Matti Järvinen valitsi Tapparan päästäkseen urallaan eteenpäin

LIIGA / Haastattelu
Matti Järvinen aloituksessa HIFK:n Patrik Carlssonia vastaan.
Tappara on hallitseva mestarijoukkue, mutta mestareiden riveissä pelaa tällä kaudella monta uutta nimeä. Yksi uusista pelaajista on Jäähongan kasvatti Matti Järvinen.

Viime kaudella SaiPassa säväyttänyt ja Sveitsin NLA:ssakin käväissyt Matti Järvinen valitsi Tapparan etenkin seuran tarjoamien kehittymismahdollisuuksien takia.

− Onhan tällä seuralla aika puolestaan puhuvat meriitit. Varsinkin se kiinnosti myös minua, että täältä on lähtenyt pelaajia eteenpäin parempiin liigoihin. Täällä on siihen kaikki puitteet.

Tappara pelasi tiistaina ensimmäisen kotiottelunsa kuluvalla kaudella. Järvinen oli ottelussa joukkueensa ykkössentteri ja hänen tavoitteenaan on pelata samalla paikalla jatkossakin.

− Oli hyvä pelata, saimme luotua paikkoja. Seuraavassa pelissä laitamme kiekkoa pussiin. Ei ykkössentterin paikalta mihinkään halua lähteä, kun on noin hyviä laitureita, Järvinen totesi.

Tapparan kotiavauksessa oli juhlallinen tunnelma, kun ennen ottelua legendaarisen Hakametsän jäähallin kattoon nostettiin seuran 17. mestaruusviiri.

Itse ottelussa kotijoukkueelle oli kuitenkin käydä köpelösti, sillä viime kevään finaalivastustaja KalPa laittoi Tapparan ahtaalle. Tuloksena oli lopulta niukka 1−0-voitto isännille.

− Aikamoista vääntöä oli koko 60 minuuttia. Jää vaikutti osaltaan siihen, ettei pystynyt pelaamaan kovin nopeasti. Toinen erä oli meiltä hyvä ja kolmas oli ihan ehyttä voiton puolustamista, Järvinen analysoi.

"Takkuista on ollut"

Kolmesta ensimmäisestä liigakamppailustaan tamperelaiset ovat voittaneet kaksi ja hävinneet yhden. Ensimmäisessä ottelussaan Tappara kukisti Ilveksen 3−0, mutta heti seuraavassa joukkue kärsi ruman häviön vieraskaukalossa TPS:lle luvuin 6−2.

Voitokkaiden harjoitus- ja CHL-otteluiden jälkeen joukkueen otteet ensimmäisissä liigaotteluissa ovat ailahdelleet yllättävän paljon.

− Nämä kolme ensimmäistä peliä ovat olleet vähän takkuisia. Tänään alkoi kuitenkin jo näkyä paljon enemmän sitä, mitä me haluamme tehdä. Lauantai oli vähän ohipeli, mutta se on käsitelty ja unohdettu jo.

Tappara pelaa myös seuraavan ottelunsa Hakametsässä, kun lauantaina vastaan asettuu KooKoo. Järvinen odottaa näkevänsä joukkueeltaan parempaa pelaamista.

− Kyllä meidän pitää paremmin tuoda niitä meidän omia juttujamme myös näihin liigapeleihin, kuten toimme CHL:ssä. Se ei ole helppoa, kun vastustajat ovat kovempia ja organisoidumpia, mutta rakennamme koko ajan omaa sapluunaamme, Järvinen kertoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle