Lapin urheiluakatemia – Väylä huippu-urheilijaksi

Muut Sarjat / Haastattelu
Eero Vierola toimii Lapin urheiluakatemiassa jääkiekon lajivastaavana.
Kuva © Sofia Pohjanen
Jatkoaika pääsi tammikuun lopussa tutustumaan Rovaniemellä toimivan Lapin urheiluakatemian toimintaan. Monipuolinen oppilaitos nivoo yhteen niin yläkoulun, korkeakoulujen kuin armeijankin urheilutoimintaa.

Lapin urheiluakatemia sijaitsee strategisesti hyvällä paikalla aivan Rovaniemen keskustan tuntumassa. Toiminnaltaan laajassa oppilaitoksessa vaikuttaa monien eri lajien edustajia.

Muun muassa jääkiekkoilijoiden, lentopalloilijoiden ja uimareiden lisäksi oppilaitoksella on erityistehtävä talvi- ja lumilajien suhteen. Rovaniemellä onkin pitkät perinteet mäkihypyn ja hiihdon suhteen.

Yksi, joka yrittää hallita ja aikatauluttaa tätä valtavaa tohinaa on Juuso Toivola. Jääkiekon puolella naisten- ja tyttöjen maajoukkuevalmennuksissakin toiminut Toivola nimettiin viime syksynä Lapin urheiluakatemian huippu-urheilukoordinaattorin virkaan.

− Aloitin tosiaan nyt syksyllä akatemian huippu-urheilun koordinaattorina, kun Reijo Jylhä siirtyi hiihtomaajoukkueen päävalmentajaksi, Toivola kertoo.

Toivola näkee päivittäin ison määrän urheilijoita, opettajia ja toimihenkilöitä eri lajien parista. Hänen mielestään systeemi toimii silti mainiosti.

− Akatemiassa lajien toiminnat tukevat hyvin toisiaan. Toiminnassamme ovat tällä hetkellä mukana jääkäriprikaati, ammattikorkeakoulu, yliopisto, lukio sekä ammatilliset opistot.

− Päivittäinen työni koostuu koordinoinnista, oppilaitos- ja valmentajayhteistyöstä ja taloushallinnon puolesta. Toimin myös tarvittaessa linkkinä olympiakomitean puolelle. Tavoitteenamme on mahdollistaa mahdollisimman toimiva yhteistyö, Toivola jatkaa.

Opiskelijoilla riittää kysymyksiä opiskelujensa suhteen. Opiskelijoiden käytössä on suuri määrä eri suuntauksia mihin erikoistua ja mitä hyödyntää. Koululla on oppilaille erilaisia tukipalveluita, ja mahdollisuuksia on voima- ja tukiharjoittelussa, ravinnon ja testaamisen puolella sekä henkisessä valmennuksessa.

− Koordinoin näiden kaikkien toimintaa ja koetan saada infon kulkemaan. Toivon myös pystyväni tuomaan näkemyksiäni arkivalmennukseen ja keskusteluihin, Toivola sanoo.

Juuso Toivola aloitti viime syksynä Lapin urheiluakatemian huippu-urheilukoordinaattorina.
Kuva © Sini Yli-Suvanto

Eero Vierolan tie vei Porin kautta Rovaniemelle

33-vuotias Eero Vierola toimii nykyisin Lapin urheiluakatemian jääkiekon lajivastaavana. Ennen nykyhetkeä on hän ehtinyt kuitenkin kokea paljon jääkiekkomaailman puolella. Vierola aloitti oman kiekkouransa juniorikäisenä Seinäjoella.

Tästä matka eteni Poriin, missä hän kävi urheilulukion ja pelasi samalla Ässien alle 20-vuotiaiden joukkueissa yhteensä neljän kauden ajan. Matka jatkui lyhyen Yhdysvaltojen visiitin ja Raahen kautta tilanteeseen, jossa Vierolan piti päättää kiekkouransa suunta.

Tie pelaajana SM-liigan tasolle näytti olevan tukossa, joten hän käänsi toisen kortin ja suuntasi opiskelujen perässä Lappiin.

