KOOVEEn ennätysmies ja Suomisarjan veteraani Janne Anttila: "Monet luulevat, että tämä on läpsyttelysarja"

Suomi-sarja / Haastattelu
Anttila on viihtynyt Suomi-sarjassa yli kymmenen vuotta. Haastattelukin sujui ammattimiehen elkein.
Kuva © Jesse Eskelinen, jesse.eskelinen@jatkoaika.com
Suomi-sarjajoukkue KOOVEEn riveissä kiekkoilee todellinen seuralegenda, sillä Janne Anttila on pelannut tamperelaisjoukkueessa yhtäjaksoisesti jo yli kymmenen vuotta. Hän on laittanut useita seuraennätyksiäkin uuteen uskoon.

Hyväntuulinen Janne Anttila astelee ulos Ilveksen pukukopista niukkaan 4−6-tappioon Kajaanin Hokille päättyneen Suomi-sarjan ottelun jälkeen. Anttila varmasti vihaa häviämistä siinä missä kaikki kilpaurheilijat, mutta hänestä näkee, että hän nauttii pelaamisesta.

− Pelaamme suurimman osan kotipeleistämme täällä, ja hyvin olemme pärjänneet. Olikohan meillä yhdeksän kotivoiton putki täällä, joten hallin piikkiin ei pysty laittamaan mitään. Alku oli tänään heikko, ja Hokki pääsi rokottamaan meidän virheistämme. Saimme mitä ansaitsimme, ruotii Anttila.

KOOVEE on joukkue, jossa on Antti Hildenin kaltaisia kokeneita ratsuja sekä nuoria kiekkoilijanalkuja. Anttila itse lukeutuu ryhmän nestoreihin.

− Hyvä sekoitus on. Osa pelaajista on vasta tullut A-nuorista yli-ikäisiksi ja sitten on muutama meitä vanhempia ukkoja. Kokeneempien pitää ottaa tiukoissa paikoissa joukkuetta harteilleen, mutta toisaalta jatkuvuutta syntyy, kun nuoremmat kasvavat, 31-vuotias hyökkääjä tuumii.

Monien ennätysten mies jaksaa painaa Suomi-sarja-arkea

Kuluva kausi on Anttilalle jo 12. tamperelaisjoukkueessa. Taitava ja tehokas pelimies ei kyvyistään huolimatta ole lähtenyt merta edemmäs kalaan. KOOVEE on tuntunut kodilta jo pitkän aikaa.

Anttila on ehtinyt vuosien varrella rikkoa muutamia seuraennätyksiä. Hän on muun muassa KOOVEEn kaikkien aikojen paras pistemies. Hän on myös seuran kaikkien aikojen ottelutilastossa toisena. Juhani Ruohosen ennätys 398 ottelua tulee aikanaan täyteen, mikäli mies pysyy terveenä − ja ylipäänsä jatkaa Tampereella. Mikäli Anttilaa on uskominen, seurasiirtoja ei ole tulossa.

− En ole keksinyt mitään syytä vaihtaa seuraa. Aikanaan Kouvolasta tulin KooKoon A-nuorista tänne koulun perässä. Siitä asti olen viihtynyt täällä. Meillä on pysynyt samanikäisten jätkien porukka täällä.

Anttila on myös KOOVEEn kautta aikojen maalitilaston kakkospaikalla Heino Pullin jälkeen, ja syöttötilaston kärkinimi.

Oli Anttilallakin nuorempana vaihe, jolloin hän mietti maailmalle lähtöä. Muutto uusiin ympyröihin ei kuitenkaan koskaan toteutunut, ja elämän muut osa-alueet tulivat valtaamaan alaa miehen elämässä.

− Muutama vuosi A:sta yli-ikäistymisen jälkeen mietin, josko sitä lähtisi lajin perässä jonnekin muualle. Tätä nykyä asiat ovat menneet kuitenkin tärkeysjärjestykseen − perhe ja vakituiset työt ovat tärkeitä, ja opiskelutkin sain tuossa valmiiksi. LeKissä kävin muutaman ottelun verran pyörähtämässä, mutta se ei ollut minun juttuni Anttila taustoittaa.

Puheet höntsäkiekosta romukoppaan − monelle nuorelle tulee todellisuus päin näköä

Vaikka puhutaankin Suomen kolmanneksi korkeimmasta sarjatasosta, eivät Suomi-sarjan pelaajat laakereilla lepäile, vaan painavat pyyteetöntä työtä joukkueen eteen viikosta ja päivästä toiseen. Anttila tyrmää esimerkiksi ajatuksen, että Suomi-sarja olisi Mestistä suoranaisesti parempi vaihtoehto perheelliselle ja työssäkäyvälle miehelle.

− Niinhän sitä voisi luulla. Meillä on tapahtumia kuitenkin melkein joka päivä, ja valtakunnallisessa sarjassa tulee reissattua ympäri maata periaatteessa aika tiiviillä tahdilla. Ei tämä niin kauaksi Mestiksestä aikataulujen puolesta jää.

Suomi-sarja ja Mestis ovat hyökkääjän näkövinkkelistä muuttaneet muotoaan jonkin verran. Anttila haluaa myös oikoa yleisiä harhaluuloja, jotka sarjaan usein liitetään.

− Kun aloitin, tuntui siltä, että joka joukkueessa on pari kentällistä kokeneempia, yli kolmekymppisiä kavereita. Tällä hetkellä sarjassa on myös paljon A-nuorista yli-ikäisiksi jääneitä pelaajia. Sama trendi tuntuu olevan Mestiksessäkin. Tämä on sopiva paikka A-nuorten SM-sarjasta tuleville. Monet luulevat, että tämä on läpsyttelysarja, mutta se ei pidä paikkaansa. Moni kovilla tehoilla A-nuorista tuleva on sen huomannutkin, että tulee todellisuus vastaan.

Suomi-sarjassa pelataan tällä hetkellä jo ylempää jatkosarjaa, ja pudotuspelit kolkuttelevat jo ovella. KOOVEE on yksi mahdollisista menestyjistä tällä kaudella.

− Olen mielestäni parantanut joulun jälkeen. Alkukausi oli yksi koko urani hankalimmista. Nyt itsellä sekä joukkueella on varsinkin kotihallissa alkanut kulkea. Vielä kun saataisi vieraskaukaloon sama pöhinä päälle, niin hyvä tulisi. Uskon, että meillä on mahdollisuudet mennä pitkälle. Meillä on monia pelaajia, jotka ovat pelanneet tiukkoja pelejä ennenkin. Kotiedusta taistelemme viimeiseen asti, ja sen jälkeen kyse on siitä, mitä itse haluamme, Anttila päättää.

» Lähetä palautetta toimitukselle