Lähes kolmen maalin Malinen oli iloinen mies

LIIGA / Haastattelu
Kovin lähellä oli ratkaisu Malisen lavasta jo jatkoajalla.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Hyökkääjä Jarkko Malinen oli yksi Tapparan voiton avainmiehiä ja suuria sankareita lauantain HIFK-ottelussa. Mies iski kaksi maalia ja melkein kolmannenkin ja huokui tyytyväisyyttä pelin jälkeen.

Jarkko Malinen oli selvästi innoissaan kautensa viidennestä maalista, joka tasoitti ottelun toisessa erässä. Mies osasi kuvata sen synnyn tarkkaan.

− Omasta päästä olimme lähdössä, taisin tulla vaihdosta siihen ja näin, että maalin takana tulee levitys. Huusin, että haluan kiekon siihen keskelle ja olin sitten hyvässä vauhdissa. Toinen puolustaja lähti ottamaan Kristian Kuuselaa pois ja toinen pakki tiputti. Olin niin hyvässä vauhdissa, että päätin kokeilla mennä ohi, nyt satuin pääsemään ja vielä sattui menemään sisäänkin.

− Laukaus oli onnistunut, kun se meni sisään. Siitä patjan yli sitä yritin nostaa, pääasia, että kerrankin meni sisään. Monesti nuo jäävät kilpeen tai johonkin.

Tapparalla on ollut todella vaikeaa pitkään ja illan voitto helpotti varmasti tuskaa. Malinen yhtyi mielipiteeseen.

− Monesti kun on vaikeaa, on vaikeaa. Emme ole saaneet oikein edes pomppumaaleja tai räkämaaleja, että olisimme menneet maalille ja hakanneet niitä sisään. Meille taas on tehty niitä. Liian helpolla on välillä tehty meidän päähän maaleja. Pitää saada enemmän äijiä maalille ja luottaa siihen, että kiekot alkavat upota. Pelimme on mennyt parempaan suuntaan viime aikoina.

− Olemme pyrkineet olemaan aktiivisempia ja se on sopinut meille hyvin. Etsimme vielä sitä oikeata balanssia.

Malinen oli ratkaisuroolissa myös lopussa

Ei ollut kaukana, ettei Malinen iskenyt voittomaalia jo jatkoajan viimeisellä sekunnilla. Mies iski kiekon maaliin ja ehti jo tuulettaakin, mutta tunnusti tajunneensa erheensä heti. Maalia ei hyväksytty videotarkistuksen jälkeen.

− Tajusin heti tuuletuksen jälkeen, että summeri soi ja sitten oikeastaan tiesin, että se ei ollut maali, vaan summeri ehti soida ensin.

− Kyllä se vähän harmittaa, että loimme vielä hyvät paikat siihen loppuun, mutta ei olisi montaa kymmenystä tarvinnut olla aikaa enempää. Jatkoajalla oli vielä tolppakin alivoimalla. Hyvä, että saimme kaksi pistettä.

Voittomaalikisassa hyökkääjä oli ainoa onnistuja. Apu ratkaisun löytymiseen löytyi omalta vaihtopenkiltä.

− Karjalaisen Jere sanoi tuossa, että Ville Husso on ainakin ennen pelannut niin, että hän ei tulisi hirveästi vastaan, vaan olisi maaliviivalla. Mietin pitkään, että lähden laukomaan, mutta joku sanoi, että harhauta vaan, niin päätin sitten kokeilla vähän kämmen-rysty-kääntöä.

Illan kohokohtia oli myös 6769-päisen katsojajoukon ylläpitämä tunnelma. Se oli myös Malisen mieleen.

− Paljon oli HIFK-faneja paikalla ja he ja meidän fanimme pitivät hyvää mekkalaa. Oli vähän erilainen peli kuin normaali runkosarjapeli. Tosi hauska oli pelata.

Malinen ei paljon kohuista välitä

Tapparan ympärillä on kuohunut jo pitkään ja ties millaisia huhujakin on ollut liikkeellä. Malinen ei tunnusta niiden vaikuttaneen mieheen mitenkään.

− Kohut eivät ole vaikuttaneet minun arkeeni. En lue mitään medioita tai muita. Tässä tehdään päivittäin hommia ja tuolla on hyvä ilmapiiri ja hyvin olemme tehneet hommia. Nyt pitää vain saada voittoja aikaan.

Myös miehen oma peli on ollut paranemaan päin.

− Tässä on ollut ihan hyviä pelejä itsellä, varsinkin viime peli. Siinä loimme paljon paikkoja, muttemme saaneet vielä maaleja. Nyt oli hyvä, että saimme sisälle.

− Olen koko ajan yrittänyt tehdä omaa hommaani. Kaksi viime peliä olen pelannut Antti Erkinjuntin ja Kuuselan kanssa, nyt on kulkenut hyvin siinä.

Malinen oli lopuksi todella iloinen, että peli päättyi niin kuin päättyi ja joukkue pääsee joulutauolle voittoa juhlien.

− Kyllä se iso ero on, että jos tuosta olisi saanut vain yhden pisteen tai nolla pistettä. On se kaksi pistettä ja voitto iso juttu meille kuitenkin henkisesti. Viime aikoina olemme parantaneet paljon peliä, muttemme ole saaneet voittoja ja maalin pelejä olemme hävinneet. Tänään pystyimme onneksi puristamaan voiton.

» Lähetä palautetta toimitukselle