− Porissa viettämieni vuosien jälkeen päätin valita opiskelut ja lähdin tänne Rovaniemelle opiskelemaan liikunnanohjaajaksi, Vierola kertoo.

− Pelasin silloin itse RoKissa. Yhtenä suuntautumisen vaihtoehtona oli valmennuspuoli, johon suuntasin. Olin valmennuksen harjoittelussa opiskeluvalmentajana. Ajan kuluessa minulle tarjottiin mahdollisuutta jatkaa akatemiassa valmentajana, johon tartuin.

Samaan aikaan Vierolan liikunnanohjaajan opinnot alkoivat valmistua. Hänelle tarjottiin lisäksi opettajan virkaa ammattikorkean puolella.

− Minulle tuli siinä samalla kaksi juttua. Valmennus ja liikunnanohjaajien opintojen eteenpäin vieminen toisella puolella.

RoKin ensimmäinen Suomi-sarjan mestaruus

Vierolan tie valmennuksen puolella jatkui nousujohteisesti ylöspäin. Rovaniemen kiekkoylpeys RoKi oli juuri pelannut Mestiksessä seurahistoriansa ensimmäisen kauden. Iloa ei kestänyt kauaa, ja kaudeksi 2010−2011 joukkue tippui takaisin Suomi-sarjan puolelle. Tuona kautena Vierola astui edustusjoukkueen valmentajan tontille.

− 2010−2011 kaudella toimin edustuksen vastuuvalmentajana. Olin ollut mukana valmennustiimissä jo edeltävällä Mestis-kaudella, mutta nyt ensimmäistä kertaa päävalmentajan tontilla, Vierola kertoo.

− Mestiksestä putoamisen jälkeen koko joukkue hajosi. Jouduimme nostamaan paljon pelaajia alemmalta sarjatasolta tai jo periaatteessa lopettaneista pelaajista. Muun muassa nykyisin Pelicansia edustava Joonas Alanne oli tuolloin ringissä mukana.

Kausi eteni hienosti, vaikeista lähtökohdista huolimatta. RoKi saavutti seurahistoriansa ensimmäinen Suomi-sarjan mestaruuden ja pääsi karsimaan sarjanoususta. Nousu takaisin Mestikseen oli lähellä, mutta jäi tapahtumatta.

− Sen kauden jälkeen piti päättää jatkanko RoKissa vai panostanko akatemian opetustöihin. En nähnyt RoKin puolella omasta mielestäni tarpeeksi pitkäjänteisyyttä. En halunnut mennä vuosi kerrallaan, vaan halusin selkeämmän työnkuvan, joten valitsin ammattikorkean puolen.

Arki täyttyy monista askareista

Tällä hetkellä Vierola ei ole enää ammattikorkean puolella opettajana, vaan keskittyy vain urheiluakatemian toimintoihin. Omat opiskelut painavat myös vaakakupissa.

− Viime jouluun asti tein opettajan työtä, yhteensä kuusi vuotta. Ammattikorkeakoulun opetus on mielenkiintoista, sillä opetuksessa käydään läpi koko ihmisen elinkaari aina terveysliikunnasta huippu- ja kilpaurheiluun.

− Suoritan parhaillaan itse ylemmän ammattikorkeakoulun tutkintoa. Aiheenani on terveyden edistämisen johtaminen tutkinto. Opintoni ovat aika lailla opinnäytetyön viimeistelyä vaille valmiit, Vierola kertoo nykyhetken tavoitteistaan.

Jääkiekon lajivastaavana Vierolan arkeen kuuluu paperitöiden lisäksi totta kai myös jäällä oleminen. Valmennustoimintaa tehdään ja käydään läpi opiskelijavalmentajien kanssa.

"On hienoa, että täältä voi ikään kuin ponnistaa uudelleen huipulle"

− Opiskelijavalmentajat jakautuvat meillä tasaisesti molemmille jäille. He muun muassa tekevät urheilijoiden kanssa tavoitteiden asettelut ja vievät urheilijan yksilöllistä ohjelmaa eteenpäin.

