Luukkonen pääsee irti tulevan kotiyleisönsä edessä: "On hienoa päästä näyttämään sinne, mitä osaan"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Ukko-Pekka Luukkonen on tyytyväinen siihen, että lähti aikanaan HPK:hon. − Iso kiitos pitää antaa valmennukselle siitä, että olen päässyt tänne asti.
Ukko-Pekka Luukkosesta tuli hieman yllättäen alle 18-vuotiaiden maajoukkueen luottotorjuja. Buffalossa Luukkonen ottanee paikkansa ykköstorjujana Suomen MM-joukkueessa. Maalivahti itse on vaatimaton asian suhteen.

Viime kaudella HPK:n A-nuorissa kultaa voittanut Ukko-Pekka Luukkonen on pelannut kuluvan kauden Mestiksessä LeKin maalilla. 18-vuotias Luukkonen on kulkenut koko alkukauden Lempäälässä Hämeenlinnasta: Aamu alkaa treeneillä Hämeenlinnassa. Iltaisin Luukkonen treenaa LeKin mukana.

Ensimmäinen Mestis-kausi on sujunut mallikkaasti. 26 ottelusta Luukkonen on pelannut 20:ssä. Torjuntaprosentiksi on muodostunut 91,44 %, joka oikeuttaa Mestiksen maalivahtitilastossa kuudenteen sijaan. 

− On tämä ollut erilaista kuin junnuissa, vaikka harppaus ei ole lopulta ollut niin iso kuin luulin. Mutta totta kai Mestiksessä on paljon vauhdikkaampaa ja kypsempää kiekkoa kuin mihin olen tottunut edellisillä kausilla, Luukkonen arvioi.

Yllätyksenä kauden aloittaminen Lempäälässä ei Luukkoselle tullut. HPK:ssa haluttiin maalivahtilupaukselle pelejä miehissä ja jo ennen kauden alkua pidettiin todennäköisenä, että tämän kauden joukkue on LeKi.

Koko joukkueella peli on kulkenut. Joulutauolle lähdettäessä LeKi on sarjan kolmantena, mikä on ollut Luukkoselle myös yksi signaali siitä, että hän on tehnyt asioita oikein.

− Seamus antoi palautetta ja katsottiin yhdessä, mitä pitää kehittää. Hänen kanssaan olen aika paljon yhteydessä.

− Olen ollut ihan tyytyväinen omaan ja ennen kaikkea joukkueen aloitukseen. Tietysti kauteen on mahtunut hyviä ja huonoja pelejä, mutta pääosin fiilis on hyvä ja olen onnistunut auttamaan joukkuetta voittamaan.

Marraskuun puolivälin tienoilla Luukkonen sai viikoksi vieraan hänet varanneen Buffalo Sabresin organisaatiosta, kun maalivahtien kehitysvalmentaja Seamus Kotyk tuli katsomaan, miten Luukkosen kausi sujuu. Aamut Kotyk oli Luukkosen mukana Hämeenlinnassa ja illat Lempäälässä. Kotyk kävi katsomassa myös Luukkosen peliotteita Savonlinnassa.

− Seamus antoi palautetta ja katsottiin yhdessä, mitä pitää kehittää. Hänen kanssaan olen aika paljon yhteydessä. Puhumme ainakin viikoittain siitä, miten menee ja miltä pelaaminen ja treenaaminen tuntuvat. Sieltä autetaan niin hyvin kuin mahdollista. Jos tarvitsee päivittäisen treenaamisen ympärille jotain apua, niin sitä kyllä tarjotaan. Sieltä olen saanut lisätreenejä ja kaikkea tällaista.

Ikäluokkansa huippuvahdiksi HPK:ssa 

Luukkonen aloitti jääkiekon pelaamisen Hyvinkäällä. C-juniori-iässä Luukkonen siirtyi HPK:hon, koska Hyvinkäällä ei ollut mahdollisuutta pelata SM-sarjaa. Toisaalta Luukkonen oli Jää-Ahmoissa pelannut aina itseään vanhempien joukkueissa, joskus häntä kolme vuotta vanhempienkin kanssa.

HPK oli lopulta ainoa seura, jossa Luukkonen kävi näyttäytymässä koeajalla.

− Tuli sellainen olo, että SM-taso pitää päästä kokeilemaan ja päästä ainakin yksi kausi pelaamaan C:ssä. Helsingistä tuli sellaista viestiä, ettei sinne kannata lähteä. Siellä oli jo muutenkin tosi hyviä veskareita.

C-junioreista B-junioreihin Luukkonen treenasi maalivahtivalmentaja Valtteri Salon johdolla. Luukkosen mukaan Salon vaikutus näkyy edelleen hänessä.

Luukkosen kausi LeKissä on sujunut hyvin. Hän nimeää itse suurimmaksi kehityskohteekseen maalivahtina liikkumisen.
Kuva © Timo Savela

Pelatessaan B-junioreissa kaksi vuotta sitten Luukkonen sai kesken kauden kutsun A-nuorten mukaan. Kevät huipentui alle 18-vuotiaiden MM-joukkueeseen, jossa Luukkonen oli alkuturnauksen ajan luukkuvahtina. Hämeenlinnalainen pääsi kuitenkin pelaamaan MM-kisojen ratkaisuottelut, kun Suomen silloinen ykkösvahti Leevi Laakso sairastui.

− A:ssa meni silloin tosi hyvin. Se vähän yllätti itsenikin. Samoin 18-vuotiaiden kisoissa vähän yllättäen pääsin pelaamaan kesken turnauksen. Meillä oli siellä todella hyvä joukkue mukana. Oli hienoa ylipäätään, että tuli valituksi siihen joukkueeseen ja että pääsi vielä pelaamaankin. Se oli todella hieno reissu.

Kultaan päättyneet kisat olivat Luukkoselle ensimmäiset MM-kisat Suomi-paidassa. Etukäteen Luukkonen ei ollut edes ajatellut, että pääsisi pelaamaan turnauksessa, sillä jo kisakutsu tuli hänelle yllätyksenä.

Edessä kisat tulevassa kotikaupungissa

Nyt Luukkosella on vyöllään kahdet alle 18-vuotiaiden MM-kisat ja niistä palkintokaapissa kultaa ja hopeaa. Viime kaudella maalivahti pääsi nauttimaan menestyksestä myös Suomessa, kun HPK:n A-nuoret voittivat kultaa. Edessä on ensimmäiset nuorten MM-kisat Luukkosen varanneen Buffalo Sabresin kotikaupungissa.

− Hienompaa paikkaa ei varmaan edes löydy 20-vuotiaiden kisoille.

Monet pitävät Luukkosen valintaa ykkösvahdiksi selvänä, mutta Luukkonen itse toppuuttelee puheita.

− Totta kai tavoitteena on päästä pelaamaan siellä, mutta meillä on muitakin hyviä veskoja. Mikään ei tule ilmaiseksi, eikä ole itsestäänselvyys. 

Pelkästään kutsu MM-leiriryhmään oli Luukkoselle iso asia. 

− Buffalossa pelaamisesta ei tarvitse ottaa paineita. Olin kesällä siellä pari, kolme viikkoa. Se on hieno kaupunki ja siellä on hienoja ihmisiä. Siellä porukka rakastaa urheilua. Hienompaa paikkaa ei varmaan edes löydy 20-vuotiaiden kisoille. On hienoa päästä näyttämään sinne, mitä osaan.

Luukkonen on alkukauden ajan hakenut otteisiinsa tasaisuutta LeKissä. Tasaisuuden kautta myös itseluottamus on kunnossa, kun kilpailu MM-mitaleista alkaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle