Korkiakosken auto on tankattu kuuteenkymmeneen peliin

MESTIS / Haastattelu
Jatkoaika tenttasi sarjatulokas KalPan päävalmentajan, Jukka Korkiakosken, kahta viikkoa ennen sarjan alkua. Sanavalmis yläsavolainen humanisti valaa uskoa nuoren kuopiolaisjoukkueen menestymisen mahdollisuuksiin. KalPa tavoittelee tulokaskaudellaan pääsyä kahdeksan parhaan joukkoon.

Korkiakoski palasi KalPan valmennuskuvioihin muutaman vuoden tauon jälkeen kevättalvella 2000. Iisalmen Peli-Karhujen vastuuvalmentajana viisi vuotta toiminut Korkiakoski hälytettiin KalPan avuksi, kun syyskaudella 1999 joukkuetta vetänyt Esa Torvinen väistyi päävalmentajan tehtävästä siviilikiireisiin vedoten. KalPaan tultuaan Korkiakoski on yhtäjaksoisesti luotsannut joukkuetta tähän päivään saakka parhaana saavutuksena joukkueen nostaminen Mestikseen viime keväänä.

Jukka Korkiakoski: 41-vuotias maisteri ja luokanopettaja Iisalmesta.

Perhe: Vaimo Kati ja 7-vuotias jässikkä poika, Vili.

Peliura: Pyhärven Pohti, Vaasan Sport, Jyväskylän Lohi, Iisalmen Pelikarhut.

Valmentajaura: Yhteensä kaksitoista vuotta edustustasolla; IPK, Liiga-KalPa [Kaudella 1995-96 Anatoli Bogdanovin apurina], KalPa-Hockey ja Suomen Jääkiekkoliitto. Jääkiekkoliitossa kivikovan Savo-Karjalan aluevalmentaja vuosina 1993-95, ja avainvalmentaja 1996-99.

Motto: Elämä on elettäväksi luotu!
 

Hakkarainen teki erinomaisen pohjatyön

Nuoren joukkueen on harjoiteltava kokenutta joukkuetta enemmän, painottaa päävalmentaja Korkiakoski. Kysymys ei ole pelkästään fysiikan harjoittamisesta. Nuorten pelaajien itseluottamus kasvaa kovan harjoittelun kautta. Pelaajilleen Korkiakoski on perustellut asian niin, että auto on tankattava kuuttakymmentä peliä varten; kauteen kuuluvat harjoitusottelurupeama, runkosarja ja pudotuspelit. Tankki ei saa tyhjentyä ennen viimeistä summerin soittoa.

JA: Miten KalPa:n kesäharjoittelu sujui?

JK: Erinomainen kesä, kiitos kuntovalmentaja Harri Hakkaraisen.

JA: Mitä uutta tämän kesän harjoituksissa oli aikaisempaan nähden?

JK: Uusi kasvo Harri Hakkarainen, monipuolinen fyysisen tasapainon kehittäminen, lisääntynyt ruuti...

JA: Minkälainen työnjako teillä valmentajilla on ollut kesän aikana ja millainen se tulee olemaan kauden aikana?

JK: Allekirjoittanut vastaa jääkiekon tekemisestä ja urheilusta, kaima Jukka Oksanen auttaa joukkuetta menestykseen ja hoitaa pakit. Kuntovalmentaja Harri Hakkarainen luotaa fyysisen tasapainon seurannan ja edelleen kehittämisen. Lisäksi Mika Tarvainen konsultoi maalivahtitoimintaa.
 

Omista pojista kasvaa pelimiehiä

Seuralle on tärkeää, että omista junioreista kasvatetaan vastuunkantajia, annetaan mahdollisuus pelata edustusjoukkueessa. Korkiakosken mukaan KalPalla on hyvä tilanne siinä mielessä, että A-nuorissa on lisää pelaajia, jotka olisivat mahtuneet edustusjoukkueen mukaan. Muutamia näistä pelaajista palkitaan kauden aikana A:n joukkueen mukana olemisesta niin, että he pääsevät kokeilemaan myös edustusjoukkueen peleissä. Yksi tällainen pelaaja saattaa olla Simo Vidgren. Tärkeää Korkiakosken mielestä on sekin, että molemmat KalPan joukkueet menestyvät. A-nuorten SM-sarja on kovatasoinen eikä ole itsestäänselvyys, että siellä menestytään. ”Emme voi yhdellä kertaa nostaa A:sta enempää pelaajia edustukseen, A:n mestaruussarjapaikka saattaisi vaarantua.” Korkiakoski tähdentää.

