KooKoon kasvatti Eetu Elo metsästämässä menestystä Lahdessa

Muut Sarjat / Haastattelu
Eetu Elo pelaa toista kauttaan nuorten SM-liigassa ja Pelicansissa.
Kuva © Erik Jokinen / erik.jokinen@jatkoaika.com
Kuusankoskella syntynyt Eetu Elo pelaa parhaillaan puolivälieräpaikasta Pelicansin A-junioreissa. Nuori laitahyökkääjä siirtyi Kouvolasta Lahteen viime kaudella uusien mahdollisuuksien perässä.

Pelicansin A-nuorten Eetu Elolla ei ole perinteinen juniorihistoria, sillä 18-vuotias laitahyökkääjä on siirtynyt Lahteen KooKoosta edellisellä kaudella. Kouvolassa Elo ehti virallisten tilastojen mukaan pelata kolme kautta.

Elo oli avainasemassa nuorten SM-liigan kauden runkosarjan viimeisessä ottelussa tehtyään huimat tehot 3+1. Pelicans lähti otteluun pudotuspeliviivan ulkopuolelta, ja kiipeäminen sen paremmalle puolelle vaikutti etukäteen lähes mahdottomalta, monen muuttujan summalta.

− Pelicansissa mennään yksilöt edellä, ja se näkyy eniten treenaamistavassa. Meillä on todella paljon henkilökohtaisia harjoituksia.

Laiturin jääkiekkoharrastuksen alkaminen ei sen sijaan ollut monenkaan tekijän tulosta, vaan kiinnostuksen syntyminen noudatti aika perinteistä jääkiekkoilijan kaavaa.

− Eiköhän se kipinä isästä lähtenyt, kun menimme yhdessä ulkojäille kokeilemaan. Kuusankoskelta olen kotoisin, ja siellä se harrastus alkoi sitten ensin luistelukoulun kautta.

Kouvolasta Lahteen

Ulkojäiltä nuoren urheilijan tie vei lopulta ensin KooKoon kautta Pelicansin B-nuoriin kaudella 2013-2014. Samalla sesongilla Elo pääsi jo nauttimaan 17 ottelua nuorten SM-liigassa, mutta hyökkääjä ehti kerätä vain viisi tehopistettä.

− Siirryin Lahteen täysin uuden seuran ja suuremman sarjan perässä. Kehittyminenhän siinä kaiken taustalla oli, ettei vain vahingossa jää samalle tasolle jumiin.

Henkilökohtaisten kehityskohtien hiominen onkin saanut kunnolla tuulta purjeisiin Pelicansissa, jossa juniorijoukkueilla on paljon tilaa yksilökehittymiselle.

− Pelicansissa mennään yksilöt edellä, ja se näkyy eniten treenaamistavassa. Meillä on todella paljon henkilökohtaisia harjoituksia.

− Harhauttaminen ja kiekossa pysyminen ovat omat haasteeni. Näissäkin olen saanut paljon apua Lahdessa.

Ammatinvalinnan b-vaihtoehto

Nuoren kiekkoilijan elämä ei ole helppoa, kun omat toiveet ja realiteetit eivät välttämättä kohtaa uravalintaa ajatellen. Ammattiurheilijaksi pääseminen on monella tavoitteena, mutta fakta on, että kaikki eivät sinne asti pääse. 

Elolla ei liene suurempaa ongelmaa uran uurtamisessa jääkiekon parissa, sillä taitavalle maalintekijälle tulee oletettavasti olemaan kysyntää. Kakkosvaihtoehto on kuitenkin hyvä olla tulevaisuuden varalle. 

− Opiskelen myös LVI-alaa ammattikoulussa. Siinähän se menee jääkiekon ohella, mutta kyllähän pelaamisen takia Lahteen muutin.

Opiskelu vaativan harjoittelu- ja ottelutahdin ohella on haastavaa, mutta jääkiekko on hyvin sovitettavissa koulunpenkillä istumisen kanssa. 

− Siinähän se opiskelu menee ohella. Ei ole suurempia vaikeuksia ollut.

Todenmukaisesti muotoiltuna lähes päivittäinen harjoittelu saattaa oikeasti haitata hieman koulunkäyntiä.

− No joo, välillä tulee kyllä kieltämättä poissaoloja koulussa!

Joukkueensa maalitykki

Elo on henkilökohtaisesti varsin mallikkaan kauden loppusuoralla, vaikka joukkuetasolla menestyminen ei näyttänyt vielä helmikuun puolivälissä lainkaan lupaavalta.

Pelicansin A-juniorit pelaavat parhaillaan puolivälieräpaikasta Jokereita vastaan, mutta ottelut olivat lähellä päättyä runkosarjaan. Lahtelaiset kuitenkin takoivat 11 maalia Jokipoikia vastaan viimeisessä ottelussaan, ja Lukon samalla hävittyä olikin pudotuspelit lahtelaisille tosiasia. 

Laituri oli Jokipoikia vastaan varsin näkyvässä roolissa tehtyään kypärätempun, ja kerkesipä Elo vielä kertaalleen syöttääkin. Hyökkääjälle on kertynyt tällä kaudella tehopisteitä huimat 28+16. 

− Pisteet ovat olleet itsellekin yllätys. Olen saanut tietysti vastuuta ja peliaikaa paljon, ja noihin vielä kun lisätään hyvän ketjukaverit, niin pitäähän niitä maaleja tullakin.

Nuori taituri saattaa olla vielä hiomaton timantti, sillä epäimartelevampiakin lukuja Elon takataskusta löytyy. Kauden henkilökohtainen plus-miinus-tilasto on nimittäin pakkasen puolella kahdeksan asteen verran, mutta kenelläpä ei kehitettävää olisi. 

» Lähetä palautetta toimitukselle