Luottavaisen Niemisen vaikeudet ovat jo takanapäin

LIIGA / Haastattelu
Määrätietoinen Nieminen on luottavainen tulevaan kauteen lähdettäessä.
Kuva © Timo Savela
Espoon Bluesista takaisin Saimaan rannalle palannut Jani Nieminen teki 1+2 -mallisen sopimuksen SaiPan kanssa. Jo kertaalleen Lappeenrannan kesken kauden jättänyt Nieminen katsoo nyt tulevaisuuteen luottavaisin mielin.

Jani Nieminen oli yhtä hymyä Lappeenrannan satamassa järjestetyssä joukkueen esittelytilaisuudessa. Lavalta kehuja sateli niin itse kaupungille, faneille kuin jokaiselle paikallaolijalle. Joku olisi voinut kutsua Niemisen sanoja fanien mielistelyksi, mutta Nieminen vakuutti lauseiden tulevan suoraan sydämestä.

Nieminen edusti SaiPaa kauden 2012-2013 alussa, mutta KHL-seura Ak Bars Kazan löi pöytään tarjouksen, josta niin SaiPa kuin Nieminenkään ei voinut kieltäytyä. Jo tuolloin Nieminen valittiin fanien suosikkipelaajaksi kauden päätteeksi, vaikka mies oli poissa Lappeenrannasta useamman kuukauden. Mies voi lähteä Lappeenrannasta, mutta Lappeenranta ei lähtenyt Niemisestä.

- Nautin niin paljon siitä puolesta vuodesta, jonka sain viettää täällä. Itse kaupunki, seura ja kaikki ne ihmiset, jotka tekevät SaiPan eteen täällä töitä tekivät minuun niin suuren vaikutuksen, että tiesin jo silloin haluavani palata tänne. Nyt siihen tuli sopiva hetki.

Niemisen viime kauden alku ei ollut kovin mairitteleva. Kaksi kolmasosaa Niemisen pelaamista otteluita päättyi tappioon. Niin lokakuussa kuin marraskuussakaan voittoja ei tullut yhtään. Joulukuun ainoassa ottelussa HIFK:ta vastaan kiekkoja meni selän taakse kuusi.

Osa syistä Niemisen voitottomuuteen oli toki jäällä, mutta osa myös sen ulkopuolella. Nieminen joutui turvautumaan joulutauolla henkisen valmentajan apuun katkaistakseen surkean alkukauden kierteen.

- Lähipiirissä oli hieman ongelmia, ja se vaikutti omaan pelaamiseen. Sopivasti juuri samalla hetkellä maaleja alkoi mennä omien pakkien kautta sisään, ja kaikki tuo kasaantui yhteen. Onneksi ennen joulua asiat lähtivät selkiintymään.

"Tykkään siitä, kun sahataan takatolpalta tyhjiin."

Loppukaudella peliaikaa Bluesissa ei tullut juurikaan. Lähes kuukauden tauon jälkeen Nieminen heitettiin tolppien väliin kotiottelussa Rauman Lukkoa vastaan. Voittoa ei tullut vieläkään, mutta tuon ottelun jälkeen Nieminen ei hävinnyt sillä kaudella enää otteluakaan. Tammikuun loppupuolelta runkosarjan päätökseen Nieminen pelasi kuudesti ja voitti kaikki ottelunsa.

Viimeisestä kuudesta ottelusta tilastoihin jäivät kuusi voittoa ja 1,71 päästettyä maalia ottelua kohden torjuntaprosentilla 94,2.

- Loppukaudella kun pääsin pelaamaan tasaisemmin, niin tulihan siihen kuuden ottelun voittoputki. Oli tärkeää löytää oma tasonsa, ja senkin puolesta voi kyllä ihan luottavaisin mielin lähteä ensi kauteen.

Niemisen karistettua Lappeenrannassa alkaneen kiekkobuumin itsestään iski KHL-liigan arki vastaan. Ulkomaalaisrajoitusten ollessa voimassa Nieminen istui lähes koko parikuukautisen reissunsa tyhjän panttina. Kahta pelattua ottelua lukuun ottamatta Nieminen tutustui Tatneft-Arenan katsomotiloihin.

"Se tuntui hassulta, että ne ostivat minut suht isolla rahalla vakuutukseksi kattomaan pelejä."

- Lähdin muutaman kuukauden keikalle sillä mielellä, että lähden pelaamaan sinne, mutta KHL on aika tuulinen paikka. Varsinkin, jos Venäjän maajoukkuemaalivahti [Konstantin Barulin] on ykkösenä, niin siinä on aika paha ulkomaalaispaikkaa lähteä kakkosmaalivahdille antamaan.

Nieminen ei kuitenkaan tyrmää vaihtoehtoa KHL:ään palaamisesta, mikäli sellainen mahdollisuus joskus tulisi.

- Elämänkokemuksia siltä reissulta tuli paljon, ja oli hienoa päästä sinne pelaamaan. Varmasti haluaisin joskus uudestaankin lähteä, jos paikka sellaiseen tulisi. Etenkin jääkiekko Venäjällä on niin hienoa. Tykkään siitä, kun sahataan takatolpalta tyhjiin. Mielummin lasken sellaisia maaleja kuin niin, että ammutaan lerppukiekko siniviivalta.

Venäläisseurojen holtiton rahankäyttö on viime vuosina laantunut, mutta vielä kaksi-kolme vuotta sitten pelaajia hankittiin liigaan maksoi mitä maksoi -periaatteella. Etenkin Niemisen tapaus osoittaa, että länsimaalaisen ajattelutapaan holtiton rahanpolttaminen kuulostaa erittäin absurdilta tai vähintäänkin huvittavalta. Nieminenkin ehti muutaman kerran asiaa miettiä seuratessaan peliä katsomosta.

- Kyllähän se on pakko myöntää, että muutaman kerran asia tuli mieleen. Muistaakseni KHL:ssä on sääntö, jonka mukaan kokoonpanossa pitää olla kolme junioripelaajaa, ja joukkueen kolmosmaalivahti sattui olemaan juuri sen ikäinen. Sen takia häntä pidettiin luukkuvahtina, jotta tuo sääntö täyttyisi.

- Minä sitten istuin katsomossa ja minulle sanottiin, että joko pelaat tai istut katsomossa. Se tuntui hassulta, että he ostivat minut suht isolla rahalla vakuutukseksi katsomaan pelejä. No, näin se toimii siellä. Siellä on hieman erilainen kulttuuri kuin Suomessa.

Lappeenrannassa Nieminen saa aisaparikseen toissakauden päätteeksi Liigan parhaaksi maalivahdiksi valitun Jussi Markkasen. Viime kaudesta ja sen tuomista vaikeuksista huolimatta Nieminen on valmis tulevan kauden haasteisiin.

- Pelillisestihän se on yksi suurimmista haasteista, että toisena maalivahtina on yksi Liigan parhaista maalivahdeista. Vaikka viime kausi olikin vaikea niin kyllä minä koen, että en niin huono ole kuin se välillä saattoi näyttää. Kova on luotto itseeni ja koko joukkueeseen. Meillä on aika potentiaalinen nippu kasassa, ja kyllä tässä voidaan saavuttaa aika suuria asioita ensi kaudella.

» Lähetä palautetta toimitukselle