Lehtonen: "Olisihan se kiva tiputtaa vanhat pelikaverit lomille"

MESTIS / Haastattelu
Antti Lehtonen torjui kaverinsa lauantaina nurin.
Kuva © Antti Varonen
Hokin pisteiden ryöstö Jyväskylästä oli varmasti yhdelle pelaajalle erityinen. Voiton takuumies, kajaanilaisten maalivahti Antti Lehtonen oli ottelun jälkeen innoissaan kaadettuaan kotikaupungissaan vanhat pelikaverinsa.

2-5. Kun ottelu päätyy tuollaisiin lukemiin, voisi helposti kuvitella, että voittanut joukkue oli suvereenisti parempi illan ottelussa. Lauantaina Jyväskylässä tilanne ei todellakaan ollut tämä, vaan Kajaanin Hokki joutui tekemään täyden työn noustessaan kahden maalin takaa JYP-Akatemian rinnalle ja ohi.

Vierasjoukkueen maalivahti Antti Lehtoselle voitto maistui tavallista makeammalta. Lehtonen on kotoisin Jyväskylästä, ja pelasi vielä viime kaudella Akatemian riveissä.

− Tottakai se tuo pienen lisämausteen. Onhan se kiva, kun tuttuja äijiä paljon toisessa joukkueessa. Erityisen kiva ottaa voitto pois, iloitsi Lehtonen.

Ottelun jälkeen joukkueiden kätellessä Lehtonen jäi vielä pitkäksi aikaa juttelemaan kotijoukkueen pelaajien kanssa. Selvää oli se, että Jyväskylästä jäi paljon hyviä muistoja takataskuun.

− Paljon on kyllä kavereita Akatemiassa, pidetään päivittäin yhteyttä. Ei se ole mihinkään hävinnyt, vaikka maisema on vaihtunut.

Päänahan metsästys

Ensimmäinen erä oli vierailijoille vaikea. Vaikka peli aaltoili tasaisena, kotijoukkue karkasi 2-0-johtoon, kun vierasjoukkueen puolustus mokaili pahemman kerran. Kajaanilaiset osoittivat kuitenkin luonnetta kokoamalla itsensä ensimmäisen erän jälkeen.

− Eihän se ikinä helppo tilanne ole lähteä jatkamaan, mutta peli kestää 60 minuuttia. Tässä pelissä se taas todistettiin, hieno taistelu jätkiltä. Tätä päänahkaa ollaan odotettu koko kausi, nyt ei voi olla kuin tyytyväinen.

Aivan itsestään kajaanilaisten nousu kahden maalin takaa lopulta 5-2-voittoon ei tapahtunut. Ensimmäisellä erätauolla pukukopissa oli tehty muutakin kuin hyssytelty.

− Päätettiin, että koska tauko alkaa tänään, nyt pistetään kaikki likoon. 40 minuuttia jäljellä, saatiin kaikki irti. Nyt se riitti.

Kajaanilaisten voiton sankareina häärivät Lehtosen lisäksi hyökkääjät Tomas Mikus ja Balazs Sebok, molemmat kahdella tehopisteellään. Kärkipelaajat ottivat joukkueen reppuselkään.

− Se on optimaalitilanne joukkuepelissä. Oma pää pysyy sen verran puhtaana, että sitten lyödään itse enemmän. Kyllä se ainakin uskoa luo. Vaikka peli olisi 2-0 ekan erän jälkeen kuten tänään, ei tarvitse lyödä räpylöitä tiskiin, vaan jatkaa vääntöä, kun tietää jätkiltä vielä tulevan tulosta.

Vaikeuksien kautta pudotuspeleihin?

Kajaanilaisten lento on ollut viime aikoina vakuuttavaa. Vaikean alkukauden jälkeen joukkue on noussut kolmanneksi sarjassa. Viimeisimpänä taakse jäi juurikin JYP-Akatemia.

− Kauden avauspuolisko oli hemmetin nihkeä, siinä koeteltiin meitä paljon. Sitten saatiin homma toimimaan ja nyt on ollut hyvännäköistä peliä. Olemme pystyneet ottamaan voittoja. Sehän se on pääasia. Ei se tyyli, vaan se tulos.

Jos oli joukkueen alkukausi vaikea, sitä se oli myös Lehtoselle. Hän loukkaantui heti alkukaudesta ja joutui olemaan sivussa kolme kuukautta. Paluu tositoimiin on maistunut makealle.

− Alku oli tosiaan myös itsellä vaikea. Olin kolme kuukautta sivussa, nivunen oli rikki ja oli siinä muutakin hämminkiä sen kanssa. Siinä kävi eri kavereita maalilla hakemassa voittoja. Kun nyt on päässyt takaisin tuonne, mukavahan tuolla on heilua.

Hokki ja Akatemia ovat tällä hetkellä sijoilla kolme ja neljä sarjataulukossa, eikä joukkueiden kohtaaminen esimerkiksi puolivälierissä ole mitenkään epätodennäköistä. Akatemia kelpaisi Lehtoselle vastustajaksi paremmin kuin hyvin.

− Kelpaisi kyllä ehdottomasti. Akatemia ei ole hirvesti pudotuspeleissä pelannut, joten olisi kyllä mukava tiputtaa pojat lomille heti alussa, Lehtonen veisteli.

» Lähetä palautetta toimitukselle