Lehtonen hehkuttaa - "Skellefteåssa on Euroopan paras organisaatio"

CHL / Haastattelu
Skellefteån Mikko Lehtonen on elämänsä kunnossa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Ruotsalaiseen Skellefteån SHL-joukkueeseen täksi kaudeksi palannut hyökkääjä Mikko Lehtonen on taitava ja ulottuva pelaaja. Lehtosen luistin liikkuu hyvin, ja hänen terävä rannelaukauksensa löytää tiensä maalin perukoille kovalla prosentilla. Espoolaislähtöisen laiturin tavoitteet ovat A-maajoukkueessa.

Skellefteå ja HIFK kohtasivat tiistaina CHL:n alkulohkon päätösottelussa Helsingissä. Vaikka HIFK veikin voiton maalein 5-3, Mikko Lehtonen jaksoi hymyillä leveästi.

Syykin oli selvä. Ottelussa oli panosta ainoastaan HIFK:lle, sillä Skellefteå oli varmistanut paikkansa pudotuspeleihin jo aiemmin. Helsinkiläiset varmistivat sen tiistain voitolla.

− Meillä oli ihan kakkosjoukkue täällä, kentällisen verran pelaajia jäi kotiin.

− Kokoonpanossa oli paljon nuoria pelaajia, jotka eivät meillä normaalisti pelaa. Joukkueen keski-ikä oli tänään vain vähän yli 20 vuotta, Lehtonen kertoi ottelun asetelmista.

Lehtonen palasi Ruotsiin kaksivuotisella sopimuksella muutaman KHL:ssä ja Sveitsissä vietetyn kauden jälkeen. Myös kotikulmille palaaminen oli espoolaislähtöiselle pelurille mukava juttu.

− Onhan se kiva, että kaverit ja perhe pääsevät näkemään pelejä, kun on tullut tuolla Sveitsissä, Ruotsissa ja Venäjällä pyörittyä. Pääsee kavereiden kanssa syömään ja muuta.

Polvivamma vaikeutti kauden alkua

Lehtosen alkukausi on ollut hankala. Elokuussa pelit tyssäsivät CHL-ottelussa Sønderjyskea vastaan, kun törkeä polvitaklaus vei miehen telakalle yli kuukauden päiviksi. Helsingissä vammasta ei näkynyt tietoakaan.

− Hyvä kesä, olin elämäni kunnossa ennen kauden alkua. Harmittavasti tuli kuuden viikon huili, enkä ole pystynyt yhtään voimatreeniä tekemään. Onneksi ei käynyt pahemmin.

− Palasin vasta viime viikolla kokoonpanoon. Vähän joutuu tässä kirimään, mutta kuukauden päästä ollaan taas iskussa, tiukassa kunnossa oleva Lehtonen kertoi pelin jälkeen.

Lehtonen osui myös Helsingissä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

"Skellefteåssa on Euroopan paras organisaatio"

Edellinen visiitti Ruotsissa ja Skellefteån riveissä kaudella 2010-11 toi sarjan maalikuninkuuden 30 maalilla. Kausi päättyi finaalitappioon Färjestadia vastaan. Lehtosen matka jatkui KHL:ään ja sieltä Sveitsiin. Päätös paluusta Ruotsiin oli helppo.

− Skellefteåssa on mielestäni Euroopan paras organisaatio, siellä on erittäin hyvä olla.

Jo kolmatta perättäistä mestaruutta tavoitteleva joukkue uusiutui täksi kaudeksi paljon, mutta uusi nuorten pelaajien sukupolvi on nousemassa ja ottaa hyvin vastuuta, kuten tiistainakin nähtiin. Taitava ja vahvasti luisteleva joukkue on jälleen SHL:n kärjessä.

Pienen kaivoskaupungin jatkuvan menestyksen salaisuus piilee tiiviissä yhteisössä.

− Kaikki pelaavat, kaikki harrastavat, kaikkia kiinnostaa. Joukkuetta voisi verrata Kärppiin, joka kerää lähialueiden parhaat pelaajat, Lehtonen puhkui intoa kertoessaan joukkueensa taustoja.

Hyvän menestyksen takana on myös taitava valmennus.

− Kun joukkueeseen tulee uusi nuori pelaaja, hänen odotetaan pelaavan omilla vahvuuksillaan samaa peliä kuin junioreissakin.

− Jos nuori pelaaja tekee virheen, se ei haittaa. Pääasia, että hän uskaltaa pelata. Suomalaisessa kulttuurissa virheistä rangaistaan, Lehtonen sivaltaa suomalaista juniorityötä.

Tähtäimessä Leijonat-paita

Euroopassa juniorimaajoukkueet kiertänyttä Lehtosta houkuttavat A-maajoukkuekuviot. Pari AHL-kautta jättivät kipinän myös NHL:n suuntaan.

− Edellinen visiitti Ruotsiin vei minua ei vain yhden, vaan neljä askelta eteenpäin. Jos pystyn kehittymään joka päivä, niin kaikki on mahdollista, myös maajoukkue.

− AHL-hommin en enää lähde, mutta jos yhden suunnan sopimus aukeaa, niin ehdottomasti kiinnostaa, Lehtonen summailee unelmiaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle