KooKoon maalitykkipakki: "Kova sarja tulossa"

MESTIS / Haastattelu
Julius Nyqvist puhkuu intoa välieriin lähdettäessä.
Kuva © Matti Lindholm
Kouvolan KooKoo jahtaa paikkaa Mestiksen finaaleihin pelaamalla välierissä TUTOa vastaan. Isossa roolissa KooKoon pakistossa on nuori helsinkiläissyntyinen Julius Nyqvist. Jatkoaika tapasi miehen välierien kynnyksellä.

On helmikuun 19. päivä. KooKoo oli juuri voittanut Kajaanin Hokin neljännessä puolivälieräpelissä 5-2 ja samalla eteni puhtaalla pelillä välieriin. Kuka olisi uskonut, että koko kauden vahvaa pelaamista osoittanut Hokki taipuu kouvolalaisten käsittelyssä suoraan 4-0? No, ainakin itse KooKoo.

– Puolivälierät menivät todella hyvin, onnistuttiin kaikessa ja vahva sarja saatiin pelattua. Oikeastaan meillä oli vain yksi huono erä koko sarjassa, kertaa Julius Nyqvist vahvasti mennyttä sarjaa.

KooKoo pelasi omilla vahvuuksillaan ja uskoi tekemiseen läpi sarjan. Oman tekemisen kautta tuli myös palkinto.

– Uskallettiin pelata ja pysyä kiekossa. Pystyttiin toteuttamaan omaa hommaa vahvasti, kehuu nuori helsinkiläinen.

Joukkueen keskittyminen on siirtynyt seuraavaan haasteeseen eli välierävastus TUTOon. TUTO pelasi, jopa vähän yllättäen, pitkän sarjan Heinolan Peliittoja vastaan, voittaen sarjan lopulta otteluin 4-2. Nyqvist odottaa TUTOn kohtaamista jo vesi kielellä.

– Kova sarja varmasti tulossa, TUTOlla on kova porukka. Eiköhän Turussakin ole paljon katsojia, niin on varmasti hienot pelit edessä.

– TUTO on aikalailla samanlainen taisteleva joukkue kuin Hokkikin. TUTOlta löytyy ehkä enemmän taitoa kuin Hokilta, mutta muuten aika samanlaisia, analysoi Nyqvist Juhani Tammisen suojatteja.

Ilojen ja surujen kautta

Nyqvistin oma kausi on mennyt vähän vuoristoisia teitä, kun ensin suurin odotuksin Kouvolaan saapunut pelimies pääsi Helsingin IFK:hon lainalle. Tästä nuori puolustajalupaus sai lisäboostia omaan tekemiseen.

– Hienoahan se oli päästä katsomaan ja kokeilemaan. Pääsi näkemään vähän, mitä pitää tehdä lisää. Hommia on vielä edessä, että siellä pärjää ja pystyy pelaamaan, Nyqvist pyörittelee.

Nyqvist pääsi pelaamaan jopa Toni Söderholmin rinnalla muutaman pelin. Mies itse ei kuitenkaan usko sen johtuvan niinkään pelitaidoista.

– Veikkaan, että se oli enemmänkin siitä, että oli ensimmäiset pelit, niin laitettiin joku kokenut vierelle, vaatimaton Nyqvist arvelee.

Kauaa ei tuosta reissusta mennyt, kun Nyqvistin kohdalle osui ikävä loukkaantuminen.

– Heitin kiekon päätyyn ja sitten tuli vain taklaus, vähän oli huono tasapaino ja jalka taittui sisäänpäin. Polvesta meni sivuside poikki ja se sitten leikattiin, sen takia tuli vähän pidempi tauko, Nyqvist muistelee ikävää tapahtumaa.

Tarkan kuntouttamisen myötä mies pääsi takaisin pelaamaan jopa aiemmin kuin piti.

– Kuntoutus sujui hyvin. Yllättävän nopeasti päästiin tekemään hommia tämän kanssa.

Loukkaantumisen jälkeen Nyqvist on päässyt todella hyvin peliin mukaan. Tehopisteitä on syntynyt maalien muodossa roimasti. Suurin osa kylläkin Hokkia vastaan, jota vastaan Nyqvist tehtaili viidessä pelissä jopa kuusi maalia.

– Sattunut vain osumaan kohdalleen, itsekin vähän yllätyin. Jatketaan vaan jos tuntuu uppoavan, vaatimaton nuorukainen summailee.

Tehopisteet olivat varmasti myös pitkään patoutuneen energian tuomaa lisäintoa. Näin ajattelee myös Nyqvist itse.

– Katselin katsomosta ensin pelejä, niin kova hinku oli jo päästä takaisin pelaamaan.

"Positiivinen kuva on jäänyt"

Joukkueelle, jonka kausi on myös ollut aika ajoin melkoista puurtamista, Nyqvist antaa suitsutusta. Ja kyllähän joukkueen kuntokäyrä osoittaa vahvaa nousua. Nyqvist toivoo, että huippu osuisi juuri pudotuspelien kohdalle.

Nyqvist väänsi runkosarjassa tehopinnat 5+1.
Nyqvist väänsi runkosarjassa tehopinnat 5+1.
Kuva © Joona-Pekka Hirvonen

– Hyvältä on joukkue tuntunut, pikkuhiljaa ollaan saatu parannettua ja sitähän tavoitellaan, että huippu saadaan näiden pudotuspelien aikana, Nyqvist pyörittelee.

Myös KooKoon koko organisaatio ja Mestiksen suurin jäähalli saa Nyqvistin vuolaat kehut.

– Positiivinen kuva jäänyt totta kai. Kaikki puitteet ovat tässä, eikä tarvitse kauas lähteä, niin kaikki löytyy, kehuu nuori puolustajalupaus Kouvolan puitteita.

KooKoon pakkikalusto on elänyt pitkin kautta, mutta vihdoin pudotuspelien alla puolustajaparit saatiin kohdilleen. Nyqvist löysi itsensä toisen HIFK-juniorin Miihkali Tepon vierestä.

– Hyviä kavereita kaikki, periaatteessa ihan sama, kenen kanssa pelaa. Kaikki pystyvät toteuttamaan haluttua pelisysteemiä, Nyqvist kehuu kavereitaan.

Eikä myöskään paljon parjausta saanut Kouvolan kaupunkikaan saa mitään moitteita Nyqvistiltä.

– Ihan hyvältä tuntuu, eipä tässä kummempaa. Hyvä kaupunki on ja kaikki löytyy läheltä.

Tekemistäkin on riittänyt, vai kuinka?

– Noh, on joo.. pleikkaria on pelailtu aikalailla. Kyllä tossa kahvilla käydään, Tepon kanssa asusteleva Nyqvist naurahtaa.

Ensi kaudesta ei vielä tietoa

Nyqvist ei ole vielä päättänyt, mitä aikoo ensi kaudella tehdä. Mies pelaa ensin tämän kauden loppuun ennen kuin miettii jatkosuunnitelmia.

– Ei mitään tietoa vielä, en ole jutellut asiasta, Nyqvist tyytyy kertomaan.

Eihän sitä myöskään tiedä, vaikka mies pelaisi ensi kaudella liigaa mustaoranssissa peliasussa. Ensin on tietysti voitettava Mestis ja liigakarsinnat.

– Totta kai se kiinnostaa, mutta ensin pitää voittaa nämä Mestis-jengit, Nyqvist muistuttaa.

Myös Helsingin IFK:hon palaaminen on Nyqvistin mielessä, mutta sekään ei ole välttämätöntä. Varmasti HIFK-junioria ajatus kutkuttaisi.

– No olisihan se aina hienoa palata, kun sieltä on kerran lähtenyt. Mutta ei se välttämätöntä ole. Sieltä, mistä avautuu paras mahdollisuus pelata, niin sinne mennään,.

– Riippuu ihan siitä, kuinka pääsisi liigassa pelaamaan. Olisiko se joku 10 matsia kaudessa, niin totta kai silloin mieluummin Mestiksessä isossa roolissa, päättää Nyqvist.

» Lähetä palautetta toimitukselle