"Kupittaan Patrick Kanella" oli onnistunut debyytti

MESTIS / Haastattelu
Päävalmentaja Ismo Lehkonen innostui vertaamaan debyytin tehnyttä Kangasniemeä isojen jäiden tähtiin.
Kuva © Timo Savela
TUTO suuntaa kohti playoff-kevättä vahvistaen joukkuettaan pala palalta. Tammikuun lopulla turkulaispoppoo nappasi haaviinsa kunnon pistelingon, kun K-Vantaan tämän kauden toisiksi paras pistemies Iikka Kangasniemi saapui Turkuun. Keskiviikon kotiottelussaan TUTO-debyttiinsä pelanneen "Kupittaan Patrick Kanen" päivä oli kaikin puolin onnistunut.

Iikka Kangasniemellä oli keskiviikkona syytä juhlaan: 20-vuotissyntymäpäivä, TUTO-debyytti ja kaksi maalia. Edelleen luistimet jalassa ja pelihousut visusti yllään pukukopista astellut nuorukainen sai ensitöikseen antaa kahdelle innokkaalle TUTO-kannattajalle nimikirjoitukset. "Hyvää syntymäpäivää", hihkaisivat nimikirjoituksistaan tyytyväiset pojat.

Kangasniemen debyyttiä odotettiin pitkään ja hartaasti, sillä pienen loukkaantumisen vuoksi nuorukaista ei heti Turkuun saavuttuaan päästetty pelaamaan. Vikkelä hyökkääjä oli kuitenkin Mestis-yleisölle tuttu jo K-Vantaasta ja häneltä odotettiin alusta asti vahvaa esiintymistä.

− Totta kai ennen peliä vähän jännitti, kun en ole pitkään aikaan päässyt pelaamaan. Fiilis oli toki samaan aikaan myös hyvin odottava ja kentälle kun pääsi, katosi jännityskin pikku hiljaa ja se näkyi myös omassa pelaamisessa, Kangasniemi kertaa fiiliksiään ennen ottelua.

− Yllättävän hyvin pääsin jännityksestä huolimatta tänään pelaamaan ja nyt on tietenkin hyvä fiilis siitä, että saatiin voitto. Pelimme tuntui tänään kaikin puolin sujuvan, sillä ketjukavereiden kanssa kiekko liikkui hyvin ja saimme luotua myös muutamia maalipaikkoja.

Saapumisen Turkuun Kangasniemi näkee ennen kaikkea mahdollisuutena tulevaisuutta ajatellen. Nuorella hyökkääjällä on katse visusti jo kevään kovissa peleissä, mutta luonnollisesti myös ensi kautta on jo mietiskelty.

− Tulin tänne hyvillä mielin, sillä tiesin pääseväni pelaamaan hyvään joukkueeseen. Näin Turkuun tulon parempana vaihtoehtona myös ensi kautta ajatellen. Täällä on hyvät mahdollisuudet päästä kehittymään ja pelaamaan kovia pelejä aina pitkälle kevääseen asti, Kangasniemi tuumii.

Täysin yksin ei nuorukainen Turkuun kuitenkaan tullut, sillä samoihin aikoihin hänen kanssaan K-Vantaasta Aurajoen rannoille lähtivät myös Aleksi Rutanen ja Jere Laine.

− Alkuun helpotti vähän se, että mukana oli myös entuudestaan tuttuja pelikavereita, mutta hyvin minut on täällä otettu vastaan. Meillä on koppi täynnä tosi hyviä äijiä, Kangasniemi jakaa kiitosta uusille joukkuetovereilleen.

Onnistunut debyytti alla on helppo jatkaa

Kangasniemi sai TUTO-taipaleelleen suorastaan räjähtävän lähdön, kun heti ensimmäisessä pelissä tilastoihin kirjattiin kaksi täysosumaa. Alusta asti täysillä mukana kiekkoillut vikkelä hyökkääjä pääsi viimeistelemään ensimmäisensä joukkueen kapteenin Timo Pärssisen avustamana.

− Siellä vähän pyörittiin kulmassa ja Pärä (Pärssinen) sai siitä kiekon. Ajattelin luistella takatolpille kun oletin, että sinne hän kuitenkin sen kiekon laittaa. Sieltähän se sitten tulikin, pyörittelin sitä hetken lavassa ja pienen pomputtelun jälkeen pistin sen sisään, Kangasniemi kertasi innoissaan ensimmäistä maaliaan.

Joukkueen kokeneimpiin pelaajiin lukeutuva Pärssinen on läpi kauden toiminut esimerkkinä joukkueen nuoremmille pelaajille ja myös Kangasniemi itse pyrkii oppimaan kokeneelta pelurilta.

− Pärssisen kanssa oli hyvä ja helppo pelata. Hän on rauhallinen kiekon kanssa, jakaa todella hyviä syöttöjä ja rakentelee hyviä maalipaikkoja.

Keskiviikkona 20 vuotta mittariin kerryttänyt Kangasniemi on ikäisekseen melko pienikokoinen. 170 senttimetrin mittaan yltäneellä nuorukaisella on kuitenkin asenne ja pelisilmä kohdillaan, joten hän ei paljoa poikkeuksellista kokoaan murehdi.

Pelin tiimellyksessä ei auta pelätä ja sen Kangasniemi on todistanutkin luistelemalla rohkeasti tilanteeseen kuin tilanteeseen aika ajoin isompia pelaajia tuuppien.

− Olen koko tähän astisen urani ajan ollut aina selvästi pienempi kuin muut. Se opettaa pelaamaan fiksummin. Olen oppinut liikkuman jäällä niin, että vältän kaikki isoimmat pommit. Kun sijoittuu oikein, ei jäällä ole mitään hätää.

− Kun on pieni pelaaja, täytyy olla nopea. Olen pyrkinyt kehittämään omaa liikettäni ja siinä olen onnistunutkin. Uskon, että omalla kohdallani nopeus korvaa kokoa, Kangasniemi toteaa.

Kuten monella nuorella pelaajalla, on Kangasniemelläkin haaveissa vielä korkeammat sarjatasot. Keskiviikon ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa TUTO-luotsi Ismo Lehkonen vakuutti, että Kangasniemi tullaan vielä näkemään isommilla jäillä.

Tulevaisuuttaan ahkerasti pohtiva hyökkääjä tietää kuitenkin, että esimerkiksi Liigaa varten hänen täytyy kehittyä.

− Uskon, että Liigaa varten minun täytyy vielä kehittää lähes joka osa-aluetta, mutta päällimmäisenä niistä on varmaankin puolustuspelaaminen. Myös laukauksiin kaipaisin lisää parannusta, Kangasniemi tuumii.

Tulevaisuuden pohtimisen keskellä Kangasniemi kuitenkin keskittyy luonnollisesti myös kevään odotettuihin koviin peleihin. Vastuuta tämä nuori mies ei pelkää ja hän toivookin pääsevänsä keskeiseen rooliin kevättä kohti mentäessä.

− Rooli joukkueessa tulee totta kai sen mukaan miten hyvin pelaa. Hyvällä pelillä pääsee varmasti pelaamaan enemmän esimerkiksi ylivoimaa ja sinne itsekin tähtään. Siellä ne omat vahvuudet tulee parhaiten esille, nuorukainen pohtii.

» Lähetä palautetta toimitukselle