Marjamäki Tapparasta: "Toivottavasti pääsemme vielä miekkailemaan keskenämme"

LIIGA / Haastattelu
Marjamäki aloitti valmentamisen jo 17-vuotiaana.
Kuva © Jarno Hietanen

Kärppien päävalmentaja Lauri Marjamäki ei jäänyt sanattomaksi torstain tappion jälkeen, mutta ei ottanut kantaa mahdolliseen vihjailuun tulevasta finaalikaksikosta.

− En ota kantaa siihen, oliko torstain kohtaaminen tuleva finaalijoukkueiden taistelu. Jäimme yksilötasolle siten vajaaksi, ettemme ansainneet voittoa. Pitää tässä vaiheessa miettiä itsekkäästi oman joukkueen suoritusta ja se, ketkä keväällä pelaa, on ihan toinen juttu.

Tappioasemasta tasalukemiinkin kavunnut Kärpät ei toista kertaa tasoihin pelin aikana enää yltänyt.

− Emme pystyneet ihan parhaimpaamme. Maalipaikoilla ei tänään juhlittu juuri ollenkaan. Kirjanpitomme mukaan paikat olivat kuitenkin 6-3 meille.

− Oli erityylinen peli kuin tiistaina. Silloin mentiin tuhatta ja sataa päästä päähän SaiPa-pelissä, ja tässä molemmat joukkueet halusivat kontrolloida peliä. Ehkä se paras intensiteetti ja kaksinkamppailupeli loisti poissaolollaan.

Tappara on osoittanut olevansa varsin hyvä haastaja Kärpille tälläkin kaudella. Kokoonpano Tapparalla ei ole hirveästi viime kaudesta muuttunut, ja sekin saattaa vaikuttaa asiaan.

− Lähtökohta on, että Tapparalla on erittäin laadukas joukkue, joka pelaa monipuolista jääkiekkoa. Oulun peli – viime peli, oli selkeästi meidän peli, mutta vastustajat olivat tehokkaampia kahdessa viime pelissä. Tappara on hyvä joukkue ja toivottavasti pääsemme vielä miekkailemaan keskenämme.

− Tapparalla on samoja jätkiä, kuin mitä viime vuonna. Sama pelillinen identiteetti. On Tapparan aika korjata hedelmät tältä rungolta ja tältä joukkueelta. Yleensä kun menee vaikeammin jossain vaiheessa, niin sekin yhdistää. Tapparalla oli vaikeata alussa ja niin oli meilläkin. Viidentoista kierroksen jälkeen olimme sijalla yksitoista. Tiettyjä asioita pitää taas parantaa, että on vahvempi seuraavassa pelissä.

Jatkoaika kokosi torstaina tilastoa, josta ilmeni että juuri Oulun Kärpillä on joukkuerangaistuksia tällä kaudella kaikista eniten. Torstain ottelusta tuli tilastoihin yksi merkintä lisää, kun Kärpillä oli kolmannen erän lopussa liikaa pelaajia jäällä.

− Kyllä niitä ihan liikaa tulee ja se ei ole hyvä asia. Pelaaja, joka virheen teki, tiesi tehneensä. Se on semmoista tässä joukkueurheilussa, että Kärpät voittaa, Kärpät häviää, ja Kärpät tekee yhdessä virheitä. Pitää olla kommunikointia ja puhetta, mutta tietysti se vähän vesitti tuota meidän peliä.

− Pelaaja menee sitten itse kärsimään. Kyllä pelaajat tietää, mutta jos se välillä on koutsista kiinni, niin kyllä koutsikin sitten maksaa.

Virheen rahamäärää Marjamäki ei paljastanut, mutta tuskin mistään muutamasta eurosta on kyse. 

− Se on sievoinen summa, mutta tarvitsee laittaa vähän kertoimia lisää, kun ei vieläkään lopu.

Tuomaritoiminta puhuttaa joka kausi enemmän ja enemmän. Marjamäki on huomannut linjan muuttuneen sallivammaksi pudotuspelien lähestyessä.

− Linja on muuttunut totaalisesti kevään aikana. Selkeästi sallivampi linja, mutta tänään oli mielestäni ihan hyvä linja. Ei ollut sen suhteen ongelmia.

Loppuun Marjamäki vielä muistutti, että pelitapoja on niin monta kuin on valmentajaa ja joukkuettakin. Peli-identiteetit muuttuvat, mutta pelitapoja on monia vaikka samasta lajista onkin kyse.

» Lähetä palautetta toimitukselle