Liuksialan rannekuti viuhui Hakametsässä − "Joku on joskus sanonut, että minulla on hyvä laukaus"

LIIGA / Haastattelu
Liuksiala johtaa tulokkaiden maalipörssiä.
Kuva © Kirsi Teiskonlahti
Ilves kaatoi Sportin vakuuttavasti Hakametsän lauantai-illassa. Kotijoukkueen maaleista puolet teki hyökkääjä Juho Liuksiala, joka siirtyi tulokkaiden maalipörssin kärkeen.

Ilveksen väkkärähyökkääjä Juho Liuksiala aloitti maalinteon jo ottelun toisella minuutilla Sportia vastaan Tampereella. Illan toisen osumansa hän viimeisteli toisessa erässä tiukalla rannelaukauksella. 

Kotivoitto irtosi Ilvekselle lopulta lukemin 4−0.

− Hyvin lähti ilta käyntiin. Sain Santeri Vuodilta kaksi hyvää syöttöä, joista pääsin laittamaan sisään. Aika rauhassa niistä molemmista sai viimeistellä, kertaili Liuksiala.

Vaikka kaksikko Liuksiala − Vuoti vastasikin suurimmasta osasta tehoja, ei ketjun kolmas lenkki jäänyt illan suurelta sankarilta unohduksiin. Ketjun hyvä peli on seurausta kaikkien kolmen hyökkääjän yhteispelistä.

− Ketjussammehan on myös Eemeli Suomi. Koetamme tuoda energiaa joukkueelle ja pörrätä sekä luistella.

Liuksialan maalit näyttivät todellisen maalintekijän käsialalta. Rannelaukausta voisi verrata Liigassa kenen tahansa vastaavaan.

− Joku on joskus sanonut, että minulla on hyvä laukaus, ja että minun pitäisi käyttää sitä, Liuksiala myhäili.

Sport ei saanut Ilvestä vastaan juuri mitään aikaiseksi, vaan kotijoukkue eliminoi vieraiden yritykset kerta toisensa jälkeen. Liuksialan puheista paistoi terve itseluottamus.

− Käytimme maalipaikkamme tehokkaasti ja puolustimme hyvin. Sportilla ei ollut hirveän montaa maalipaikkaa. Kun meille tuli paikka, teimme maalin. Emme olleet tänään huonoja oikein missään.

Hetken miettimisen jälkeen yksi asia nousi kuitenkin mieleen.

− Alun ylivoimalla olisi voinut tehdä enemmän kuin yhden maalin, heitti Liuksiala.

Liuksiala nousi illan maaleillaan tulokkaiden maalipörssin kärkeen ohi joukkuekaveri Otto Koivulan ja HPK:n Teemu Turusen. Liuksialalla on kasassa nyt 11 maalia.

− En ole miettinyt tuollaisia. En oikein tiedä, mitä siitä ajatella. Hyvältähän se kai tuntuu, kertoi vammalalaislähtöinen hyökkääjä.

Liuksiala on edennyt kauden mittaan kohisten ihmisten tietoisuuteen. Päävalmentaja Karri Kiven mukaan otti aikansa ennen kuin Liuksiala oli valmis Liiga-ympyröihin.

− Aloitin LeKissä kauden. Ajattelin, että niin hyvin pitää pelata, että paikka täällä aukeaa. Tavoitteita en ole sen kummemmin miettinyt. Haluan kehittyä täällä ja parantaa joka ilta, päätti Liuksiala.

» Lähetä palautetta toimitukselle