Marjamäki perkasi Leijonien World Cupia: "Tämän parempaa mittaria ei tule"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Lauri Marjamäki ei luonnollisesti ollut tyytyväinen Suomen tuloksiin World Cupissa, mutta ei nähnyt tilannetta suurena katastrofinakaan.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Suomen päävalmentaja Lauri Marjamäki totesi kolmen hävityn World Cup -ottelun jälkeen, että turnaus mittasi suomalaisen kiekon tason, mutta painotti, että isossa kaukalossa tulos olisi voinut olla erilainen.

Kolme ottelua, kolme tappiota, yksi tehty maali. Suomen saldo ei World Cupissa ollut häävi. Etenkin avausottelussa Suomi oli nuorta Pohjois-Amerikan joukkuetta vastaan pahasti telineissä ja jokaisella osa-alueella vastustajaansa jäljessä.

− Joukkueen asenteeseen ja tekemiseen olen erittäin tyytyväinen, kun katsoo, mistä tulimme sen ottelun jälkeen. Kyllähän se kauhealta tuntui, kun toinen oli niin ylivoimainen sunnuntaina.

− Ei se ollut kovin helppoa pelaajillekaan, mutta kun sieltä silti nousimme, se oli hatunnoston arvoinen suoritus. Me teimme aika kovan työn henkisellä puolella avausottelun jälkeen, Marjamäki kehui.

Ruotsia ja Venäjää vastaan tasaiset väännöt

Kahdessa jälkimmäisessä ottelussa Ruotsia ja Venäjää vastaan Suomi oli pelissä hyvin mukana, mutta maalinteko takkuili. Suomen virheistä vastustajat rokottivat.

− Kaksi viimeistä peliä kärjistyivät täysin maalinteon tehottomuuteen, sitä ei kannata ikinä aliarvioida. Jos noista paikoista ei saa maalia, silloin ei ansaitse voittoa, Marjamäki totesi.

"Välillä menetettiin kiekko, hupsista heijaa."

− Pystyimme pelaamaan rohkeasti. Olisimme voineet vain päättää roiskia kiekkoa pois ja hakea tulosta. Nyt meille tuli isoja virheitä kiekon kanssa, mutta tekevälle niitä tulee. Meillä oli pelaavia pakkeja, välillä menetettiin kiekko, hupsista heijaa, mutta se on kehittymisen edellytys. Totta kai haemme aina tulostakin, ja se oli huono.

Leijonien World Cupin päättäneessä Venäjä-ottelussa Suomella ei ollut enää panoksia. Suomi kuitenkin etenkin avauserässä taisteli tosissaan ottelun voitosta.

− Mietin, että mitähän tästä pelistä tulee, mutta laitettiin leijonapaita päälle, tehtiin hyvä taktinen suunnitelma ja tiedettiin, miten Venäjää vastaan täytyy pelata. Mutta se ei auta, tulos oli karu mutta aina oikeudenmukainen, Marjamäki puhisi.

"Suomalainen jääkiekko voi hyvin"

Marjamäki oli tyytyväinen Patrik Laineen ja muiden suomalaisnuorten pelirohkeuteen turnauksessa.
Marjamäki oli tyytyväinen Patrik Laineen ja muiden suomalaisnuorten pelirohkeuteen turnauksessa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Vaikka Suomi hävisi kaikki ottelunsa World Cupissa, suomalainen jääkiekko voi suomalaisvalmentajan mielestä hyvin. Suomen joukkue oli World Cupissa nuori, keski-ikä oli koko turnauksen toisiksi pienin.

− Meillä on loistavia pelaajia kasvamassa. Suomalainen jääkiekko voi hyvin, mutta pikkaisen olimme aikaisessa tässä turnauksessa, Marjamäki totesi.

"Kun mietitään isoa kaukaloa vaikkapa MM-kisoissa, Suomi saa siellä huomattavasti suuremman taktisen edun."

Nuoret suomalaispelaajat saivat World Cupissa kokemusta, josta on varmasti hyötyä tulevaisuudessa. 

− Kun meidän hyvät nuoret pelaajamme nyt näkivät, missä taso NHL:ssä menee, uskon, että he motivoituivat vain lisää ja ottavat sieltä vaikutteita.

Suomeen NHL-kaukalo?

Marjamäki ei ruvennut selittelemään Leijonien heikkoa menestystä World Cupissa, mutta tulos olisi Marjamäen mielestä saattanut olla isossa kaukalossa pelatessa erilainen. Maailman parhaiden pelaajien turnauksessa Leijonien ja suomalaisen kiekon taso mitattiin karulla tavalla.

− Tämän parempaa mittaria ei tule, mutta jankkaan edelleen, että pitää ymmärtää kaksi eri asiaa: On eri tilanne tulla pelaamaan tänne tähän kaukaloon verrattuna eurooppalaisessa kaukalossa pelaamiseen, Marjamäki totesi.

− Kun mietitään isoa kaukaloa vaikkapa MM-kisoissa, Suomi saa siellä huomattavasti suuremman taktisen edun verrattuna pieneen kaukaloon, koska välimatkat ovat täällä lyhyet. Nopeustaitavat pelaajat voivat vähän koheltaakin, koska he kerkeävät seuraavaan tilanteeseen, Marjamäki analysoi.

− Ruotsia ja Venäjää vastaan pystyimme pelaamaan pienessäkin kaukalossa hyvää lätkää, mutta pohjoisamerikkalaiset tuovat meille oman paineensa, johon emme olleet valmiita.

Marjamäellä on myös kehitysehdotus: rakentaa Suomeen pohjoisamerikkalaisten standardien kokoinen kaukalo.

− Tarvitsemme ehdottomasti yhden 61 metriä kertaa 26 metriä -kaukalon Suomeen. NHL-pelaajamme pystyisivät harjoittelemaan siellä kesät ja maajoukkue pystyisi hyödyntämään sitä, Marjamäki ehdotti.

» Lähetä palautetta toimitukselle