Jääharjoitukset eivät ole aina pakollisia, vaan vaihtoehtoistakin toimintaa löytyy varsin runsaasti. Vierolan pitää tuntea urheilijat hyvin, sillä hänen tehtävänsä on ohjata urheilijoita heidän kehityksensä kannalta oikeaan paikkaan.

− Me voimme hyvin mennä yksilöllisesti pelaajan kuormittumisen mukaan. Aina ei tarvitse mennä jäälle, vaan voi mennä opistolle tekemään esimerkiksi hyvän, fyysisen harjoituksen.

− Meillä on taitovalmennuksen ja voimavalmennuspuolen mahdollisuutta. Aikanaan Vuoden painonnostajavalmentajan tittelinkin saanut Kimmo Ulvas vetää meillä voimapuolen treeniä, Vierola jatkaa.

Yhteisöllisyyttä lisäävät tiiviin yhdessäolon ja harjoittelun lisäksi myös yhdessä luodut arvot.

− Luomme yhdessä omat arvomme, joiden mukaan toimimme. Joka vuosi vaihtuu ryhmä, ja samalla arvot, joista pidämme kiinni. Myös tiukan hetken tullen olemme ensisijaisesti ihmisiä, emmekä valmentajia. On helpompi sitoutua tekemiseen, kun arvot ovat meidän, eivätkä ylhäältä päin saneltuja, Vierola sanoo.

Koeviikon vapaaehtoisilla aamujäillä riitti maalivahteja.
Kuva © Sofia Pohjanen

Rovaniemeltä voi ponnistaa huipulle

Urheilukatemian tavoite on tuottaa pitkällä aikavälillä pelaajia huipulle. Tänäkin vuonna akatemian toiminnan kautta on noussut muutama pelaaja edustusjoukkueen mukaan. Kaikkia nuoria ei tietenkään saada pysymään Rovaniemen piirissä. Jo yläkouluikäisistä lähtee nuoria liigapaikkakunnille ja samalla terävintä kärkeä karkaa.

− Muun muassa Vili Saarijärvi lähti aikanaan Kärppiin ja nyt sitten täksi kaudeksi Yhdysvaltoihin. Hän oli täällä meillä vielä yläkouluakatemiassa.

Muutama SM-liigatason pelaaja toimii hyvänä esimerkkinä siitä, ettei huipulle johda vain yhtä tietä, vaan pelaajat kehittyvät eri tahtia ja vaihtoehtoja pelaamiselle on monia.

− Tapparassa nykyisin pelaava Antti Erkinjuntti oli ensin täällä, meni Ouluun Kärppien junioreihin, mutta tuli sitten kahdeksi kaudeksi takaisin tänne kehittymään. Kahden Suomi-sarjassa vietetyn kauden jälkeen hän lähti kokeilemaan siipiään Mestikseen ja nyt hän on jo kokenut pelaaja Liigassa.

− Jo aiemmin mainitsemani Alanne kävi läpi samantapaisen matkan. On hienoa, että täältä voi ikään kuin "ponnistaa uudelleen huipulle", Vierola iloitsee.

Rovaniemi on kulttuurillisesti nuori jääkiekkokaupunki. Vasta viimeisen kymmenen vuoden aikana rovaniemeläiset joukkueet ovat alkaneet pyörimään kovemmissa sarjoissa. Muun muassa mäkihypyn ja hiihdon kautta urheilukulttuuri taas on Rovaniemellä todella pitkä.

Pelkkä hyvä historia ei kuitenkaan auta urheiluakatemiaakaan arjen ja yhteiskunnan ongelmissa.

− Urheiluakatemiakin on alati laajeneva kokonaisuus. Mielestäni pitäisi panostaa todella paljon ulkoiseen viestintään. Ulkoisesti kiinnostavuutemme kasvaa jatkuvasti, mutta samalla sisäisen viestinnän pitäisi myös kehittyä. Tietyllä vakavuudella pitäisi suhtautua siihen, että sisäinen toimintamme pysyy tasokkaana.

− Kasvava toiminta ja kiristyvä taloustilanne. Siinä meidänkin tulevaisuuden haasteemme, Vierola päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle