Koppanen mielii Nuoriin Leijoniin metsästämään uutta maailmanmestaruutta: "Sinne ei saa lähteä ylpistelemään"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Joona Koppanen pelasi alkukaudesta Buffalossa lupausten turnauksessa Boston Bruinsin joukkueessa.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://mjfoto.fi
Ilveksessä ensimmäistä Liiga-kauttaan pelaavan Joona Koppasen tähtäimessä on ollut koko kauden nuorten MM-kisat. Alle 18-vuotiaiden mestaruusjoukkueessa pelannut Koppanen tietää, mitä voittaminen vaatii.

Vuonna 1998 syntyneet pelaajat pääsevät tänä vuonna viimeistä kertaa mukaan juniorimaajoukkueeseen. Oman ikäluokan viimeiset MM-kisat ovat olleet Joona Koppaselle, 19, koko kauden tavoitteena.

Koppanen asetti paikan nuorten MM-kisajoukkueesta tavoitteekseen jo kesällä yhdessä hänet varanneen Boston Bruinsin henkilöstön kanssa. Toinen tavoite on saada alle hyvä ensimmäinen kausi Liigassa.

− Kyllä se tuo oman lisänsä, kun on viimeinen vuosi päästä junnujen maajoukkueeseen. Kaudelle on sitä kautta kirkas tavoite, jonka pitää koko ajan mielessä. Sitä koettaa tehdä kaikkensa sen eteen, että pääsee kisoihin.

Vaikka juniorimaajoukkueiden tapahtumat jäävät tämän kauden jälkeen taakse, ilmassa ei ole Koppasen mukaan haikeutta.

− Tietysti mestaruus on tavoitteena siellä.

− On vaan hienoa, että on päässyt kokemaan ja näkemään maailmaa sekä saanut uusia kavereita maajoukkueen kautta.

Mikäli kutsu kisajoukkueeseen tulee, Koppaselle ei ole suurta väliä, missä roolissa hän pelaa. Sentterin mukaan Suomi-paidan pukeminen ylle on aina hieno asia. Koppanen kuitenkin sanoo, että pelaisi mielellään esimerkiksi alivoimaa. Nuorukainen on kauden aikana saanut alivoimavastuuta myös Ilveksessä.

Suomen joukkueella on kuitenkin vain yksi tavoite Buffaloon.

− Tietysti mestaruus on tavoitteena siellä. Siellä pitäisi varmasti olla hyvä nippu kasassa, joten olisi hienoa päästä mukaan.

Tutulla rungolla kannujahtiin

Koppanen oli kaksi vuotta sitten mukana voittamassa alle 18-vuotiaiden maailmanmestaruutta. Nuorten MM-kisoihin lähdetään pitkälti maailmanmestaruusjoukkueesta tutulla rungolla. Myös penkin takana on tuttu mies, eli alle 18-vuotiaiden kultavalmentaja Jussi Ahokas.

Kokemus yhdestä maailmanmestaruus tuo Koppasen mukaan tietynlaista itseluottamusta. Myös siitä on etua, että joukkuetoverit ovat jo tuttuja ja heihin pystyy luottamaan alusta asti.

Koppanen kuitenkin muistuttaa, että menneisyys ei takaa menestystä, vaan mestaruustaistelu aloitetaan nollasta.

− Sinne ei saa lähteä ylpistelemään. 18-vuotiaiden mestaruus on jo mennyttä aikaa. Nyt lähdetään taas pelaamaan uusia pelejä ja vastustajillakin ovat varmasti kokoonpanot muuttuneet parin vuoden takaisesta.

Koppanen sanoo, että vaikka Venäjän turnauksessa Suomelle ei voittoja irronnut, sai joukkue hiottua pelillisiä asioita paremmiksi.
Kuva © Antti Tyni
 

Avain menestykseen on Koppasen mukaan se, että joukkuehenki hitsautuu heti alussa hyväksi ja kaikki tulevat toistensa kanssa toimeen.

− Siitä se lähtee liikkeelle ja sitten tulee kaikki pelikuviolliset asiat siihen päälle.

Kovuutta miesten peleistä

Lempäälästä kotoisin oleva Koppanen pelasi vielä viime kaudella Ilveksen A-nuorissa. Suunnitelmissa oli alun perin lähteä pelaamaan täksi kaudeksi yliopistosarjaa Pohjois-Amerikkaan, mutta aikomukset menivät uusiksi, kun Bruins tarjosi kolmevuotista tulokassopimusta. 

Nyt Koppasella on menossa ensimmäinen Liiga-kausi Ilveksessä. Hyökkääjä kokee, että miesten pelit ovat tuoneet ison lisän kamppailukovuuteen. 

− Täällä on joutunut painimaan miesten kanssa. Se on ihan eri juttu kuin A-junnuissa, sillä siellä on paljon kevyempiä poikia. Liigassa joutuu kehittämään koko ajan omaa pelaamistaan ja kamppailemaan joka tilanteessa täysillä. Täällä ei pääse tilanteista helpolla.

Suurimmat kehitysaskeleet Koppanen tuntee ottaneensa puolustuspelaamisessa. 

− On tullut tietynlaista nöyryyttä kiekolla pelaamiseen, eli että viivojen päällä ei menetellä. 

Koppanen on nakuttanut 21 Liiga-ottelussa tehot 0+8. Ensimmäinen Liiga-maali odottaa vielä syntymistään, vaikka kaukana avausmaali ei ole käynyt. 

Sentteri uskoo, että hyvät otteet Liigassa voivat tuoda varmuutta myös kansainvälisissä peleissä.

− Siinä on oma panos, että jos Liigassa kulkee hyvin, niin varmasti kantaa sinnekin. Mutta MM-pelit ovat ihan eri pelejä ja eri kaverien kanssa pelataan. Jos ei kulje hyvin, pitää vain nollata päätä ja koettaa parantaa siellä.

» Lähetä palautetta toimitukselle