JA: Harjoitusringissä oli A-juniorit mukaan lukien aluksi viitisenkymmentä pelaajaa. Saiko KalPa sopimukset haluamilleen pelaajille? Haetaanko joukkoon vielä vahvistuksia? Jos haetaan, niin mille pelipaikoille?

JK: Alakerta kaipaa kokemusta, ja sitä näyttäisi muutaman päivän kuluttua ilmeisesti lisää löytyvän...

JA: Kuinka paljon sait vaikuttaa pelaajahankintoihin?

JK: Riittävästi, tunnen bisneksen teon lainalaisuudet, ja näin ollen on tehtävä myös vahvistuksia itse.

JA: Miksi osa viime kauden profiilipelaajista ei tehnyt jatkopaperia (Honkonen, Koponen, Hintikka, Valta...)?

JK: Henkilökohtaiset syyt: Opiskeluasiat, perheasiat, motivaatio...harmi sikäli, kun pojat olisivat kohta olleet parhaassa kiekkoiluiässä.

JA: Lähes joukkueellinen kuopiolaislähtöisiä kiekkoilijoita pelaa ammattilaisena muualla. Minkä KalPasta lähteneen nykyisen huippupelaajan kelpuuttaisit esikuvaksi pelaajillesi? Perustele valintasi.

JK: Ammattimies, joka pelistä peliin jättää osaamisensa käyntikortin, omaa oikeuden olla esikuva. Esim. Kimmo Timonen, Olli Jokinen, Jussi Tarvainen tai Pasi Kuivalainen..

JA: Onko joukkueen kapteenit jo valittu (toim. huom. 5.9.2001)?

JK: Ei vielä, mutta ehdokasasettelu on menossa..

Kokemusta takalinjoille

KalPan pelaajarinkiin jää Korkiakosken mukaan lopulta kymmenen puolustajaa. Pakkiparit kootaan niin, että jokaisessa parissa on rinnan kokenut ja nuori pelaaja. Ihannetilanteessa KalPalla olisi käytössään kokeneet Pekkarinen, Suhonen, Ek ja Haapala, joilla kaikilla on kokemusta tältä sarjatasolta. Kunkin kokeneen konkarin vierellä olisi aina nuori oma kasvatti tai junioripelaaja. Kahden junioripelaajan peluuttaminen pakkiparina ei olisi Korkiakosken mukaan paras tapa kehittää nuorta pelaajaa.

JA: Mitä ajattelet Veli-Pekka Pekkarisen roolista?

JK: Velu, Daddycool tekee tuloaan. Odotamme häntä, mutta emme surkuttele, jos hänen valintansa on työ ja perhe. Ne ovat elämää suurempia juttuja.

Hyökkäyksestä

Vielä haetaan yhtä kiekollista laitahyökkääjää, lähinnä Mikko Honkosen korvaajaa. Kiekon kaivajia meillä on paljon jo ennestään, Korkiakoski kertoo.

JA: Joko KalPalla on sarja-avaukseen valmiita ketjukoostumuksia?

JK: Joitakin valmiita konsepteja löytyy, samoin tutkapareja.

JA: Antti Pyysing on harjoitusotteluissa pelannut hyökkääjänä. Miten tämä rooli sopii Antille?

JK: Iso sydän, periksiantamattomuus ja maalinedustamaalit ovat A.P:n tavaramerkit, joilla hän auttaa joukkuettaan.

JA: Onko muita pelaajia, joiden rooli muuttuisi selvästi viime kaudesta?

JK: Hienosäätöä joidenkin pelaajien kohdalla, tunnen pelaajieni vahvuudet.

JA: Esittele joukkueestasi yksi uusi pelaaja, jota yleisön kannattaa pitää silmällä?

JK: Marko Ahosilta ja hirmuinen rannari!

