Kovaan kerhoon NHL:ssä liittynyt Rantanen luottaa prosessiin Leijonien ykkösketjussa

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Rantanen uskoo, että peli Granlundin ja Kapasen kanssa paranee peli peliltä.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Mikko Rantanen paukutti itsensä neljäntenä suomalaisena yli 80 pistettä NHL:n runkosarjassa tehneiden kerhoon. MM-jäillä turkulainen on saanut koneensa pikkuhiljaa käyntiin, ja arveleekin, että yhteistyö ketjun kanssa tuo jatkossa enenevissä määrin pisteitäkin.

Mikko Rantanen oli levollisin mielin Leijonien aamujäiden jälkeen miesten MM-kisojen pelipäivänä. Iltapelissä Herningissä asettuu vastaan isäntämaa Tanska, joka saa mitä todennäköisimmin uusina niminä mukaan Jannik Hansenin ja Mikkel Bödkerin.

− Tanskalla on paljon NHL-pelaajia sekä hyviä KHL-äijiä. Tämä joukkue on hyvä testi meille Yhdysvaltojen ja Kanadan ohella. Saksakin kuitenkin olympiafinalisti, ruoti Rantanen.

Mikael Granlundin johtama ketju sai ketsuppipullonsa auki vasta edellisessä kamppailussa Norjaa vastaan. Yksi syy tähän Rantasen mielestä on se, että uuden ketjun yhteen hitsautuminen ottaa oman aikansa.

− Edellinen peli oli askel oikeaan suuntaan. Saimme paikkoja luotua, ja iskettyä kiekkoa reppuunkin. Siinäkin pystymme olemaan jämäkämpiä. Ehkä tähän alkuun on vaikuttanut sekin, että olen vetänyt noin 70 edellistä peliä samojen jätkien kanssa, Nathan MacKinnonin ja Gabriel Landeskogin kanssa touhunnut suomalainen virkkoi.

Lauri Marjamäen luotsaaman leijonalauman iso kisateema on puolustajien pelaaminen. Nousevien pakkien touhu ei häiritse hyökkääjiä − päinvastoin.

− Pakkien paineen alta tulemiskyky helpottaa hyökkääjien työtä, kun ei tarvitse aina heittää ränniin. Pääsemme luistelemalla ja lavasta lapaan syöttelemällä keskialueen yli. Kun pelit kovenevat, on oltava valmis puolustamaankin välillä. Tähän mennessä olemme saaneet hyökätä aika paljon.

Kova suomalaisjoukko

Rantanen paukutti NHL-kaudella runkosarjassa 84 pinnaa. Yli 80 pisteen yltäneitä suomalaisia on turkulaisen lisäksi vain kolme: Teemu Selänne, Jari Kurri ja Olli Jokinen.

− Totta kai hieno fiilis, ja iso kunnia olla tuollaisessa joukossa mukana. Hienoja pelaajia hienoilla urilla näillä kolmella muulla pelaajalla. Ei sitä oikein vieläkään käsitä, sillä en asettanut itselleni ennen kautta pistetavoitteita.

− Olen tehnyt paljon hommia tämän eteen. Iso juttu kehityksen kannalta on myös se, että olen saanut olla terveenä. Pari viime kesää olen pystynyt harjoittelemaan kovaa. Ketjukaveritkin ovat vaikuttaneet paljon. Yksin ei tällaisia juttuja pysty suorittamaan.

Tanskassa pelattavan MM-turnauksen alku on pitänyt sisällään lukuisia suurinumeroisia voittoja, ja murskajaiset ovatkin herättäneet keskustelua arvokisalätkän nykytilasta. Rantanen ei ole tasoeroista huolissaan.

− Joka kisoissa on erilaiset joukkueet, ja eri pelit. Viime vuonna pelasimme alkuun tiukkoja pelejä, nyt olemme saaneet maalinteon kulkemaan. En osaa sanoa, miksi nämä kolme avauspeliä ovat olleet näin poikkeuksellisia.

Siihen, saako Leijonat toimintansa optimaaliseen kuntoon oikeaan aikaan, on Rantanen varsin mystinen, mutta kuitenkin luottavainen.

− Jokainen peli antaa lisäosviittaa. Peli peliltä saamme homman paremmin toimimaan, ja puolustajien kanssa viiden äijän pelin hitsattua yhteen. Kaukalossa on niin paljon tilaa, että sitä on käytettävä hyväkseen. Odotamme tänään taas ketjultamme entistä enemmän.

» Lähetä palautetta toimitukselle