut henkisesti helpoimmasta päästä, hyökkääjä toteaa.

– Joukkueen peli ei sujunut ja lopulta seura päätyi lopettamaan toimintansa sen kauden jälkeen. Henkinen kasvu oli suurempaa sen yhden kauden aikana kuin parina viime kautena, Wuolle jatkaa.

Wuolle siirtyi seuraavaksi kaudeksi pelaamaan II-divisioonaa Kauniaisiin, GrIFK:in joukkueeseen. Hyökkääjä kerkesi pelata ainoastaan seitsemän ottelua.

– Vaasassa Red Ducksin kausi päättyi ja seura meni konkurssiin, joten siellä ei toiminta enää jatkunut. En löytynyt sellaista pelipaikkaa ja joukkuetta seuraavalle kaudelle, jossa olisi mielestäni voinut jatkaa pelaamista. Minulla oli kandivuosi koulussa, joten ajattelin, suorittaa kandidaatin tutkinnon loppuun. Teki kuitenkin mieli pelata jääkiekkoa, eikä Vaasassa ollut siihen mahdollisuutta. Pelasin sitten puolikkaan kauden Kauniaisissa ja opiskelin Vaasassa. Pelejä en tosin kerennyt pelata kuin ne alle kymmenen, toteaa Wuolle.

Nyt Wuolle onkin uuden haasteen äärellä, sillä kuluva kausi on hänen ensimmäinen Mestis kautensa. Hyökkääjä kokee Mestiksen pelaajan näkökulmasta hyvänä sarjana.

– Mestis on kova sarja ja etenkin polku liigaan, täältä ponnistetaan ylöspäin. Suomi-sarjakin on hyvä sarja, siellä on paljon hyviä pelaajia, jotka pärjäisivät varmasti Mestiksessä. Mestiksessä pelataan nopeaa peliä ja tilanteet tulevat nopeasti. Suurimpana erona Suomi-Sarjaan on, että peli on Mestiksessä fiksumpaa ja tietenkin enemmän koordinoitua.

"En asettanut mitään suurempia odotuksia itselleni"
"En asettanut mitään suurempia odotuksia itselleni"
Kuva © Mikko Rajala/www.liekeissa.com

"Kyllä heti tiesin, että tästä tulee hyvä juttu"

Kuluvaksi kaudeksi Wuolle siirtyi keväällä perustettuun Espoo Unitediin.

– Olen pitkään pelannut Espoossa, kaikki juniorivuodet olen täällä lähtökohtaisesti pelannut. Espoo ja espoolainen kiekkoilu on aina ollut lähellä sydäntäni. Sain mahdollisuuden päästä mukaan try out – sopimuksella ja sitä kautta sain lunastettua paikan joukkueessa. Kyllä heti tiesin, että tästä tulee hyvä juttu.

Hyökkääjä kuvailee kuinka hänen ja ketjutoverinsa Jani Elgbackan yhteispelit ovat toimineet.

– Paljon on sellaisia henkilöitä tässä joukkueessa, joiden kanssa olen aikaisempina vuosina yhdessä pelannut. Joidenkin kanssa tulee vietettyä myös aikaa kentän ulkopuolella. Elgbackan kanssa on tullut tällä kaudella pelattua paljon. Ollaan pelattu pitkään samassa ketjussa tänä vuonna ja taidettiin myös pelata pelejä samassa ketjussa myös HIFK:in A-junioreissa. Hänen kanssaan on ollut ihan hauska pelata.

Ennen kauden alkua Wuolle ei juurikaan asettanut isompia odotuksia alkavalle kaudelle.

– En asettanut mitään suurempia odotuksia itselleni, ehkä enemmän halusin haastaa itseni ja osoittaa, että pystyn pelaamaan Mestistä. Pyrin joka päivä tekemään asiat huolella ja antamaan kaikkeni, näin varmasti myös kehitystä tapahtuu.

Hyökkääjä näkee, että peli on parantunut siitä, mitä se oli vielä ennen joulutaukoa sekä hän kokee, että suunta on oikea kohti kevään pudotuspelejä. Wuolle pyrkii auttamaan omalla tekemisellään joukkuetta mahdollisimman hyvin.

– Meillä oli joukkueena vähän huonompi jakso ennen joulua, mutta ollaan nyt saatu parannettua peliä paljon viime aikoina. Joulutauolla pelimme meni paljon eteenpäin ja nyt meillä on meneillään hyvä jakso, suunta on ylöspäin ja kohti pudotuspelejä. Tavoitteeni loppukaudelle on, että pystyn omalla tekemiselläni auttamaan joukkuetta mahdollisimman hyvin. Pyrin joka pelissä tuomaan omien vahvuuksieni kautta mahdollisimman paljon tälle joukkueelle.

Wuolle kokee suurimmaksi vahvuudekseen nopeuden, sillä hän ei ole mikään suurikokoinen pelaaja.

– Ylivoimaisesti suurin vahvuuteni on nopeus. Olen vähän pienikokoinen pelaaja ja se pitää jollain tapaa kompensoida. Nopeus on ollut minulle aina tärkeä juttu ja olen tehnyt paljon töitä sen kanssa. Lisäksi näen asenteeni selkeänä vahvuutena.

Hyökkääjä näkee yhtenä suurimpana kehityksen kohtana kiekollisen pelaamisen.

– Kiekollista pelaamista pitäisi ainakin pystyä kehittämään, se on lienee suurin kehityksenkohde tällä hetkellä.

Espoo Unitedin alkukausi ei ole edennyt toivotusti, se oli jopa todella vaikea. Wuolle kuitenkin uskoo, että joukkueelle on luvassa aurinkoinen kevät.

– Ei ihan mennyt putkeen meidän alkukausi, odotukset olivat paljon korkeammalla. Siihen ei ole yksittäistä syytä tai tekijää mistä se johtui. Ollaan tehty paljon töitä pelin parantamisen kanssa ja se alkaa pikku hiljaa näkymään. Joulutauon jälkeen on pitkästä aikaa hyvä jakso meneillään ja suunta on nyt selvästi ylöspäin.

Raimo Summasen mukaan tulo joukkueeseen, on tuonut paljon positiivista ja hän antaa paljon hyviä neuvoja. Kyllä itse ainakin uskon, että meille on vielä tulossa aurinkoinen kevät. Pelejä on vielä jäljellä ja kohti pudotuspelejä tässä mennään, Wuolle jatkaa.

Hyökkääjä näkee itsensä viiden vuoden päästä, mahdollisesti liigassa.

– Tavoite on tietenkin ylöspäin, liigaa kohti. En ole itselleni asettanut mitään konkreettisia tavoitteita, olen halunnut mennä päivä kerrallaan ja huolehtia siitä, että joka päivä pyrin tekemään parhaani. Katsotaan sitten, mihin se lopulta riittää.

» Lähetä palautetta toimitukselle