Luceniuksen mutkainen kotiinpaluu − saksankielisiä sopimuspapereita ja maksamattomia palkkoja

MESTIS / Haastattelu
Lucenius palasi Tampereen seudulle.
Kuva © Jarno Hietanen
Mestiksen siirtotakarajalla Suomeen palanneen Niclas Luceniuksen tutkimusmatka Saksaan ei tuonut kaivattua lopputulosta. Mies avasi seikkailunsa saloja perjantaisen KeuPa-LeKi-ottelun jälkeen.

Hyökkääjä Niclas Lucenius saapui Saksan toiseksi korkeimmalta sarjatasolta Suomeen ja LeKiin pienimuotoisen kohun saattelemana, kun varsinainen sopimusuutinen tuli vasta siirtotakarajan umpeuduttua.

Lucenius siteerasi Jatkoajan Snapchatissa lauantaisen KeuPa-ottelun jälkeen keihäänheittäjälegenda Seppo Rätyä kommentoidessaan asioidenhoidon tasoa saksalaisessa Eispiraten Crimmitschaun joukkueessa.

Nimenomaan Eispiratenin toiminta ajoi miehen lopulta siirtoratkaisuun.

− Itselläni ei ole aikaisempaa kokemusta tällaisista hommista. Siirtoraja oli menossa umpeen, ja Saksassa oli palkat maksamatta. Muutenkin saksankielisistä sopimuspapereista alkoi paljastua mielenkiintoisia juttuja. Ne eivät olleet sellaisia, kuten olimme aiemmin sopineet, Lucenius muistelee.

Saksalaisseuran ja Luceniuksen välinen sopimusasia eteni lopulta IIHF:n päätettäväksi, ja 48 tunnin poikkeussäännön turvin paperisota saatiin päätökseen.

− Tein sitten päätöksen lähteä. Päätös siitä, kumpi teki sopimusrikkomuksen meni lopulta kansainväliselle jääkiekkoliitolle päätettäväksi.

15 otteluun tehot 2+8 Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla tehnyt Lucenius halusi pelata loppukauden kunnollisessa ympäristössä.

− Päätös tuli, ja siinä sanottiin saksalaisjoukkueen rikkoneen sopimusta. Sain sitten peliluvan tänne LeKiin. Toivoin, että pelini jatkuvat mahdollisimman pitkälle ja saan pelata tätä lajia, painotti Lucenius.

Tapparassa juniorivuotensa pelanneelle hyökkääjälle saapuminen kotikonnuille oli miltei itsestäänselvyys.

− Ratkaisu siirtyä LeKiin oli helppo, sillä minulla on koti Tampereella. Ei tarvinnut mennä uuteen paikkaan, jossa tarvitsisi totutella uusiin asioihin. Täällä minulla on muitakin asioita kuin jääkiekko.

Vaikka sopimusasiat eivät sujuneet 27-vuotiaan kohdalla kuin Strömsössä, oli Lucenius kuitenkin hyvillä mielin lopputulokseen nähden.

− Tällaiset kokemukset eivät välttämättä ole aina kivoja, mutta niistä kuitenkin oppii. Ja kokemukset ovat aina hyviä − olivat ne sitten hyviä tai huonoja, sillä ne ovat kuitenkin kokemuksia, pyöritteli Lucenius.

Vastaavanlaisissa tilanteissa Lucenius kehottaakin noudattamaan tuttua ohjenuoraa.

− Niistä on vain osattava kaivaa ne positiiviset asiat mukaan ja mentävä eteenpäin, Lucenius totesi lopuksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle