KooKoo vakuutti kiertelevän Jalosen

LIIGA / Haastattelu
Kari Jalonen ja Jere Lehtinen aikovat vierailla kaikilla liigapaikkakunnilla.
Kuva © Samppa Toivonen - http://www.samppas.net
Kouvolan jäähallilla oli keskiviikkona vipinää, kun Leijonien päävalmentaja Kari Jalonen ja GM Jere Lehtinen vierailivat KooKoon kotiluolassa. Jalonen piti näkemästään ja yltyi suitsuttamaan betonista pyhäkköä.

− Kiersimme jo viime vuonna kaikki liigapaikkakunnat läpi. Pyrimme käymään kaikkien luona jouluun mennessä, kokenut Kari Jalonen kertoo.

Seuraavaa kohdetta ei ole vielä sovittu, mutta Jalosen mukaan ainakin Oulu on mahdollinen.

− Emme ole vielä sopineet seuraavaa paikkakuntaa. Katsomme otteluohjelmia ja omia aikataulujamme hieman lisää, ennen kuin päätämme seuraavan kohteen. 

Jalonen ja Jere Lehtinen haluavat tutustua joukkueiden arkeen ja oppia tuntemaan kollegansa. Kaksikko tahtoo selvästi pysyä ajan tasalla Liigan tapahtumista.

− Haluamme ennen kaikkea tavata valmennuksen, mutta morjestamme myös lyhyesti joukkuetta. Näemme kokonaisen harjoittelupäivän ja keskustelemme seurajohdon kanssa siitä, missä mennään.

Päivän mittaiset vierailut ovat kokeneen valmentajan mukaan todella tärkeitä, sillä seurojen ja maajoukkueen tulisi tehdä yhteistyötä.

− Valmentajien tapaaminen on erityisen tärkeää. Tunnen Mikko Haapakosken, Jari Kauppilan ja Petri Mattilan jo ennestään, mutta muidenkin valmentajien kanssa täytyy olla kontakti.

− Pystyn soittamaan pojille, ja he minulle. Keskustelua kiekosta ja pelaajista tarvitaan. Haluan mahdollisimman nopeasti tiedon, jos joku alkaa pelaamaan hyvin.

"Haluan mahdollisimman nopeasti tiedon, jos joku alkaa pelaamaan hyvin"

Jalosen mukaan hänen joukkueeseensa voi päästä, oli pelaaja sitten suuresta tai pienestä seurasta. Valmentaja paljastaakin, että yksi KooKoon pelaaja on jo kiinnittänyt hänen huomionsa.

− Meille ei ole väliä, missä joukkueessa pelaa. Jos täyttää ehdot, jonka jälkeen voi pelata maajoukkueessa, annamme mahdollisuuden.

− Mainitsen Jarkko Malisen. Tiedämme hänen kykynsä, ja hänen roolinsa tulee varmasti kasvamaan siitä, mitä se oli Tapparassa.

Jäähalli vakuutti konkarin

Tänä syksynä Lehtinen ja Jalonen aloittivat kierroksensa Kouvolasta, sillä betonikaupunki houkutti molempia kaikista eniten. 

− Me molemmat halusimme aloittaa täältä, sillä tämä on uusi liigapaikkakunta. Haluamme nähdä ja kuulla seuran toiminnasta, sekä tietää suunnitelmia liigakaudelle, Jalonen hymyilee.

Edellisestä vierailusta oli ehtinyt kulua jo aikaa, mutta maajoukkuekaksikon mukaan olosuhteet ovat edelleen hyvässä kunnossa.

− Pohdimme molemmat, milloin olemme viimeksi käyneet tässä hallissa. Emme edes muistaneet, kuinka liigavalmis tämä areena on.

"Emme edes muistaneet, kuinka liigavalmis tämä areena on"

− Halli on kestänyt hyvin ajan patinaa. Uudet aitiot ja mediakuutio tuovat tämän nykyaikaan: tästä tulee todella upea, kun remontti on ohi, Jalonen suitsuttaa.

Paluun Liigaan tekevä KooKoo aloittaa kautensa perjantaina 11. syyskuuta SaiPaa vastaan. Leijonavalmentajan mukaan yksikään ottelu ei tule olemaan helppo, mutta nousijajoukkueella on mahdollisuudet kamppailla pisteistä.

− Ensimmäinen vuosi tulee olemaan KooKoolle kova. Kärsivällisyyden ja arkisen aherruksen kautta seura voi kuitenkin menestyä, Jalonen tuumii.

− Liigassa ei ikinä jaeta helppoja sarjapisteitä. Sanoin joukkueelle, että jokaiseen peliin pitää valmistautua sataprosenttisesti.

Liigan viidestoista joukkue on Jalosen mukaan tervetullut piristysruiske.

− KooKoo on tervetullut liigakartalle. Toivon, että joukkue pysyy terveenä ja pystyy taistelemaan pisteistä illasta toiseen, päävalmentaja päättää. 

» Lähetä palautetta toimitukselle