Maalivahtipelistä

”Meillä on kolme tasaista maalivahtia joilla hoidetaan kahta sarjaa. Nuori maalivahtimme on parhaillaan St Louisin leirillä, jossa pelaa pari peliäkin. Nissinen pelaa meillä A:n pelejä, mutta pelaa varmasti Mestiksessäkin.” Viime kaudella sovittiin maalivahtien peluuttamisesta vuorotellen. Rytmi oli systemaattinen ja yksinkertainen; oikea-vasen, Luostarinen-Kauhanen. Tämä oli hyvä, toimiva systeemi. Pelituntuma säilyi molemmilla läpi kauden. Juha Kauhanen pelasi tilastollisesti paremman kauden kuin kokeneempi kaverinsa, muistuttaa Korkiakoski.

JA: Onko maalivahtien peluuttaminen jo ratkennut, eli pelaako Tuomas Nissinen A-nuorissa vai onko hän edustuksen mukana vaikka joutuisi kakkosmaalivahdiksi?

JK: Kopit ottaa kiinni Aapo tai Kade tai Nissi...Kaikki ovat samassa ruudussa!
 

Mestiksestä

JA: Miten muuttaisit suomalaisen jääkiekkoilun sarjajärjestelmää?

JK: Mopolla saa ajaa vaikka sataa, jos perstasku kestää, joten jatketaan näin!

JA: Vaihtuvuus Mestiksen ja Suomi-sarjan välillä on ollut vilkasta. Minkä joukkueen uskot nousevan seuraavaksi Mestikseen?

JK: Toivottavasti Joensuu tekee comebackin pian.

JA: Saako Mestis mielestäsi tarpeeksi huomiota tiedotusvälineissä. Jos ei, niin mitä tekisit tilanteen parantamiseksi?

JK: Menestys on meistä kiinni. Jos tuote on kunnossa ja kelpaa, on huomiokin OK.

JA: Pitäisikö Mestiksen pelejä televisioida?

JK: Kyllä. Peli on viihteellistä nuorten tulevaisuuden tähtien lentoa, miksipä ei siis TV:n?

JA: Mitä ajatuksia Mestiksen tulevaisuus herättää?

JK: Hienosäätöä ja Mestis-maajoukkuetapahtumia, muuten OK.
 

Pitkän aikavälin strategia on olemassa


”Tavoite on päästä pelaamaan pudotuspelejä. Jonkinlainen minimitavoite on tietenkin sekin, että sarjapaikka säilyy suoraan.”

JA: Tavoitteenne on pelata tulokaskaudella kahdeksan parhaan joukkoon. Onko joukkueen tai seuran johdon kanssa puhuttu pitkän tähtäimen tavoitteista?

JK: Otamme harkittuja askeleita eteenpäin, jotta pelaamme menestyksestä jatkossakin. Strategia on olemassa.

JA: Mikä on tavoitteesi valmentajana?

JK: Auttaa pelaajia kehittymään ja joukkuetta voittamaan.

JA: Ensimmäinen prinsiippisi?

JK: Matka menestykseen on pitkä, mutta mahdollinen.

JA: Millainen kuri joukkueessa pitää olla?

JK: Sisäinen kuri tulee sydämestä, pelaajat kantavat vastuun samoin valmentajat ja muut toimihenkilöt.

JA: Mikä on KalPan paras ase kaudella 2001-02?

JK: Urheilullinen ja kuopiolainen ilme!

JA: Mitä pelin osa-aluetta pitää kehittää viime kauteen verrattuna?

JK: Monipuolisempi pelitapa, yhteistyötaidot, erikostilannepelaaminen.

JA: Oma veikkauksesi amatöörien Suomen mestarista. Mikä on KalPan lopullinen sijoitus?

JK: TuTo on ykkönen, ja KalPa mitalin syrjässä tiukasti kiinni.
 

Loppusanat

JA: Terveiset Jatkoaikaa lukeville KalPa-faneille:

JK: Molemmissa päissä, vastustajat jäissä... hallilla tavataan ja rytinää heti sinne katsomookin!

JA: Suurkiitokset haastattelusta Jatkoajan puolesta. Parasta onnea KalPalle ensi kauteen!

» Lähetä palautetta toimitukselle