KooKoon Kähkönen: "Pelirohkeutta tarvitaan lisää"

LIIGA / Haastattelu
KooKoon Toni Kähkönen (85) Liiga-ottelussa HIFK - KooKoo, Helsingin jäähallissa, 30. syyskuuta 2017.
KooKoo on ollut alkukauden yllättäjäjoukkueita. Viime viikko meni kuitenkin heikommin ja toi kaikista otteluista tappiot, mukaan lukien kauden ensimmäisen kotikaukalossa.

Joukkueen kapteeni Toni Kähkönen osasi löytää syitä, miksi kulunut viikko ei KooKoolta sujunut. Maalinteko oli kouvolalaisten suurin ongelma.

− Tarvitsemme paljon töitä itse maalintekoon, ja vastapainoksi päästetään helppoja maaleja omiin. Siinä on kolmen pelin summaus.

− Pelirohkeutta tarvitaan lisää. Nyt on takaiskujen jälkeen vetäydytty vähän liian pieneksi ja alistutaan helposti.

Ylivoima on ollut KooKoon vahvimpia aseita kauden aikana. Lauantaina HIFK:ta vastaan näin ei ollut, mutta siitäkin esimerkiksi päävalmentaja Tuomas Tuokkola antoi kunnian enemmän punapaitojen hienolle alivoimalle kuin otti sen oman joukkueen heikkoudeksi.

− Totta kai vastustaja lukee sitä pois, joten siihen pitää koko ajan keksiä parannuksia, Kähkönen toteaa.

KooKoo lähti kauteen varsin repaleisena, ja tilanteesta Kähkönen ajatteli ennen kauden alkua näin.

− Niille ei välillä voi mitään. Jos äijiä puuttuu, se on muille mahdollisuus. Toivottavasti loukkaantumiset ovat tässä.

Kähkösen toiveet eivät ole toteutuneet, sillä alkukauden aikana muun muassa Eero Savilahti ja Santeri Salmela ovat pudonneet riveistä. Sen taakse Kähkönen ei kuitenkaan halua mennä.

− Ei se saa vaikuttaa, eikä se ole vaikuttanut siihen.

Vielä B-juniori-ikäinen Salmela on onnistunut pelaamissaan peleissä mainiosti, ja häntä voikin pitää pitkään aikaan lahjakkaimpana KooKoon omana kasvattina.

− Hyvä nuori pakki. Toivottavasti hän palaa entistä ehompana. Nyt kun KooKoo on tällä erää kolmatta kautta Liigassa, sen pitäisi tuoda junioreille enemmän intoa. Kotikaupungin joukkueessa pelaaminen on kuitenkin hienoimpia juttuja, Kähkönen arvioi nuoren puolustajan tilannetta.

Kähkösen oma kausi on alkanut varsin hyvin, kun kymmenen ottelua ovat tuoneet seitsemän tehopistettä. Tahti on huomattavasti parempi kuin viime kausina.

− Vaikeita kausia on ollut, nyt on tavoitteena saada uraa uuteen nousuun. KooKoo on hyvä paikka siihen.

Kähkönen myönsikin tehneensä asioita eri tavalla oikaistakseen uransa suuntaa.

− Jotain pitää muuttaa, ja samalla pitää miettiä myös omalta kohdalta, mitä tekee eri tavalla harjoitellun suhtaan.

Täksi kaudeksi KooKoohon siirtynyt Kähkönen valittiin välittömästi joukkueensa kapteeniksi.

− Hieno juttu ja suuri kunnia, että sai tällaisen kunnian. Kyllä se tarkoittaa sitä, että on jotain tullut tehtyä asioita oikein. Äänestys kopissa oli, mutta varmasti Tuokkola on myös vaikuttanut asiaan.

− On varmasti helpompi lähteä, kun on aikaisemminkin ollut kapteenina. Totta kai vuosien varrella on opittu uusia asioita, joita voi hyödyntää.

» Lähetä palautetta toimitukselle